Kuva: hirvi

Hirvimies kiittää jännityksen tunteesta

17.10.17 Hailuodon seurakunta julkaisi hirvenmetsästäjän rukouksen. Siinä kiitettiin muun muassa hyvistä jahtikavereista ja kiitettiin jännittävästä harrastuksesta luonnon keskellä.

Riitta Hirvonen Pixabay

Hailuodon seurakunnan facebook-sivuilla julkaistiin viime viikolla hirvimiehen rukous hirvenmetsästysajan alkaessa.

Rukouksessa ei pyydetä ensisijaisesti hyviä, tarkkoja osumia, vaan ennen kaikkea siinä kiitetään luonnon kauneudesta ja sen tarjoamasta mahdollisuudesta hiljentyä ja nauttia raittiista ilmasta.

Rukouksessa iloitaan myös jahtikavereista ja metsästykseen kuuluvasta jännityksen fiiliksistä.

Varjele onnettomuuksilta -pyyntö kuuluu rukouksen loppuun. Metsästäjä kantaa rukouksessa huolta myös läheisistä, jotka jäivät metsästysaamuna kotiin.

Rukoukseen voisi lisätä varjeluspyynnön maanteille hirvenmetsästyksen aikana. Liikenneturvan mukaan riski törmätä hirveen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat. Hirvi- ja peurakolareita sattuu eniten, kun auringonlaskusta on kulunut yksi tunti.

Rukous kuuluu näin:

”Jumala, sinä kaiken elämän Luoja ja hyvien lahjojen antaja.

Kiitos metsän hiljaisuudesta, luonnon kauneudesta ja raittiista ilmasta.

Kiitos jahtikavereista, metsästyksen jännityksestä, yhdessäolosta ja hyvästä tunnelmasta onnistuneen päivän jälkeen.

Anna minun toimia viisaasti ja harkitusti, luontoa ja luontokappaleita kunnioittaen.

Varjele onnettomuuksilta. Anna silmäni olla tarkka ja käteni vakaa.

Varjele sydämeni kaikelta pahalta ja pidä huolta kaikista rakkaistani. Aamen.”

Rukouksessa ei pyydetä ensisijaisesti hyviä osumia.

Lue lisää aiheesta:

Hailuodon seurakunta Ihmiset ja elämä