Entä teillä Pohjoismaissa?

28.10.15

Olin viime tammikuussa tutustumassa Sant Egidio -yhteisön työhön Italiassa. Yli 60 maassa toimiva Sant Egidio on maallikkoliike, joka on tullut tunnetuksi työstään köyhien ja pakolaisten keskuudessa.
   Yhteisön mukaan kirkon ei pidä vain puhua rakkaudesta vaan tehdä rakkauden tekoja.
   Maallikkoliikkeessä korostuu ajatus siitä, että seurakunnallisen työn tulee lähteä köyhistä, osattomista ihmisistä. Kaikki muu työ seuraa siitä. 
   Eräänä päivänä Italiassa pääsin keskustelemaan järjestön paikallisen vapaaehtoisen, Leonardon kanssa.
Kerroin, että Pohjoismaissa yhteiskunta on rakentunut hieman eri tavalla kuin Italiassa.  Valtiolla ja kunnilla on keskeinen rooli köyhistä huolehtimisessa.
   Myös kirkolla on meillä erilainen rooli kuin kirkolla Italiassa.
   – Teillä ovat köyhät työn keskuksessa, mihin me sijoitamme köyhät meidän työssämme, kysyin seuralaiseltani.
   Leonardo oli hetken hiljaa ja vastasi: Meillä on Italiassa paljon yhdenlaista köyhyyttä. Täällä on ihmisiä, joilla ei ole ketään, jonka kanssa he voisivat jakaa asioitaan – meillä on täällä yksinäisiä ihmisiä. Onko teillä Pohjoismaissa tällaista köyhyyttä?
   Nyökyttelin, onhan meillä paljonkin tällaista köyhyyttä.
   Leonardo jatkoi: Sitten meillä täällä Italiassa on myös toisenlaista köyhyyttä. Monet italialaiset elävät yhä pidemmän elämän. Elintasokin on kohonnut, mutta ihmiset eivät tiedä, mitä he tekisivät tällä kaikella hyvällä. Heiltä puuttuu elämästä merkitys ja suunta. Entä teillä Pohjoismaissa?
   Matkan jälkeen olen pohtinut, mitä lopulta kohtasin Italiassa.
   Mikä on meidän työmme keskuksessa täällä pohjoisessa? Mikä meidän tulisi nostaa kirkossa työmme keskukseen?
   Myös köyhyyden ja osattomuuden käsitteitä olen joutunut miettimään uudelleen: mistä me olemme osattomia ja kuka on lopulta osaton, köyhä?

JUHA RAUHALA

Artikkeli on osa lehteä 34/2015