Kuva: Minna Kyngäs-Heikkilä kotonaan Haukiputaan Martinniemessä lastensa Pihlan 3, ja Pauluksen 8kk kanssa 18.10.2017.
Pauluksen vaipanvaihto sujuu Minna Kyngäs-Heikkilältä näppärästi kirjoituspöydän päälle tehdyllä hoitopisteellä.

Hyvää arkea pyörätuolissa

24.10.17 Minna Kyngäs-Heikkilä tietää, ettei äiti välttämättä tarvitse toimivia jalkoja.

Elsi Salovaara Sanna Krook

Tänä syksynä Minna Kyngäs-Heikkilä on ajanut autollaan joka keskiviikko kotoaan Haukiputaan Martinniemestä Oulun keskustaan.

Matka vie Kumppanuuskeskuksessa kokoontuvaan Samat-toiminnan Voimaa vanhemmuuteen -ryhmään. Sinne saapuu äitejä, jotka ovat eri tavoin vammaisia tai pitkäaikaissairaita. Ryhmässä he saavat vertaistukea ja antavat sitä toisilleen.

Ryhmää vetää perhetoiminnan koordinaattori Ulla Sauvola. Minna on toinen vetäjä, vertaisäiti. Hänellä on kaksi lasta, 3-vuotias Pihla ja 8 kuukauden ikäinen Paulus.

Samat-toiminta on tuttua Minnalle entuudestaan, sillä hän oli töissä toimintaa pohjustaneessa projektissa ennen Pihlan syntymää.

Linja-automatka, joka muutti elämän

Minna vammautui 12 vuotta sitten, kesällä 2005. Aivan tavallinen linja-automatka muutti hänen elämänsä.

Lähihoitajaopiskelija oli heinäkuussa kotimatkalla Pohjois-Norjasta, kun hän nousi penkistä ylös mennäkseen vessaan. Kun linja-auto jarrutti yllättäen poron takia, Minna menetti tasapainonsa ja pyöri käytävää pitkin auton etuosaan.

Selkäranka murtui useasta kohtaa, eivätkä jalat enää toimineet.

Varsinkin nuori ihminen saattaisi helposti katkeroitua, kun edessä oleva elämä muuttuu kertaheitolla. Minnalle näin ei käynyt. Hän osasi olla kiitollinen siitä, että vain jalat halvaantuivat.

Hoitoalaa opiskelevan Minnan saattoi olla tavallista helpompaa ymmärtää, ettei elämä pääty vammautumiseen.

Eräs päivä vahvisti tätä tunnetta. Hän muistelee, kuinka hänen ollessaan kuntoutuslaitoksessa sinne saapui vammautuneita perheineen kertomaan kokemuksistaan.

– Se osoitti, että pyörätuolista huolimatta tavallinen perhe-elämä olisi mahdollista.

Vaikka halvaantuminen muutti elämän, arki kuitenkin jatkui. Puolen vuoden kuntoutuksen jälkeen Minna palasi Ouluun suorittamaan lähihoitajaopinnot loppuun. Myöhemmin hän opiskeli myös sosionomiksi.

Toiveissa on hyödyntää omia kokemuksia työssä

Vuosi onnettomuuden jälkeen Minna tapasi miehensä Juhan. Kohtaaminen tapahtui internetissä. Rakkaus syttyi ja pari alkoi suunnitella yhteistä elämää.

Raskausaikana Minnaa mietitytti, miten hänen kätensä jaksavat mahan kasvaessa.

– Käytän käsiäni paitsi pyörätuolin liikutteluun myös siirtymiseen esimerkiksi sohvalle tai sängylle.

Lisäksi mietitytti, millainen sänky, vaunut ja hoitopöytä tarvittaisiin, jotta vauvan hoitaminen olisi mahdollisimman sujuvaa. Vertaisilta saatujen vinkkien ja kokeilujen kautta löytyivät ne itselle sopivimmat ratkaisut.

Pihlan syntymän aikaan Juha teki opinnäytetyötä kotona, joten tuoreet vanhemmat saattoivat opetella yhdessä ensimmäiset kuukaudet uusia roolejaan isänä ja äitinä. Pauluksen syntyessä vauva-arki olikin jo tuttua.

Perheellä on myös turvaverkkoja: Minnan isä puolisonsa kanssa sekä sisko perheineen asuvat lähistöllä. Minnan ja Juhan äidit ovat työelämässä ja asuvat vähän kauempana. Hekin auttavat mahdollisuuksiensa mukaan.

Eläinrakkaaseen perheeseen tuovat eloa myös kaksi koiraa, kani ja akvaario. Minnalta onnistuu myös koirien ulkoiluttaminen, ainakin jos ei tarvitse ottaa molempia lapsia mukaan – silloin kädet eivät riitä kaikkeen.

Minna on tottunut uteliaisiin katseisiin.

– Kyllähän ihmiset ihmettelevät, miten pärjään kahden lapsen kanssa. Parempi kuitenkin, että kysyvät kuin että jäisivät itsekseen pohtimaan asiaa.

Tulevaisuudessa Minna toivoo pääsevänsä työskentelemään vammaisten ja pitkäaikaissairaiden tai perhetyön parissa. Sosiaalityö sairaalassa olisi myös yksi suuri haave, mutta se vaatisi lisää opintoja. Ehkä sitten joskus.

– Vaikka opiskeluaikana tuntui, etten halua järjestöön töihin, niin järjestötyö on kyllä minun juttuni, hän naurahtaa.

Kyllähän ihmiset ihmettelevät, miten pärjään kahden lapsen kanssa.

Minna Kyngäs-Heikkilä

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä