Turvapaikka

17.11.15

Onko joku muukin kuin minä tuntenut epävarmuutta ja pelkoa syksyn aikana? Ei ole enää tehnyt mieli lukea uutisia, kun niistä suurin osa on joko masentavia tai uhkaavia.
   Pakolaisten vyöry ja heitä kohtaan vihaksi yltävä kriittisyys, taloushuolet, maailmanpoliittinen tilanne. Kaiken kukkuraksi ulkona kylmä tihkusade ja synkkenevä pimeys. Jonkinlaista turvapaikkaa on tainnut etsiskellä yksi jos toinenkin.
   Kirkko on varhaiskeskiajalta asti toiminut turvapaikkana vainotuille. Oikeastaanhan kirkon perustehtävä on edelleenkin turvapaikan tarjoaminen, sekä kuvaannollisessa että konkreettisessa mielessä.
   Turvapaikkoja tarjoavat pappien lisäksi kaikki seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset, myös me kanttorit. Kanttorin tarjoama turvapaikka seurakuntalaiselle on tietysti musiikki. Virsi jumalanpalveluksessa, laulu tai soitto raamatunluvun välissä ja kuolleiden ilmoittamisen jälkeen. Sävelhartaudet, konsertit, pienet ja suuret kirkkomusiikkiteokset. Ja musiikin lisäksi myös kaikki kohtaamiset ja tilanteet, joita tulee päivittäin vastaan hartauksissa, palavereissa, kerhoissa.
   Ajatus turvapaikasta lähti kuoroharjoituksista: lapsikuorossa yksi hiljattain kovia kokenut lapsi tavoitteli katseellaan kirkon korkeaa kattoa ja lauloi niin sydämestään, että havahduin.
   Eihän tämä ole vain rasittava kuoroharjoitus, missä täytyy saada laulut kuntoon määräpäivään mennessä. Tämä on jotakin suurempaa. Turvapaikka. Tässä lapsi voi hetken olla rauhassa, huolta ja pelkoa vailla.
   Me kaikki voimme luoda toisillemme turvapaikkoja ohittamisen ja kiirehtimisen sijaan. Eikä sen aina tarvitse olla suurta ja työlästä. Joskus pelkkä huomaaminen, tervehdys hymyn kera, voi pelastaa päivän.

Kommentoi ja anna palautetta kolumnista täällä