Kuva: Kaksi ihmistä lähellä.

Läheisyyttä voi harjoitella

19.10.17

Kirkon sexfullness-illassa marraskuussa opetellaan tietoista läsnäoloa parisuhteessa. Päivän päätteeksi on mahdollista opetella parihierontaa hyvän läheisyyden löytymiseksi.


Riitta Hirvonen Pixabay

Kumppaninsa kanssa voi kävellä käsikkäin, hänen vierellään voi istua kylki kyljessä, mutta fyysisestä läheisyydestä huolimatta ajatukset saattavat vaeltaa aivan muualla.

Hyvän seksinkään tae ei vielä ole se, että sitä haluavat ovat yhtä aikaa makuhuoneessa.

Edellytys on läsnäolo.

– Tietoinen läsnäolo on tärkeää kaikessa arjen yhdessäolossa seksiin saakka, toteaa Karjasillan seurakunnan kappalainen Olavi Mäkelä.

 

Ei sittenkään niin helppo taito

Läheisyyden aikana ollaan vain siinä, intiimisti intiiminä hetkenä. Kuulostaa helpolta, mutta taito saattaa vaatia treenausta. Mäkelän mukaan tietoinen läsnäolo on taitoa ja kykyä, jota voi lisätä itsessään. Parisuhdetaidot eivät tule äidinmaidossa, niitä voi opetella joka päivä lisää.

Oulussa Kaakkurin kirkolla järjestetään 18. marraskuuta tilaisuus, jossa perehdytään parisuhteen läsnäolotaitojen saloihin.

Luvassa ei ole esimerkiksi hengitystekniikoiden harjoituksia. Sen sijaan kyllä keinoja ja kannustusta siihen, että ajatuksien karkaillessa herkkänä hetkenä, aprikoinnit tulevan työpäivän murheista tai luvatusta puhelinsoitosta vedetään heti takaisin ja keskitytään vain hetkeen rakkaan ihmisen kanssa.

Silloin ajatukset ovat vain itsessä ja kumppanissa. Jokainen aisti on mukana. Tässä on sexfullnessin idea.

– Läsnäolon kysymys on iso juttu, vaikka sitä harvoin korostetaan, kun puhe on parisuhdetaidoista, Oulun seurakunnissa parisuhdetyötä tekevä Mäkelä sanoo.

 

Seksipuhe kuuluu kirkkoon

Mutta taasko kirkossa puhutaan seksistä, kun vuosia on keskusteltu homoseksuaalisuudesta? Onko seksipuhe edes pappien heiniä?

Mäkelä toteaa, että monet kirkon työntekijät ovat käyneet esimerkiksi seksuaaliterapeutin koulutuksen, joten heillä erityisesti on osaamista ihmisen seksuaalisuudesta.

Mäkelä huomauttaa, että vuosikymmeniä sitten parisuhdetyö ja perheneuvonta tulivat Suomeen kirkon kautta.

– Seksi on osa parisuhdeosaamista. Miksi siitä ei keskusteltaisi kirkossa?

Sexfullness-iltaa ideoinut Mäkelä muistuttaa, että heti Vanhan testamentin ensilehdillä puhutaan seksuaalisuudesta. Kun ihminen syntiin lankeemuksen seurauksena havahtui seksuaalisuuteensa, hän häpesi alastomuuttaan.

 

Seksuaalisuus ihmisessä on Jumalan luomaa

Mäkelälle Mooseksen kirjan raamatunkertomus kertoo ensimmäiseksi sen, että ihmiset syntyvät seksuaalisina olentoina.

– Seksuaalisuus on meissä Jumalan luomaa. Siksi voikin kuvailla, että se on olemuksessamme olevaa ja olennaista meissä.

Mooseksen kirja puhuu häpeävistä ihmisistä.

– Rikki mennyt ihminen on kirkon asia. Eheä seksuaalisuus näkyy ehyinä, tai ainakin ehyempinä ihmissuhdetaitoina. On kirkonkin asia, että pystyisimme elämään elämäämme mahdollisimman rikkoutumattomina. Häpeä omasta seksuaalisuudesta siirtyy kaikkiin olemassaolomme kerroksiin.

– Kun seksuaalisuus meissä menee rikki, meissä särkyy jotakin ainutlaatuista.

Jos seksipuhe kirkossa ahdistaa ja punastuttaa, sekin voi Mäkelän mukaan kertoa ihmisen rikkonaisuudesta.

 

Rikki mennyt ihminen on kirkon asia.

Olavi Mäkelä

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Karjasillan seurakunta