Kuva: Meri-Anna Hintsala
Teologian tohtori, pastori Meri-Anna Hintsala on kasvanut vanhoillislestadiolaisessa perheessä. Tutkimusaihetta hän lähestyy siis osittain omakohtaisesti.

Kun Jumala omistaa ruumiin

21.11.17

Teologi Meri-Anna Hintsala on selvittänyt väitöstutkimuksessaan, miten vanhoillislestadiolainen usko ruumiillistuu verkkokeskusteluissa. Hän on tarkastellut aihetta ehkäisykäsityksestä ja homoseksuaalisuudesta käydyn keskustelun pohjalta. Kirjailija Laura Honkasalo analysoi Hintsalan väitöstutkimusta.


Laura Honkasalo Antero Harju

Internet on tarjonnut viime vuosikymmeninä varsinkin pienten lasten äideille erinomaisen tilaisuuden vertaistukeen. Keskustelupalstoilla voi kirjoitella mieltä vaivaavista aiheista lastenhoidon lomassa, kotoa lähtemättä.

Lestadiolaiset äidit käsittelevät keskustelupalstoilla arkeaan, uskoaan ja näiden yhdistämistä. Lapsirikkaassa yhteisössä arjen haasteet eroavat valtaväestön kohtaamista ongelmista.

Televisio on vanhoillislestadiolaisilta kielletty, netti sen sijaan sallittu, vaikka asiasta onkin välillä väännetty.

Teologian tohtori, pastori Meri-Anna Hintsala on itsekin kasvanut vanhoillislestadiolaisessa perheessä, mutta irtaantunut siitä aikuisena – ei kuitenkaan kokonaan. Väitöskirjassa hän painottaa, että lestadiolaisuus on jäänyt ihon alle, käytännöt ja periaatteet ovat tuttuja.

Hintsala lähestyy siis aihetta sekä omakohtaisesti että osittain ulkopuolisena. Verkkokeskusteluja tutkiessaan hän ottanut niihin itsekin osaa. Johtuneeko tästä, että tutkimuksessa on suoria lainauksia vain vähän. Julkiset, anonyymit keskustelutkin tuntuvat herkiltä, jos niihin osallistuu itse.

Kun tutkija menee osalliseksi tutkimaansa yhteisöön netissä, puhutaan netnografiasta, verkkoetnografiasta. Toinen tärkeä termi tutkimuksessa on eletty usko. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole kyse vain uskonnollisten rituaalien suorittamisesta, vaan usko on läsnä jokaisella elämänalueella, naisten kohdalla väkevimmin ehkä omassa ruumiissa. Naisen ruumis on pyhä, se tuottaa uutta elämää.

Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tunnetusti pidättäydytään ehkäisystä. Jokainen lapsi on hedelmöittymisen hetkestä saakka Jumalan lahja ja siunaus. Siksi ehkäisyä ei sallita, abortista puhumattakaan.

Äitiyden haasteet

Meri-Anna Hintsala ei käytä ulkopuolelta annettua termiä ehkäisykielto, vaan puhuu sen sijaan ehkäisemättömyydestä, joka sisältää naisen oman päätöksen.

Ongelma ehkäisemättömyydestä tulee, kun äiti alkaa uupua raskauksiin ja pikkulapsiarkeen. Väsyä voivat tietysti isätkin.

Hintsalan aineistossa aviomiehet eivät pakottaneet vaimoja ehkäisemättömyyteen, vaan päätökset tehtiin yhdessä. Välillä tosin vaimo oli niin kuuliainen ehkäisyopetukselle, että mies alkoi uupua. Jotkut keskustelijoista päätyivät ehkäisyyn tai sterilisaatioon – taustalla oli aina voimien loppuminen.

Äiti kokee voimakasta syyllisyyttä, jollei jaksa kunnolla huolehtia lapsistaan. Hintsalan tutkimuksesta välittyy vanhoillislestadiolaisten äitien halu pitää mahdollisimman hyvää huolta pikkuisista Jumalan lahjoista sittenkin, kun he ovat maailmassa. Kun perheessä saattaa olla samaan aikaan kolme vaippaikäistä, vanhemmat eivät pääse helpolla.

Paineita ulkopuolelta

Ahdistusta aiheuttavat myös liikkeen ulkopuolelta tulevat paineet. Netissä vanhoillislestadiolaisuudesta keskustellaan myös ulkopuolelta, ja sävy on usein kielteinen.

Vaikka ehkäisystä tuli yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyä vasta 1960–1970-luvulla, nykyään se nähdään normina, jollei jopa velvollisuutena: naisella on velvollisuus ehkäistä, jotta voimat riittävät olemassa olevien lasten kasvattamiseen.

Nyky-yhteiskunnassa naisilla ei ole vain mahdollisuus, vaan velvollisuus panostaa omaan koulutukseen, uraan ja harrastuksiin.

Tämä on ristiriidassa vanhoillislestadiolaisten periaatteiden kanssa. Vuonna 2009 Ihmisoikeusliitto määritteli ehkäisykiellon ihmisoikeuskysymykseksi, mutta vanhoillislestadiolaista arkea elävälle se on uskonnonvapauteen kuuluva asia.

Omasta mielestäni Suomi on melko nykyään melko uskontokielteinen yhteiskunta. Kun uskonnosta on vieraannuttu, lestadiolaisnaiset tulkitaan helposti alistetuiksi uhreiksi, joilla ei ole mahdollisuuksia valita.

Hintsala kuitenkin korostaa, että nettikeskusteluissa naiset ovat aktiivisia toimijoita. Ehkäisemättömyyttä ja siitä luopumista peilataan omaan uskoon, liikkeen sääntöihin ja koko perheen jaksamiseen. Oman uskon teologinen tuntemus on vahva.

Maallisesta taivaalliseen

Hintsalan tutkimus tuo esiin ristiriitoja: yhteisö antaa turvaa ja yhteenkuuluvuuden tunteen, mutta jotta vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön voi kuulua, on noudatettava sääntöjä, esimerkiksi ehkäisemättömyyttä. Aineistossa liikkeestä eronnut sanoo, ettei olisi hankkinut niin paljon lapsia, jollei olisi vanhoillislestadiolainen.

Lestadiolaisuudessa voi nähdä yhtymäkohtia perinteiseen 1800-luvun luterilaisuuteen ja ajatteluun, jossa maallinen elämä on ohimenevä vaihe, oikea elämä odottaa taivaan valtakunnassa. Vastoinkäymiset ovat Jumalan säätämiä ja maanpäällinen ruumis on vain väliaikainen asuinsija, kuoleman hetkellä sielu vapautuu siitä ja pääsee Jumalan luo.

Ristiriidat perinteisen uskovaisuuden ja maallistuneen yhteiskunnan välillä tulevat vastaan myös käytännön asioissa. Terveydenhuollon piirissä painotetaan äidin jaksamisen tärkeyttä lapsille, toisaalta jotkut liikkeen sisällä neuvovat, että terveydenhuollon ammattilaisiin ei pidä luottaa.

Jos lääkäri sanoo, ettei naisen ruumis enää kestä raskauksia, vanhoillislestadiolainen nainen on vaikean valinnan äärellä.

Kun tukena on uskonto, uupumus ja kärsimys eivät yksiselitteisesti haasta uskoa. Kärsimys saattaa päinvastoin viedä lähemmäs Jumalaa.

Hintsala myös siteeraa yhdysvaltalaista tutkimusta, jonka mukaan uskonnollinen vakaumus ja ruumiin kokeminen pyhäksi lisäsivät tyytyväisyyttä ruumiin kokemisessa yliopisto-opiskelijoiden piirissä. Myös esimerkiksi lapsen kehitysvammaisuus voi olla helpommin käsiteltävissä siksi, että se on Jumalan tahto.

Homoseksuaali jää ulkopuolelle

Hintsala sivuaa myös homoseksuaalisuutta vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä. Moni tulkitsee, että homoseksuaalisuus on hyväksyttävää, kunhan sitä ei harjoita.

Vanhoillislestadiolainen homoseksuaali saattaa tämän takia valita elämän selibaatissa. Ihmistä ei tuomita, vain homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä. Yhteisössä vallitsevat heteronormatiiviset arvot, aviollisen yhdyselämän tarkoitus on suvunjatkaminen.

Hintsala ja Eetu Kejonen käsittelevät artikkelissaan Vanhoillislestadiolaista HLB-toimijuutta verkkokeskusteluissa vanhoillislestadiolaisten homoseksuaalien ristiriitaista asemaa, väitöskirjassa aiheesta on suppeammin materiaalia. Ristiriidat kietoutuvat suhteisiin lähiomaisten kanssa enemmän kuin ehkäisemättömyydestä joustaminen, joka voidaan tehdä salaa.

Homoseksuaali vanhoillislestadiolainen voi jäädä ilman sekä perheen että uskonnollisen yhteisön hyväksyntää. Toiset luopuvat vanhoillislestadiolaisuudesta tai uskosta kokonaan.

Väitöskirjan nimessä on usko ja ruumis, mutta suurimman huomion saa ehkäisemättömyys ja äitiys. Hintsalan tutkimus herätti mielessäni paljon lisäkysymyksiä teemasta. Jos aviopari ei saisi välttää yhdyntöjä estääkseen uuden raskauden, miten haluttomuuteen suhtaudutaan, onko sekin syntiä?

Koska ruumis on vanhoillislestadiolaisuudessa Jumalan luoma, sitä ei saa tärvellä meikillä, korvakoruilla ja tatuoinneilla. Onko esimerkiksi syömishäiriö sitten syntiä, vai Jumalan antama koettelemus? Huhujen mukaan vanhoillislestadiolaiset naiset yrittävät joskus estää raskauksia laihduttamalla. Askeesilla ja syömättömyydellä on kristinuskossa pitkät perinteet.

Meri-Anna Hintsalan väitöskirja Varten taivasta luotu löytyy kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston verkkosivuilta.

 

Jos lääkäri sanoo, ettei naisen ruumis enää kestä raskauksia, vanhoillislestadiolainen nainen on vaikean valinnan äärellä.

Muut lähteet

Meri-Anna Hintsala: Elämää uskonrukouksessa: Eletty usko vanhoillislestadiolaisten ehkäisykeskustelun valossa (Teologinen aikakauskirja, 3/2017)

Meri-Anna Hintsala: Vanhoillislestadiolaisuus ja sukupuoli verkossa auto-etnografisesti tarkasteltuna (Naistutkimus, 4/2012)

Meri-Anna Hintsala ja Eetu Kejonen: Vanhoillislestadiolaista HBL-toimijuutta verkkokeskusteluissa (Kulttuurintutkimus 33/2016)

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko