Kuva: Tuiran seurakunnan pappi Helena Paalanne lokakuussa 2017.
Helena Paalanne kuvailee kirkolliskokousta akvaarioksi, jossa voi tarkastella lähietäisyydeltä erilaisia teologisia näkemyksiä. Päätösten aikaansaaminen on hidasta ja raskasta työtä. – Kun joskus pääsee äänestämään ja joku päätös saadaan finaaliin, tekee mieli tuulettaa, hän toteaa.

Pappi vaietkoon seurakunnassa

31.10.17

Seurakuntalaiset saavat oululaispastori Helena Paalanteelta kannustusta muuttaa kirkkoa enemmän mieleisekseen.


Rebekka Naatus Anna-Mari Kilpijärvi

Pastori ja ensimmäisen kauden kirkolliskokousedustaja Helena Paalanne haluaa tehdä kirkosta teologisesti avaramman. Hänen mielestään kirkon tulevaisuus ei kuitenkaan ole teologisessa keskustelussa, vaan seurakuntalaisten aktiivisessa osallistumisessa.

– Teologit voivat puhua keskenään vaikka kuinka pitkään, mutta se on kuin shakkipeli, joka päättyy aina umpikujaan, kun kaikki tietävät toistensa siirrot jo etukäteen, hän pohtii.

Paalanne uskoo, että seurakuntalaisten osallistumisen myötä kirkkoa olisi mahdollista kehittää nykyistä paljon villimpään, iloisempaan ja inspiroivampaan suuntaan.

– Konsensushakuisuus on painostavaa. Yhteys ei vaadi yksimielisyyttä. Asioista pitäisi pystyä riitelemään ilman, että kenenkään sielu joutuu tärviölle.

 

Muutos tarvitsee tekijöitä

Helppoa tällainen muutos ei kuitenkaan ole. Kirkollisen päätöksenteon hyvin tuntevana Paalanne myöntää rakenteiden monimutkaisuuden.

– Unelmani on, että kirkon jäsenet käyttäisivät ääntään sanomalehtien mielipidepalstoilla, somessa ja vaaliuurnilla. Olisivat täysivaltaisia jäseniä nöyristelemättä, vaikka eivät olisi uskossaan varmoja tai kävisi sunnuntaisin kirkossa, Paalanne kertoo.

Hän haastaa seurakuntalaisia toimimaan tärkeiden asioiden puolesta.

– Jos on kiinnostunut ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta kirkossa, pitää tehdä itse jotakin eikä vain odottaa, että asiat jotenkin automaattisesti ja itsestään muuttuvat.

 

Epäluottamus on lisääntynyt

Oulussa Diakonia-ammattikorkeakoulussa lehtorin sijaisena työskentelevä Paalanne on virkavapaalla Tuiran seurakunnan vs. kappalaisen virasta.

– Tekee hyvää tehdä välillä työtä, jossa ei ole vastuussa ihmisten pelastuksesta, hän nauraa.

Kirkolliset aiheet ovat kuitenkin tärkeässä osassa Paalanteen elämää myös virkavapaan aikana, sillä aktiivisena keskustelijana ja kirkollisena vaikuttajana hän tuntee tämän hetken kirkollisen ilmapiirin tarkasti.

– Eri tavoin ajattelevien keskinäinen epäluottamus on lisääntynyt, hän pohtii.

Tämä aiheuttaa Paalanteen mukaan kierteen, jossa ei luoteta toisten hyvään tahtoon. Eniten tämä ilmiö näkyy hänen mukaansa eettisessä keskustelussa. Sen sijaan käytännön elämässä, kuten jumalanpalvelusten pitämisessä, yhteistyö toimii.

 

Kirkko koostuu ihmisistä

Julkisessa keskustelussa kirkko ja erityisesti sen hallinto nähdään usein etäisinä kritiikin kohteina, kun taas paikallisseurakuntaan suhtaudutaan suopeammin.

– Tuomiokapitulia ja sen päätöksiä kritisoidaan ikään kuin kyseessä olisi jokin luonnonvoima! Myös tuomiokapituli koostuu ihmisistä, Palanne muistuttaa.

Samantyyppistä ajattelua liittyy myös kirkolliskokoukseen, joka on kirkon ylin päättävä elin. Kun moititaan kirkkoa tai kirkolliskokouksen päätöksiä, unohtuu usein, että seurakuntavaaleissa valitut luottamushenkilöt päättävät yhdessä pappien kanssa sen, keitä kirkolliskokouksessa istuu.

– Teologisesti ajateltuna kirkko koostuu jäsenistöstään. Jokainen kirkon jäsen siis kantaa itsessään kirkkoa. Toivoisin ihmisten ottavan tämän tosissaan.

Millaista kirkkoa Paalanne itse kantaa sisällään?

– Ihminen ei ole oppia varten, vaan oppi ihmistä varten. Kirkon luovuttamaton ydin on kärsimyksen tunteminen ja tunnistaminen sekä rakkauden ja yhteyden vaaliminen.

Unelmani on, että kirkon jäsenet käyttäisivät ääntään sanomalehtien mielipidepalstoilla, somessa ja vaaliuurnilla.

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko