Hyvää – Heikki Mustakallio

16.12.15

Vuodet yliopistossa ovat laittaneet minut pohtimaan omaa oppimistani. Opiskeluni on ollut hyvin koulu-, opettaja- ja auktoriteettikeskeistä.
   Jos hieman kärjistän, en ole tehnyt mitään, mistä aikuiset eivät minua kiittäisi.
   Viimeistään tänä syksynä olen rohkeasti lähtenyt uutta kohti. Sosiaalinen oppiminen, pelit, leikit, tanssi, videot, käsillä tekeminen, keskusteleminen äidinkielellä ja vieraalla kielellä – kaikki se on ihanaa.
   On tärkeää, ettei oppimiselle aseteta liian tiukkoja raameja. Melkein mikä tahansa elämässä on oppimista.
   Hyvä, että vihdoin voin kuunnella itseäni ja tehdä sitä, mikä tuntuu mukavalta. Se on aikuisuuden etuja.

Tokaisin juuri ystävälleni, että olen hyvin joustava nukkuja. Viime viikot ovat kuluneet kukkuessa ja aamulla nukkuessa. Toisaalta kesällä aamulla kello viisi alkaneet työvuorot eivät olleet mikään ongelma, päinvastoin. Tajusin, että minulla oli sellaisina päivinä paras olo.
   On siis vapautta, että saa itse päättää, herääkö viideltä vai kahdeltatoista. Ja usein, kun kukaan ei ole vaatimassa eikä mikään velvoittamassa, se lipsahtaa sinne lähemmäksi kahtatoista.

Käsissäni on viime päivinä kulunut Eero Junkkaalan niin sanottua teististä evoluutionäkemystä puolustava kirja. Hän kertoo omasta tiestään saarnivaaralaisesta raamatuntulkinnasta nykyiseen tiedekäsitykseensä.
   ”Tie” tai ”matka” ovat nykyisen positiivisen psykologian avainkäsitteitä. Ne ovat tuttuja myös monista uskonnoista.
   Oma tieni tuntuu olevan tietynlaisessa risteyskohdassa, sillä ammattiin valmistuminen on lähellä. Ennen yliopistoa ajattelin, että valmistuessaan ihminen kokee olevansa valmis ja eheä. Nyt lähinnä ajattelen, että työelämään on hypättävä kuin heikoille jäille tai vain työnnettävä rohkeasti kädet mutaan.
   Ajatus omasta tiestä tuottaa minulle kovasti tyydytystä. Monenlaista on takana – toivottavasti myös edessä. Tulevaisuus kantakoon hedelmää kaikista aikuisuuden kasvukivuista.

Artikkeli on osa lehteä 40/2015