Kuva: Rauhan Tervehdyksen 30.11.2017 juttuun.
Maailmassa voisi tapahtua todella hienoja juttuja, jos jokainen kuuntelisi enemmän omaa itseään, toteaa Tiia Kaaresto.

Uuden edessä

29.11.17

Odotuksen aika on täynnä toivoa, mutta myös pelkoa. Oululainen Tiia Kaaresto pääsee pian tutustumaan tyttäreensä.


Elsi Salovaara Sanna Krook

Kun Tiia ja Rami Kaaresto juhannusaattona kävelivät ulos Turkansaaren kirkosta avioparina, onni tuntui täydelliseltä. Pian häiden jälkeen vieraat saivat kuulla lisää iloisia uutisia.

– Onko siinä toinen viiva? pohti Tiia katsellessaan raskaustestiä. Hän halusi nähdä kaksi viivaa. Tiia teki testin hieman etuajassa, koska ei malttanut odottaa. Suurin ja hartain toive oli toteutumassa.

27-vuotias Tiia tiesi, ettei raskaaksi tulo olisi helppoa. Hänen kuukautiskiertonsa oli epäsäännöllinen ja munasolujen kypsymisessä oli todettu ongelmia.

– Olen lukenut varmasti kaikki kikat, greippimehujen juomisesta alkaen, Tiia muistelee naurahtaen.

Raskaustesti käsissään Tiia tahtoi uskoa haaveen toteutumiseen. Rami toppuutteli, koska ”lupaus” oli niin hento, että vain toiveikas nainen pystyi sen näkemään.

– Olin todella riemuissani jo nähdessäni hennon viivan. Siitä tiesin, että raskaaksi tuleminen olisi mahdollista.

Kun toinen viiva tulevina päivinä voimistui, tuleva isäkin jo uskoi, että uusi elämä on saanut alkunsa.

Ilouutisen jälkeen pelko keskenmenosta

Tiia laittoi nopeasti kuvaviestin ystävälleen testistä ja soitti uutisen vanhemmilleen ja veljilleen.

– Äiti vähän ihmettelikin, miksi kerron raskaudesta heti, koska alkuvaiheessa voi tapahtua mitä vain. Haluan kuitenkin jakaa niin ilot kuin surut. Jos käy huonosti, niin sitten käy.

Pian pelko vauvan menettämisestä nousi esiin. Eräänä päivänä Tiia tiputteli verta. Sairaalassa lääkäri totesi, että tilanne vaikuttaa keskenmenolta.

Tiia lähetettiin kotiin odottamaan, että luonto tekee tehtävänsä.

Tiia halusi kuitenkin varmistaa tilanteen ultraäänellä. Niinpä hän meni yksityisvastaanotolle. Oli jo ilta, ja vastaanotto oli juuri mennyt kiinni, mutta omistaja otti Tiian vastaan. Helpotus oli suuri, kun ruudulta näkyi vauvan sydämensyke.

Tiia on käynyt myöhemmin tutkimuksissa myös lapsivesiepäilyn takia. Ennakoivia supistuksiakin on ollut aika ajoin.

– Oikeastaan vasta nyt loppuraskaudesta olen uskaltanut iloita tulevasta.

Tiialle oli itsestään selvää, että hän haluaa tietää lapsen sukupuolen. Tulossa on tytär.

Jo ennen kuin sukupuoli oli selvillä, Tiia ja Rami alkoivat pitää listaa nimistä tytölle ja pojalle.

– Katselin Raamatun nimiä, ja tämä valittu onkin muunnos sellaisesta. Lisäksi mukaan tulee vähän suvun perinnettä, tuleva äiti paljastaa.

Mieli muuttui lapsenteon suhteen

Vielä muutama vuosi sitten Tiia Kaaresto ei halunnut äidiksi. Hän halusi matkustella, nähdä paikkoja ja kokea asioita.

Tiia ei aikonut tehdä asioita samalla kaavalla kuin usein oletetaan: opinnot loppuun, naimisiin, lapsia ja asuntolaina. Silloinen poikaystäväkään ei lapsia halunnut. Ajatuksissa saattoi olla mukana myös nuoruuden uhmakkuutta.

– Kun pääsin tasapainoon itseni kanssa, minulle tuli vahvasti sellainen mieli, että haluan lapsen. Huomasin, että haluan perusarkea elämääni.

Silloinen parisuhde päättyi eroon.

Tiia ja Rami alkoivat seurustella vajaat pari vuotta sitten. Heti alkuun he puhuivat siitä, mitä halusivat tulevaisuudelta. Parilla oli yhteinen arvopohja, he tahtoivat elämältä samoja asioita.

Ennen kaikkea molemmat halusivat perheenlisäystä. Lapselle annettiin mahdollisuus tulla maailmaan.

– Ehdin pohtia jo sitäkin, että jos en voisikaan tulla raskaaksi ja syy olisi minussa, miten kestäisin sen ja kuinka suhteellemme kävisi.

Tiian mieleen tuli myös ajatus, että hän olisi aiemmilla puheillaan jollakin tavoin aiheuttanut itse sen, ettei hän saisikaan lasta.

Ihan pöhköä, mutta toisaalta luonnollista, hän toteaa nyt.

– Mietin, miten saisin peruttua ne sanat. Oloni oli syyllinen.

Asiaa piti työstää omassa päässä ja käydä läpi sitä, miksi silloin ajatteli niin toisin kuin tällä hetkellä. Pohdinta selvensi ja helpotti.

