Hyvää – Anneli Nieminen

16.12.15

Vapaapäivä ja yksin kotona. Edessä loputon lista tekemättömiä kotitöitä. En olisi joskus uskonut, että kotityöt voivat olla ihania, suorastaan terapeuttisia. Viikon paras päivä.
   Koiran kanssa neuvotellaan, meneekö hänen chowchowtensa ulos vai ei. Menee, jos tassut eivät kastu.
Aamupuuron jälkeen se alkaa. Kotityö kerrallaan, välillä unohtuen toiseen päähän taloa, hetkittäin havahtuen siihen, että jäi jotain kesken.
   Monisäikeinen arki ei anna aikaa omille ajatuksille, mutta tiskialtaassa harjaa pyörittäessä tai imurilla villakoiria metsästäessä ajatuksille on tilaa. Lautanen lautaselta ne jäsentyvät paikalleen ja uudet ratkaisuvaihtoehdot hahmottuvat.
   Täytyy olla onnellinen, että on oppinut ratkomaan asiat tekemisen kautta. Nuorempana piti istahtaa auton rattiin ja ajaa maan ääriin ja takaisin. Tulisi näillä bensan hinnoilla kalliiksi, tiskiharja ja Fairy on paljon halvempi vaihtoehto.

Turvapaikanhakijat kysyivät minulta yhtenä iltana töissä, mitä tykkään arabeista tai maahanmuuttajista. Totesin, että en varmaankaan tykkää kaikista, niin kuin en tykkää kaikista suomalaisistakaan. Teen ratkaisun ihminen kerrallaan.
   Haluan tehdä oman osani ja opettaa turvapaikanhakijoille yksi kerrallaan, millainen on suomalaisen naisen asema tässä yhteiskunnassa. Meidän kulttuurissamme nainen on tasavertainen, saa näkyä ja kuulua.
   Mahtoivat pojat säikähtää, kun hieman kiehahdin Unoa pelatessa, minua kun ei huijata korttipelissä ilman seurauksia. Liekö ajattelivat, mikä kamala tuo isokokoinen ja kovaääninen Justiina on. No, minä olin reilu – varoitin heitä ennakkoon, että sanon asiat suoraan kaikille, heillekin. Meillä se on jokaisen oikeus.

Jouluun on enää hetki aikaa. Saan käydä laulamassa kauneimpia joululauluja nuotin vierestä ja nauttia joka hetkestä. Kesken laulun voin hiljentyä kuuntelemaan, kuinka laulu täyttää kirkon kattoa myöten.
   Saan nauttia ihanista muistoista, jotka täyttävät mielen. Laulujen sanat tulevat jostain syvältä, lapsuudesta. Mitähän nykylapset muistavat lapsuutensa lauluista – Cheekin ”Chekkonen, Chekkonen” varmaan. Onneksi en ole lapsi tässä ajassa, olisi kyllä työlästä.

Artikkeli on osa lehteä 41/2015