Kuva: Pyöräilijät Kuoleman tiellä Boliviassa
Pyöräilijäjoukko lähdössä matkaan niin sanotulle kuoleman tielle Boliviassa.

Suojelurukouksen varassa kuoleman tielle

19.10.17 Bolivian vuoristossa sijaitsee maailman vaarallisin tie, jota pitkin sadat ihmiset pyöräilevät päivittäin.

Juho Karjalainen Juho Karjalainen

Korkeus huimaa, perhosia vatsanpohjassa. Rauhoitan hakkaavaa sydäntäni ja mietin, miksi lähdinkään tähän mukaan.

Olen Boliviassa, Yungas-laaksossa tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki La Pazista. Astuimme juuri ulos pakettiautosta, minä ja viisi muuta.

Olemme 4700 metrin korkeudessa ja ilma on ohutta. Alhaalla näkyy serpentiininä kääntyilevä tie, jota pitkin on pian pyöräiltävä alas. Tietä kutsutaan nimellä “camino de la muerte”, kuoleman tie.

Jyrkkä, kapea ja mutkainen tie vaati aikanaan jopa 300 kuolonuhria vuodessa, joten Etelä-Amerikkaan erikoistunut amerikkalainen sijoituspankki IDB nimesi tien 1990-luvulla maailman vaarallisimmaksi tieksi.

Autot eivät enää kulje tiellä

Alkuperäiseltä nimeltään Yungas-tien rakensivat paraguayalaiset sotavangit 1930-luvulla, Chacon sodan aikana. Tie yhdistää pääkaupunki La Pazin Amazonin sademetsän liepeillä sijaitsevaan Coroicon kylään.

Jopa 800-metristen kukkuloiden rinteisiin louhittu tie korvattiin vuonna 2006 turvallisemmalla vaihtoehdolla, eivätkä autot enää kulje vanhaa reittiä.

Coroicolaiset muistavat, kuinka karmaiseva kokemus tien ajaminen oli. Katolilaiset bolivialaiset lausuivat tien alkupäässä La Cumbressa hiljaisen rukouksen Guadalupen neitsyelle ja jättivät uhrilahjana alkoholia ja tupakkaa Tíolle, vuorten jumalalle.

Moni paikallisista harjoittaa kristinuskoa sekoittaen sitä vanhoihin aymara-intiaanien uskomuksiin. Niinpä suojelurukous lausutaan sekä uusille että vanhoille jumalille.

Matkailu on tärkeä elinkeino paikallisille

Coroicolainen Ana Kuba, 56, muistaa, kuinka isot rekat ja täydet bussit kulkivat vehreästä laaksosta pääkaupunkiin.

– Etenkin sadekaudella odotimme sydän pamppaillen, josko tie oli vaatinut jälleen uhrin. Perille päästyään kuskit sytyttivät kynttilän ja kiittivät Pyhää Neitsyttä.

Onneksi nyt ei sada, sillä kuivanakin reitti on haastava. Tänään olen yksi noin 150:stä pyöräilijästä, jotka laskevat kuoleman tien päivittäin.

Autoliikenteen loputtua tie otettiin haasteita etsivien pyöräilijöiden käyttöön ja 2000-luvun kuluessa siitä on tullut suosittu aktiviteetti turisteille. Kuoleman läheisyys kiinnostaa.

Yungas-tien kaupallistamisen aloitti uusiseelantilainen maastopyöräilijä Alistair Matthew, jonka Gravity Assisted Mountain biking -yhtiö alkoi tarjota opastettuja pyöräreittejä tietä pitkin. Nykyään jopa kolmekymmentä matkatoimistoa tekee matkoilla elantonsa.

Vuonna 1998 aloitetut pyörämatkat ovat vaatineet arvioiden mukaan ainakin 28 uhria, sekä turisteja että oppaita. Tien vartta koristavat ristit kohdissa, joissa onni ei ole ollut myötä. Yleensä onnettomuudet johtuvat liian suurista tilannenopeuksista ja huolimattomuudesta.

Reitin varrella on paikallisten kylien masinoimia rajapisteitä, joissa maksettu muutama euro käytetään tien huoltamiseen ja yhteisöjen tukemiseen. Koko Coroicon kylä on alkanut kukoistaa kuoleman tien myötä.

Ana Kuba pyörittää Coroicossa pientä majataloa. Useat asiakkaista ovat kuoleman tien pyöräilleitä matkaajia.

– Tiedän että toimeentulon takia turistit ja tie ovat hyvä asia, mutta silti sen pyöräily tuntuu oudolta. Kaikki eivät käsitä, että se on hautuumaa.

– Yhtenä päivänä täydessä lastissa ylös kiivennyt bussi suistui tieltä. Mukana meni yli sata ihmistä ja vain yksi 14-vuotias poika selviytyi, hän kertoo.

Ana Kuba viittaa todennäköisesti 24.7.1983 tiellä tapahtuneeseen onnettomuuteen, jossa paikallisbussi syöksyi reunan yli.

Lähellä kuolemaa, lähellä elämää

Viiletän alas mutkittelevaa tietä ja alas vilkaistessani näen ruostuneita ja vääntyneitä autonrunkoja kanjonin pohjalla. Suurta osaa ei voi koskaan nostaa ylös, ja sama kohtalo on niiden uhreilla.

En halua liittyä seuraan, joten pidän jarruista kiinni. Tie on vain kolme metriä leveä.

Edellä pyöräilevä opas pysäyttää kulkumme. Seuraavan neulansilmämutkan takana on vesiputous, jonka läpi on pyöräiltävä.

Pari vuotta sitten tässä samalla kohdalla israelilainen pyöräilijä syöksyi kuolemaansa. Hän halusi ajaa putouksesta mahdollisimman lujaa, jotta tyttöystävä voisi kuvata siitä videon. Eturengas osui pieneen irtokiveen ja vauhtia oli liikaa.

Kivinen laatta Daavidin tähtineen seisoo vesiputouksen vieressä muistona. Jatkamme matkaa, ja mietin, kuinka suojelurukous oikein lausutaan.

Onneksi selviämme ehjinä alas asti. Kysyn muutamalta pyöräilijältä, mikä kuoleman tiessä kiehtoi. Monelle kokemus oli ristiriitainen.

Aamuauringossa avautuva Yungas-laakso sumuineen ja vehreine puineen on uskomaton näky, jossa silmä lepää. Toisaalta se on myös julma ja anteeksiantamaton hautapaikka tuhansille epäonnisille matkaajille. Samassa hetkessä olet lähellä kuolemaa, mutta myös lähellä elämää.

Monelle bolivialaiselle kuoleman tie on tärkeä tulonlähde. Jopa niin tärkeä, että uusia kuoleman teitä etsitään aktiivisesti.

La Pazin eteläpuolella sijaitsevaan Rio Abajon laaksoon johtaa mutkitteleva tie, josta toivotaan vastaavaa menestystarinaa. Paikalliset yrittäjät ovat jo alkaneet rakentamaan laaksoon hostelleja. Vain uhrit puuttuvat.

Kaikki eivät käsitä, että se on hautuumaa.

Ana Kuba

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä