Kuva: Kirkkovuoden kuvat. Ensimmäinen 1. adventti.

Kunnia kuuluu hänelle

30.11.17


Jenni Siljander Anniina Mikama

Jumalamme on suuruudessaan käsittämätön. Me teemme hänestä pieniä kuvia ja rakennamme hänelle temppeleitä, jotka säilyvät aikansa, mutta hän ei asu vain niissä. Hän asuu myös ihmisten keskellä, jopa sellaisessa muodossa, että häntä on vaikea tunnistaa. Jumala on käsittämättömyydessään ihmiselle ennalta-arvaamaton – loppumattoman hyvä, mutta hyvyydessään myös satuttava.

Kuninkaamme Jeesus on nöyryydessään käsittämätön. Me teemme hänelle ylistyslauluja, iloitsemme hänestä laulamalla Hoosiannaa, huudamme häntä avuksi ja palvomme, mutta hän saapuu keskellemme pienellä aasilla rauhantervehdyksin.

Hän ei asetu meidän käsityksiimme kuninkaasta, eikä asettunut niihin aikalaistensakaan keskellä. Ja silti kunnia kuuluu hänelle. Jos sitä ei kuuluisi ihmisten suusta, kivet huutaisivat!

Ihmiselle voi tehdä kipeää myöntää, että kaikki todellisuus ei ole siinä, mitä oma silmä voi nähdä ja mitä oma mieli voi käsittää. Todellisuus murskaa meidän kuvamme ja kuvitelmamme, mutta siihen on toisinaan vaikeaa ja pelottavaa suostua. On helpompaa antaa silmien sokeutua ja keinua onnellisena oman pyhänkuvansa valossa.

Saako Jumalamme, Kuninkaamme, olla keskellämme kokonaisena, yllättävän erilaisena, satuttavan rakastavana? Vai käärimmekö hänet turvallisesti pakettiin, jolla on rajat ja muoto ja jota voimme hallita? Jos totuus ei kuulu ihmisten suusta, kivet huutavat. Jumalan todellisuus löytää kyllä ilmaisukanavansa. Niin paljon siinä on ytyä, etteivät ihmiset voi sitä estää. Tietä sille voi toki tehdä.

Olkoon kannattelijanamme Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhä Hengen osallisuus.

vs. oppilaitospastoriOulun seurakuntayhtymä

Lue lisää aiheesta:

Kirkko ja usko