Risto Heikkilä on arvostettu tähtitieteilijä Suomessa.

Kolme kokemusta pimeästä ja valosta

25.11.15

Paras valo lähtee nuotiosta

Käsillä oleva syksy on tarjonnut linja-autonkuljettaja Sami Uimaniemelle huikeita näkyjä iltataivaalla.
– Komeita revontulia on loimottanut useamman kerran, hän kertoo.
   Revontulet ovat olleet syyspimeässä tärkeä piristys useita kertoja viikossa Oulu–Rovaniemi-väliä ajavalle kuskille. Uimaniemi ei hirvittele pimeässä ajamista, mutta sanoo, että positiivisten asioiden löytäminen on tärkeää tähän vuodenaikaan.
   – Kun lumi tulee, alkaa heti näkyä paremmin.
   Muistaa Uimaniemi todeta senkin, että kevättä ja valoa kohti ollaan menossa.
   Linja-autonkuljettajalle tärkeimmät valot syksyllä ovat hyvät autonvalot.
   – Ilman niitä pärjääminen olisi heikkoa, hän huokaisee.
   Uimaniemi kiittelee matkustajia, jotka heiluttelevat taskulamppua tien päällä päästäkseen pysäkiltä kyytiin.
   – En näkisi ihmisiä, jos he vain seisoisivat pimeässä.
   Kun valoisaa aikaa on vuorokaudessa vain muutamia tunteja, Uimaniemi on tyytyväinen siitä, että on viettänyt lapsuuttaan pohjoisessa. Pimeässä liikkumisen taito hänellä on yhä tallella.
   Uimaniemi ei saa hämärästä tarpeekseen ajaessaan isoa autoa satoja kilometrejä niin aamulla varhain kuin iltamyöhään.
   Vapaa-ajallaan kaupunkilainen lähtee mieluusti metsään, jossa hän sytyttää nuotion. Silloin ei muuta valoa tarvita, hän tuumii.
   Kun Uimaniemi lähtee keskikesällä ajamaan Oulusta Nordkappiin, saa hän vastaansa sellaisen pohjoisen valon, jota lähdetään ihailemaan kauempaakin.
   – On se hieno kokemus.

RIITTA HIRVONEN

Valoa pitää kaivaa esille

Tähtitieteilijä, eläkkeellä oleva kirkkoherra Risto Heikkilä pitää valoa pimeyttä kiinnostavampana.
   – Valo viestii aina jostakin. Se antaa kaivattua toivoa. Vaikka valoa ei harmaana päivänä näkyisi, tiedän sen olevan pilvien takana. Jos en tätä muistaisi, en jaksaisi elää.
   Heikkilä muistelee lehtihaastattelua vuosien takaa. Julkisuuden henkilöiltä tiedusteltiin heidän näkemyksiään elämän tarkoituksesta.
   Heikkilän hämmästykseksi moni vastaajista totesi, ettei osaa vastata kysymykseen.
   – Onko sitten ihme, jos ihmiset vain ajelehtivat. Minä ajattelen, että niin kauan kuin elämme, jokaisella päivällä on tarkoituksensa.
   – Vaikka joku päivä olisi synkkä, valo on jossakin olemassa. Se vie meidät pimeimmän ajan läpi. Jos elämällä ei ole mitään tarkoitusta, se on suurta pimeyttä.
   Heikkilän mielestä valon löytymiseksi pitää nähdä vaivaa.
   – Voimme valittaa pimeydestä, mutta meistä jokaisesta on kiinni, miten paljon ympärillämme on valoa.
Turussa asuva Heikkilä kertoo tutun tutusta, joka valitteli harva se päivä elämänsä yksitoikkoisuutta.    Joulun tuleminenkin aiheutti hänelle vain harmia.
   – Juuri joulu on mahdollisuus vaihteluun. Valittajalle pitäisi sanoa: ota joulu vastaan.
   –  Vaihtelun mahdollisuus on pienissä asioissa, harvoin kovinkaan suurissa, hän pohtii.
   Tähtitieteilijä Risto Heikkilä vierailee Tuiran kirkossa 28.11. kello 19 puhumassa Betlehemin tähden historiallisesta taustasta.

RIITTA HIRVONEN


Papasta säteili sisäinen valo

Valon määrä vaikuttaa paljon vireystilaan, sanoo Laura Ainali-Karjalainen.
   – Laitoin parvekkeelle talvivalot ja huomasin heti, kuinka se piristi: ikkunan takana ei ollut pelkkää pimeyttä vaan valo, josta saa voimaa.
   Sisustusarkkitehtina hän tietää, kuinka valaistusta säätämällä luodaan tunnelmia. Valon ja varjon vaihtelu tekee tilasta mielenkiintoisemman ja moniulotteisemman.
   – Ihminen kaipaa myös pimeyttä.  Joka nurkkaa ei tarvitse valaista. Ulkovalaistuksessa vähempi on parempi. Valaistuksella luodaan turvalliset kulkureitit, kauniin istutuksen tai puun voi valaista.
   Sisäisestä valosta Ainali-Karjalaiselle tulee mieleen oma pappa, nyt jo edesmennyt Kauko Ainali.
   – Sodan kokeneella miehellä oli elämässä rankkojakin aikoja, mutta kohtaamisista hänen kanssaan jäi aina mieleen hänestä säteilevä valo ja ilo, jotka tarttuvat muihinkin ihmisiin.
   – Pappa oli oivaltanut jotakin oleellista elämänsä aikana. Yli 90-vuotiaaksi eläneellä oli elämänkokemuksen tuomaa viisautta. Totta kai usko vaikutti myös.
   – Papan persoona on puhutellut minua valtavasti. Toivon, että itsekin kohtaisin ihmiset samanlaisella avoimuudella.
   Laura Ainali-Karjalainen on nyt ensi kertaa mukana tekemässä Karjasillan kirkossa 26.11. kello 18–18.45 pidettävää Valon messua, kirkkohetkeä sanan, rukouksen ja ehtoollisen äärellä.
   – Koen, että kirkossa saa levätä. Kirkossa ei tarvitse suorittaa, siellä saa vastapainoa kiireelle. Valon messusta rauhaa ja hiljentymistä saavat varmasti myös muut ikäpolveni ihmiset, jotka elävät elämän ruuhkavuosia.
   Oululainen Ainali-Karjalainen tekee myös omaa musiikkia. Valon messussa hän laulaa tuttuja hengellisiä lauluja sekä virsiä.

MINNA KOLISTAJA