Sankarihautausmaa remonttiin Ylikiimingissä

17.11.15

Seurakunnat valmistautuvat itsenäisyyden juhlavuoteen

Ylikiimingin sankarihautausmaan muistomerkkejä kunnostetaan parhaillaan. Kunnostuksen ajaksi muistokivet on viety ensi kevääseen asti pois hautausmaalta.
   Paikalla on talven ajan väliaikainen muistopaikka, jolle seppeleet, kukat ja kynttilät ovat mahdollista laskea. Vainajien nimet on lueteltu kolmessa muistopaikan kivitaulussa. 
   Oulun seurakuntien hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi kertoo, että kunnostustyö liittyy Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoteen 2017.
   – Talven aikana hautamuistomerkit puhdistetaan ja kultaukset uusitaan. Myös yhteismuistomerkki ja vapaussoturien muistomerkki puhdistetaan ensi kesään mennessä.
   Vuontisjärven mukaan myös Ylikiimingin sankarihautausmaan peruskorjaus, käytännössä nurmialueiden ja käytävien kunnostaminen, on suunnitelmissa, mutta asiasta ei vielä ole tehty päätöstä.

Seuraavaksi
Haukiputaalla

Viime kesänä Kiimingin sankarihautausmaalla kunnostettiinmuistomerkit. Ensi vuonna vuorossa on Haukiputaan sankarihautausmaan kohentaminen vastaavasti.
   Muilla Oulun seurakuntien sankarihautausmailla tällaisiin töihin ei ole Vuontisjärven mukaan tarvetta.
Hän painottaa, että kyse on sankarihautausmaiden  vuosikorjauksista, ei mistään suurimuotoisista parannuksista. Pieniä vuosikorjaustöitä tehdään kun tarvetta ilmaantuu.
   – Kun Haukiputaan ja Ylikiimingin kunnostukset on tehty, kaikki Oulun sankarihautausmaat ovat valmiita itsenäisyyden juhlavuoteen.

Kirkkohallitus patistaa
kunnostuksiin

Kirkkohallituksen maankäyttöpäällikkö Harri Palo kertoo, että kaikkia seurakuntia neuvotaan juhlavuoden vuoksi tekemään tarvittaessa sankarihautausmaalla kunnostamistöitä, kuten kivien oikaisuja ja muistomerkkien puhdistamisia.
   – Kyse on ylläpitävistä ja säilyttävistä toimista. Emme ohjeista mihinkään suuriin muutostöihin.
   Sankarihautausmaat rinnastetaan kirkollisiin rakennuksiin ja siksi olennaisiin muutoksiin tulee aina saada lausunto museovirastosta.  Muutokset tarvitsevat myös kirkkohallituksen vahvistuksen.
   Esimerkiksi Tyrnävällä aiotaan sankarihautausmaan kunto tarkistaa ensi kesänä.
   – Asia on tärkeä, kommentoi Tyrnävän seurakunnan talouspäällikkö Hannu Kesti.

RIITTA HIRVONEN