Kuva: Kummitusten suhteen hautausmailla on rauhallista.
Kummitusten suhteen hautausmailla on rauhallista, vaikka esimerkiksi niihin liitetään kummitustarinoita.

Käynti hautausmaalla voi olla ikimuistoinen kokemus

31.10.17

Hautausmailla voi ottaa paikkakunnan haltuun, sanoo Oulu-tuntija ja kokenut hautausmaaopas Kaarina Niskala.


Riitta Hirvonen Juha Heimovirta

Miksi käydä hautausmaalla, jos sinne ei ole haudattu omaa läheistä?

Oulun seudun opas Kaarina Niskala uskoo, että pistäytyminen missä tahansa hautausmaalla voi olla ikimuistettava monestakin eri syystä.

Hautausmailla voi ottaa paikkakunnan haltuun, Niskala sanoo ensimmäiseksi.

– Niissähän näkyy pitäjän koko menneisyys. Käynti sankarihaudoilla kertoo, minkälaisen suuren uhrauksen jo yksi pieni kylä on voinut joutua antamaan Suomen hyväksi.

– Laatoista näkyy, että sodissa on menehtynyt aivan nuoria poikia, 17-vuotiaita. Vasta elämänsä alussa olevia.

Niskalan mielestä sankarihautojen äärellä uusille sukupolville tulevat todeksi sotien aiheuttamat kovat kohtalot.

 

Kirkkomaat kertovat tasa-arvosta ja eriarvoisuudesta

Elämän yksinkertainen – karu tai lohdullinen – tosiasia on se, että samojen multien alle päätyvät lopulta rikkaat ja köyhät, kunnolliset ja vähemmän mallikelpoiset.

Entisajan merkkihenkilöt ovat saaneet monilla hautausmailla korkeuksiin kurkottelevia hautamuistomerkkejä, mutta heti niiden läheisyydessä saattaa olla pieniä, vaatimattomiksikin kuvattavia hautakiviä.

Komeat kivipaadet eivät ole tae siitä, että haudalla palaa kynttilä, Niskala tietää.

Kaunis tuli saattaa sen sijaan lepattaa osin jo lahonneen puuristin juurella.

Epätasa-arvoisuudesta hautausmaat kertovat siksi, että niin sanottu parempi väki, säätyläiset ja papit, on usein haudattu lähemmäksi kirkkoja ja kappeleita.

 

Yksilöllisyys on palautunut hautausmaille

Niskalan mukaan matkalaukkutyyliset hautakivet yleistyvät hautausmailla erityisesti sotien jälkeen, kun ajassa alkoi korostua ihmisten tasavertaisuus. Enää ei rahan mahdin näyttämistä hautausmailla pidettykään hyvänä.

Viimeistään 2000-luku toi kuitenkin takaisin yksilölliset hautamuistomerkit.

– Nyt halutaan jälleen omannäköisiä muistomerkkejä. Enää se ei tarkoita välttämättä mahtipontisuutta, vaan massasta voidaan haluta erottua esimerkiksi pienen kolon avulla, jonne voi laittaa kynttilän.

Muistomerkkitraditiota on Suomen hautausmailla mahdollista seurata noin 200 vuoden ajalta.

 

Mielikuvitus saa lentää, mutta ei liiaksi

Hautausmaakierroksia vetävän Niskalan oma mielikuvitus ei ryhdy laukkaamaan kirkkomailla, vaikka hän tietää, että esimerkiksi kummitustarinat yhdistyvät yleisesti vainajiin.

Mielikuvituksen lentoa ei kannata silti tukahduttaa muistomerkkien äärellä kokonaan, sillä hautausmaat sisältävät paljon vaiettuja tarinoita ja elämänkohtaloita.

Omien kuvitelmien ei kuitenkaan kannata antaa tehdä tepposia.

Jos hautausmaiden käytäviltä kuuluu iltapimeällä tassujen ääniä, kyse on todennäköisesti kissoista öisillä retkillään sen sijaan, että siellä laahustaisivat kuolleiden haamut.

Niskala tietää, että kaikki eivät pidä hautausmaista. Sellaisia ihmisiä löytyy todennäköisesti jokaisen tuttavapiiristä.

 

Hautausmaat opettavat elämän ankaruudesta

Hautausmaalla kulkevat tietävät, että hautojen äärellä voi kokea myös kiitollisuuden tunteita. Lasten haudat kertovat perheiden tragedioista.

Silloin oman elämän murheet saattavatkin yhtäkkiä näyttäytyä aiempaa pienempinä.

Meneepä hautausmaalle arkipäivänä tai sitten erityisinä pyhinä, palaa siellä aina paljon kynttilöitä.

– Minulle on joka kerta elämys huomata se, miten paljon ihmiset muistavat läheisiään, Kaarina Niskala sanoo.

 

Kummitustarinat yhdistyvät yleisesti vainajiin.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Oulun tuomiokirkkoseurakunta