Kuva: Rauhan Tervehdyksen vs. päätoimittaja ja Oulun seurakuntien viestintäpäällikkö Rebekka Naatus, 2017.
Rauhan Tervehdyksen vs. päätoimittaja ja Oulun seurakuntien viestintäpäällikkö Rebekka Naatus, 2017.

Alttarikiistan ytimessä on nainen

2.10.17

Kysymys naispappeudesta ei ole ainoa yhdistävä ja jakava tekijä, mutta se näyttää olevan lähes aina yksi osatekijä, kun yhteistyö seurakunnan ja jumalanpalvelusyhteisön välillä joutuu kahnauksiin.


Sanna Krook

Aika ajoin kirkossa nousee trendejä, joiden tavoitteena on lisätä jumalanpalveluksissa käynnin intoa. Viime vuosien temppu on ollut jumalanpalvelusyhteisöjen kehittäminen.

Ideana on, että ihmiset rakentaisivat jumalanpalveluksen ympärille yhteisöjä, jotka ovat samanaikaisesti sekä rajaavia – sitähän yhteisö väistämättä on – että rajattomia ja kirkon sateenvarjon alle mahtuvia.

Tehtävä on vaikea. Siksi myös piispainkokous on yrittänyt määritellä ja linjata kyseisen yhteisöllisyyden periaatteita.

Kaiken ytimessä näyttää jälleen kerran olevan onneton väittely siitä, mitä naiset saavat tai eivät saa tehdä. Tässä tapauksessa naispapit. Kaikkein tiiviimmät jumalanpalvelusyhteisöt kun tuppaavat rakentumaan nimenomaan sen varaan, että naiset pidetään ehtoollispöydässä saamapuolella.

Piispat ovat pyrkineet kaunokielisesti mutta kuitenkin selvästi sanomaan, että sellaisia yhteisöjä ei pitäisi kehittää, joihin naispapit eivät kelpaa töihin.

Yksi tällainen, Heinätorin seurakuntakodissa kokoontunut Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen yhteisö, on päätetty siirtää Oulun seurakuntien tiloista muualle. Jälkinäytös on vielä edessä, mutta viesti on selvä: epäsuoraa syrjintää ei enää katsota sormien läpi.

Jumalanpalvelusyhteisöjen kehittäminen on kaunis ajatus, jolle soisi hyvää jatkoa. Maallikon tosin saattaa olla vaikea ymmärtää, että mikä ero on seurakunnan oman jumalanpalveluselämän ja erillisten jumalanpalvelusyhteisöjen kehittämisen välillä. Siis jos tarkoituksena on se, että kaikki mahtuvat samaan ehtoollispöytään.

Kysymys naispappeudesta ei ole ainoa yhdistävä ja jakava tekijä, mutta se näyttää olevan lähes aina yksi osatekijä, kun yhteistyö seurakunnan ja jumalanpalvelusyhteisön välillä joutuu kahnauksiin.

Siksi asiassa on syytä olla selvä periaate: kirkko kieltäytyy hyysäämästä yhteisöjä, jotka eivät allekirjoita sen käsitystä pappeudesta.

Epäsuoraa syrjintää ei enää katsota sormien läpi.

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko Näkemyksiä Oulun tuomiokirkkoseurakunta