Kuva: Hoosinna-juhlaan kuuluvat leimallisesti myös lyhdyt.
Lyhdyt tuovat tunnelmaa Oulun tuomiokirkon edustalle huipentuvaan Hoosianna-juhlaan.

Sissin johdolla hoosiannaa kohti

30.11.17

Kirkollisessa juhlassa nähdään ihka oikea aasi.


Pekka Helin Sanna Krook

Lauantaina 2. joulukuuta pidettävässä Hoosianna-juhlassa nähdään ihka oikea aasi. Näin muistetaan Jeesuksen ratsastusta aasintammalla riemuitsevaan Jerusalemiin.

Oulussa pidettävässä, jo perinteeksi muodostuneessa juhlassa kuullaan tuomiokirkon portailta Raamatun tekstejä, tervehdyksiä ja puhallinmusiikkia. Yhteiskuorolauluna kajautetaan Finlandia, Maa on niin kaunis ja tietenkin Hoosianna-hymni.

Lyhtykulkue lähtee merijärvisen Sissi-aasin johdolla Rotuaarilta kello 15.30 kohti tuomiokirkkoa. Matkan varrella eri kuoroja esittää jouluisia lauluja ja liittyy kulkueeseen.

Kuoroja toivotaan mukaan enemmänkin

Kuoroja on ilmoittautunut kymmenkunta, kertoo tapahtumaa järjestelevä vs. hiippakuntakanttori Taru Pisto.

– Sekakuorojen lisäksi tapahtumaan osallistuu tänä vuonna erityisesti lapsikuoroja, Pisto kertoo.

Yleisölle jaetaan tuomiokirkolla laulujen sanat ja sekakuoronuotit, jotta se voisi halutessaan laulaa stemmoissa. Stemma on yksittäisen soittimen, soitinryhmän, laulajan tai laulajien esittämä osuus moniäänisessä teoksessa.

– Oulussa on paljon kuorolaulajia, jotka osaavat esitettävien laulujen stemmat. He voivat laulaa Hoosiannan ja Finlandian, vaikka eivät olisikaan mukana tapahtuman kuoroissa.

Puheenvuoron käyttävät tuomiorovasti Satu Saarinen ja piispa Samuel Salmi. Juhlan arvellaan kestävän enintään tunnin. Juhlan jälkeen on glögitarjoilu Piispantalon Tallikappelissa (Hallituskatu 3).

Oiva lämmittely illan televisiojuhlaan

Pisto on järjestämässä adventin ajan avaavaa juhlaa ensimmäistä kertaa. Hän haluaa antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden osallistua yhteiseen riemuun.

Pisto kertoo, että samana iltana Ouluhallissa järjestetään valtakunnallinen Suomi 100 -juhla, jossa presidenttipari on mukana. Hoosianna-juhla on Piston mukaan oivallinen virittäjä itsenäisyysjuhlaan.

Suomi 100 -juhla on tarkoitettu kutsuvierasyleisölle.

– Hoosianna-juhla taas on kaikille yhteinen. Siellä halukkaat voivat siirtyä kotiin seuraamaan Ouluhallin juhlaa televisiosta.

Hoosiannaa lauletaan tuomiokirkon portailla jo viidettä kertaa, Pisto toteaa.

Hoosiannaa lauletaan tuomiokirkon portailla jo viidettä kertaa.

Taru Pisto

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä Kirkko ja usko