Auttamisen vaikeudesta

7.12.16

Suomalaiset kaipaavat diakonia-apua yhä enemmän. Siihen on monia syitä, joista keskeisin liittyy siihen, ettei yhteiskunta pysty huolehtimaan kansalaisistaan niin hyvin kuin sen pitäisi.
   Tämän seurauksena kolmas sektori, kirkko mukaan lukien, saa ja joutuu ottamaan paljon vastuuta siitä, että ihmisarvoinen elämä ja kohtelu eivät ole rahasta kiinni.
   Rahaa ja auttamistyötä tekeviä on kirkossa rajallisesti, ja vaikka kuinka venytetään, seinät tulevat jossakin kohdassa vastaan. Siksi tehdään sekä tietoisia että tiedostamattomia valintoja.
   Viime aikoina selvitykset ja tutkimukset ovat antaneet huolestuttavia merkkejä siitä, että kirkon apu ei välttämättä kohtaa heitä, jotka sitä kaikkein kipeimmin tarvitsevat. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kaikkein kriittisimmin kirkkoon suhtautuvat pienituloiset, työttömät ja opiskelijat. Eli juuri he, joita kirkon auttamistyön pitäisi ennen kaikkea tavoittaa.
   Itsenäisen Suomen vahvuus on perustunut sille, että kaikki kansalaiset on pyritty pitämään yhteiskunnan kyydissä mukana. Viimeistään sotien jälkeen on oltu yhtä mieltä siitä, että kaikista on huolehdittava.
   Jos kokemus osallisuudesta katkeaa, hajoaa kehityksen mukana myös paljon sellaista yhtenäisyyttä, johon rasistisen ja muun vihaa luovan ajattelun on helppo iskeä.
   Diakoniaa on rahoitettava ja henkilöstöä kohdistettava muuttuvien tarpeiden mukaan. Tärkeää on, että tukea tarjotaan myös sinne, missä sitä ei osata pyytää. Kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa oleva ei etsi apua kirkon työntekijänimikkeet ja organisaatiokaavio mielessään.

********************************

Artikkeli on osa lehteä 37/2016