Huijattu hyvään

4.11.15

Viime kesänä minua lähestyi kaupassa vieras nainen. Hän kertoi vaikeasta rahatilanteestaan, hurjista sattumuksista ja vasta seuraavalla viikolla tulevasta palkastaan.
   Kuuntelin ymmärtäväisesti, mutta en muuta. Minulla ei ollut käteistä matkassa. Asia vaivasi kassankin jälkeen ja niinpä kävin nostamassa naiselle rahaa.
   Sisääni tulvahti välittömästi lämmin olo, mitä kuitenkin häpesin. Olenhan perusluterilaisen oppini saanut.
Auttamisen pitäisi tapahtua salaa, eikä se nyt ainakaan saisi hyvältä tuntua. En kertonut asiasta kotonakaan, etten vain uskoisi olevani jotenkin parempi. Pyytävälle on annettava.
   Kuukauden kuluttua sama nainen lähestyi minua samalla kertomuksella eri kaupassa. Hölmistyin täysin. Katsoin häntä ja kysyin, eikö hän muista minua. Ei muistanut. Kerroin edellisestä kohtaamisestamme, jonka seurauksena nainen muuttui minua kohtaan ylimieliseksi.
   Tunsin itseni totaalisen hölmöksi ja huijatuksi. Tietämätön voin olla, mutta typerän blondin viittaa en halunnut niskoilleni. Tällä kertaa vaahtosin kotona ja ystävilleni koko tapahtuman. Minulla ei ollut enää tarvetta piilotella auttamistani. Sen merkitys oli kadonnut.
   Kun loukkaantumiseni oli laantunut, jäin pohtimaan prosessia. Entäs, jos en olisi koskaan saanut tietää olleeni huijattu? Eikö hyvään pyrkiminen ole kuitenkin aina kaikkia voimistava tapahtuma? Näin haluan uskoa.
   Kyynisyyttä vastaan on taisteltava aktiivisesti. Aina joukossamme on avun väärinkäyttäjiä ja huijareita, mutta se ei saa olla syy kieltäytyä hädän kohtaamisesta. Ihmisyyden parhaat ilmenemismuodot ovat kaikesta huolimatta edelleen kohtaaminen, auttaminen ja vierellä kulkeminen.

MARIA VIITASAARI