Liiton pohjana toive lapsesta

Tiiasta tuntuu, että he ovat Ramin kanssa kokeneet paljon parin yhteisen vuoden aikana.

– Kun aloimme seurustella, olimme hengailumme jo hengailleet. Emme halunneet alkaa pelleillä.

Tiia on iloinen siitä, että myös Rami odottaa innolla perheenlisäystä. Yhdessä he ovat seuranneet muun muassa lapsen kehittymistä raskausviikkojen edetessä.

Tyttären laskettu aika on vuodenvaihteessa. Ensimmäiset lapset syntyvät usein lasketun ajan jälkeen, mutta tuleva äiti uskoo synnyttävänsä joulukuussa.

– Olen itse syntynyt raskausviikolla 37 ja äitini 36-viikkoisena, Tiia kertoo.

Lehden ilmestyessä menossa on 36. raskausviikko.

Raskausaikana Tiia ei ole huomannut erityisesti herkistyneensä. Tosin ystävien järjestäessä odottaville äideille tarkoitetut babyshower-kutsut kyyneleet virtasivat vuolaasti. Myös vastikään äidin kanssa tehdyllä matkalla Helsinkiin tuli itku keskellä huonekalukauppaa.

– Koko matkan ajan minua pelotti, että lapsi syntyykin siellä ja Rami on kaukana. Koska lapsi olisi niin ennenaikainen, joutuisin jäämään pitkäksi aikaa toiseen kaupunkiin. Olin ihan varma, että kaikki menee pilalle.

Helpotus olikin suuri, kun kone laskeutui takaisin Ouluun.

Lapsen minuutta on tuettava

Odotusaika on täynnä toivoa, ja mielessä rakentuu idylli perheestä. Vanhemmuus tuo kuitenkin mukanaan myös pelkoja.

Viimeisen sadan vuoden aikana suomalaiset ovat synnyttäneet lapsia sisällissodan ja maailmansodan pyörteisiin. Elämä on nyt hyvin erilaista, mutta Tiia myöntää miettivänsä, millaiseksi maailma muuttuu.

– Jokainen äiti haluaa varmasti antaa kaikkensa lapsen puolesta.

Tiia aikoo kiinnittää huomiota siihen, ettei loisi turhia odotuksia lapsen suhteen.

– Alkuvaiheessa haluan vain tutustua rauhassa.

Tulevaisuudessa hän toivoo pystyvänsä tukemaan tytärtään kaikin tavoin.

– Mukava nähdä, mikä se hänen oma juttunsa on. On hirveän tärkeää, että jokainen saa olla juuri se, mikä on.

– Maailmassa voisi tapahtua todella hienoja juttuja, jos jokainen kuuntelisi enemmän omaa itseään. On niin paljon piileviä taitoja, joita ei hyödynnetä.

Tiian suhde omaan äitiin on muuttunut aiempaa läheisemmäksi aikuistumisen myötä. Tuleva äiti toivoo, että voisi muodostaa omaan tyttäreensä yhtä avoimen suhteen. Sellaisen, että vaikka lapsi tekee omat päätöksensä – ja virheensä – niin myös äiti voisi kertoa oman mielipiteensä. Ei ehdottomana faktana, vaan ajatuksena.

Koti ja kirkko tarjoavat turvaa

Koti on lapselle tärkein paikka maailmassa.

– Kun kotona on kaikki hyvin, sen ulkopuolella tapahtuvat asiat eivät tunnu niin pahoilta, Tiia Kaaresto luottaa.

Toinen turvapaikka voisi olla kirkko. Tiiasta on hienoa, että seurakunnissa järjestetään lapsille toimintaa pyhäkouluista kerhoihin ja leireihin.

Tiia toivookin, että kirkot tulisivat lapsille tutuiksi paikoiksi. Niissä on yhteisöllisyyttä ja sanoma on aina hyvä.

Tutuksi tulemiseen tarvitaan vanhempien panosta, sitä, että he toisivat lapsiaan kirkkoon ja seurakuntien tapahtumiin.

– Omassa mielessäni kirkot eivät ole kolkkoja. Muistoni esimerkiksi koulun joulukirkoista ovat todella lämpimiä.

Hänen mukaansa olennaista on ennen kaikkea tunne, joka liittyy kirkkoon.

– Jos mielen päällä on jokin asia, jo se, että saa mennä rauhalliseen ja turvalliseen paikkaan, auttaa selvittämään asioita.

Omakin suunta etsinnässä

Tiia kertoo odottavansa mielenkiinnolla, millainen tyyppi mahasta tulee.

– Kaikki lapset ovat erilaisia, se mikä toimii yhteen, ei tepsikään toisen kanssa.

Pienet lapset ovat Tiialle tuttuja, sillä hän on tehnyt töitä lastenhoitoalalla. Hän on hoitanut myös molempien veljiensä jälkikasvua. Viime vuonna hän valmistui kasvatustieteiden maisteriksi.

– Lapsen syntymä tulee hyvään saumaan siinäkin mielessä, että voin nyt pohdiskella, mikä on se oma juttuni työelämässä.

Ensin on kuitenkin aika opetella olemaan äiti.

Kun kotona on kaikki hyvin, sen ulkopuolella tapahtuvat asiat eivät tunnu niin pahoilta.

Tiia Kaaresto

Lue lisää aiheesta:

Ihmiset ja elämä