Kuva: oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Pyhän Luukkaan rukouskävelyt suuntautuvat Oulun yliopiston puutarhaan mutta siellä riittää jokaiselle kerralle eri polkuja kuljettaviksi.

Rukouskävelyt alkavat Oulussa

5.9.17

Kävelyretki yliopiston puutarhassa on pieni pyhiinvaellus.


Riitta Hirvonen Picasa

Pyhän Luukkaan kappelilla Oulun yliopiston läheisyydessä kokeillaan heinä-elokuussa rukouskävelyjä. Rukouskävelylle lähdetään yhdessä kappelin pihalta, jossa luetaan psalmiteksti. Rauhallinen kävely kestää reilu puoli tuntia.

Rukouskävely suuntautuu yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, ja se päättyy yhteiseen rukoukseen ja lauluun.

– Rukouskävelyn ajatuksena on kävellä rauhassa ja hiljaa, huomion voi kiinnittää kävelyn rytmiin ja hengitykseen. Tarkoituksena on keskittyä psalmitekstiin. Kävely on yksi tapa toteuttaa kristillistä meditaatiota, jolla tarkoitetaan mietiskelevää hiljaista rukoilua.

– Kävelyn aikana mielestä saa heittää pois maalliset ajatukset, silloin voi keskittyä Jumalan läsnäoloon, kuvailee rukouskävelyn ideoinut ja sitä vetävä vapaaehtoinen Aune Pisilä.

 

Yhdessä on erilaista

kuin yksin

– Myös yksin voi kävellä ja hiljentyä, mutta rukouskävelyssä oleellista on yhteisöllisyys: se että on yhdessä yksin. Vaikka ei kommunikoida, kuljetaan silti samaan suuntaan. Yhteen suuntaan katsominen on tärkeää ja mielestäni myös hyvin kaunista, Pisilä sanoo.

Hänen mukaansa hiljaa oleminen merkitsee myös sitä, että ketään ei arvioida: kukaan ei kommentoi kenenkään kävelyä tai askelten tahtia. Hiljaisuudessa kenenkään ei tarvitse esittää eikä todistella mitään.

– Myöskään kenenkään uskon perään ei kysellä, jokainen kelpaa kävelevään joukkoon ja Jumalalle. Kyse on pienestä pyhiinvaelluksesta.

Rukouskävelyt ovat vanha perinne ja niitä järjestetään muun muassa Tampereella.

Pyhän Luukkaan rukouskävelyjä on heinä–elokuussa joka toinen sunnuntai. Yksi kävely on jo tehty 2.7. Seuraavat ovat 16.7., 30.7. ja 13.8.

 

Yhteen suuntaan katsominen on tärkeää.

Aune Pisilä