Abraham Ojanperän kotitila Aappola on toiminut muistokotina vuodesta 1917. Elokuussa esitettävä Abrahamin pidot -ooppera tuo pihapiiriin paljon kävijöitä.

Limingassa muistellaan Abraham Ojanperää

9.11.16

Ensi vuonna Limingassa nostetaan esille laulunopettaja ja laulaja Abraham Ojanperä. Oman aikansa valtakunnallisen kuuluisuuden kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.
   Ojanperän elämästä kootaan Abrahamin pidot -ooppera, joka kantaesitetään Limingan museoalueella 10. elokuuta.
   Aikaa ensi-iltaan on yhdeksän kuukautta, mutta valmistelut ovat jo hyvässä vauhdissa.
   – Tämä on sen mittakaavan produktio, että kaikki innokkaat pääsevät varmasti mukaan, kannustaa oopperan ohjaaja Helena Tornberg.
   Vapaaehtoisia tarvitaan niin lavalle kuin lavan taakse, lipunmyyntiin, ennakoiviin järjestelytehtäviin, tarjoiluun ja väliaikaesityksiin.
   Aabrahamin pidot on yksi Suomi 100 vuotta -juhlavuoden tapahtumista.
   Oopperan tekijät haluavatkin esitellä vanhaa Liminkaa kauneimmillaan. Esille tuodaan aikakauden esineitä ja pukuja, joita toivotaan saatavan lainaan myös yksityishenkilöiltä.

Vapaaehtoisia kaivataan
myös kaunistamiseen

Limingan museon välittömässä läheisyydessä sijaitseva Aabraham Ojanperän kotitila Aappola on toiminut muistokotina vuodesta 1917. Aappola esittelee laulajan kodin lähes sellaisenaan kun se oli sata vuotta sitten.
   – Abraham Ojanperä arvosti kauneutta, joten museon piha-alueella voisi olla kukka-asetelmia. Näihin kaunistustehtäviin tarvittaisiin myös vapaaehtoisia käsipareja, Tornberg vinkkaa.
   Aabrahamin pidot -ooppera esitetään kuusi kertaa elokuisen viikonlopun aikana. Joukkokohtauksiin tarvitaan paljon eri-ikäisiä avustajia.
   Vapaaehtoistehtävistä kiinnostuneet voivat tutkia tehtävätarjontaa osoitteesta www.vapaaehtoistyö.fi/liminka.
   – Kaikkia tarvitaan rummuttamaan tapahtumaa. Lipunmyynti aukeaa jo tässä kuussa, Helena Tornberg vinkkaa.

ELSI SALOVAARA

Perjantaina 11. marraskuuta kello 18 kuullaan luento Abraham Ojanperästä Heikki Sarvela -salissa (Linnukkatie 5, Liminka). Kello 19 julkistetaan oopperan pääosien esittäjät ja kello 20 on vanhan ajan köörikonsertti Limingan kirkossa. Köörikonsertissa kuullaan myös oopperavirren ensiesitys.
 

Artikkeli on osa lehteä 34/2016