Ylikiiminkiläinen Sylvi Pelkonen kuulee Kati Riipiseltä myös kirkkokyytisetelistä. Ensiksi puidaan kuitenkin yhdessä lääkeasioita.

Diakonissa hoitaa sielun ja ruumiin

15.2.12

Tutkimus: Diakonissoilla on merkittävä rooli vanhusten terveysongelmien havaitsemisessa. Diakoniatyöntekijä Kati Riipinen tarkistaa kotikäynnillä mieluusti myös lääkeasiat kuntoon.

Oulujoen diakoniatyöntekijä Kati Riipinen koputtelee Ylikiimingin Vepsänkylässä asuvan Eevi Pohjolan kodin ovea. Ulkona on kylmä viima, tuuli puhaltaa järveltä rakennuksen lasikuistille. Talon emäntä ei säikähdä säätä, vaan nakkelee puita lämpöä hehkuvaan vuolukiviuuniin. Hän pitää huolen, että vieraat tarkenevat.
   Idyllisessä tuvassa istuu Eevi Pohjolan seurana hänen sisarensa Ritva Jokikokko naapuritalosta. Molemmat naiset tervehtivät Riipistä iloisesti. Vieras on mieluinen.
   Kati Riipinen ei ehdi pitkään istua, kun puhe kääntyy Eevin vointiin. Eevi Pohjola huolehtii, ovatko lääkeasiat kunnossa, kun lääkkeitä vaihdettiin lääkärissäkäynnin yhteydessä.
   Ylikiimingin hoivakoti Päivölässä sairaanhoitajana aiemmin työskennellyt Kati Riipinen ei aikaile katsoa, onko lääkedosetti ajantasalla. Hän vilkaisee myös reseptejä.
   Eevi tarjoilee vieraalle lisää kahvia. Tutulle ihmiselle on helppo puhua huolistaan.

Terveys jakaantuu
epätasa-arvoisesti

Terveysongelmat eivät ole harvinainen keskustelunaihe. Työntekijät eivät kulje kotikäynneillä hoitotarvikkeet mukana, mutta terveyteen ja sairauteen liittyvät asiat puhuttavat ihmisiä niin tiuhaan, että kirkossa aiheeseen on tartuttu.
   Osassa Oulun hiippakunnan seurakuntia, esimerkiksi Oulussa ja Haukiputaalla, on viime vuosina päivitetty muun muassa diakoniatyöntekijöiden hoitotyön taitoja. Diakonissoilla on sairaanhoitajan tutkinto, mutta moni työntekijä kokee unohtavansa hoidollisen osaamisensa seurakuntatyössä.
   Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak) selvitetään parhaillaan, miten diakoniatyöntekijät voisivat työssään edistää aiempaa paremmin asiakkaidensa terveyttä ja hyvinvointia. Kyseessä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoittama, Diakin hallinnoima hanke Terve sielu terveessä ruumiissa – diakonissat terveyden edistämisen toimijoina.
   Diak Pohjoisen yliopettajan Lea Rättyän mukaan diakoniassa tiedetään, miten vakavan asian presidentti Tarja Halonen nosti esille viimeisessä uudenvuoden puheessaan, kun hän puuttui kansalaisten terveyseroihin. Tilastojen mukaan köyhät elävät rikkaita useita vuosia lyhyemmän elämän.

Terveyden edistämiseksi
etsivää diakoniatyötä

Huoli terveyserojen kasvamisesta koskettaa seurakuntien työntekijöitä, sillä diakoniatyöntekijät työskentelevät paljolti juuri syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien parissa.
   – Köyhillä ei ole vara pitää itsestään huolta. Presidentin puhe herättää kirkossa kysymään, mikä diakonian tehtävä on nyky-yhteiskunnassa. Mihin työtä kohdennetaan? Mitä diakoniatyössä pitäisi tehdä toisin, jotta terveyskysymykset tulisivat vieläkin vahvemmin esille esimerkiksi kotikäynneillä ja ihmiset saisivat tarvitsemansa avun? Lea Rättyä sanoo.
   – Diakoniassa on tärkeä kehittää niin sanottua etsivää työtä, jotta työntekijät ja myös vapaaehtoiset löytävät ne ihmiset, jotka ovat vaarassa pudota tai ovat jo pudonneet kuntien ja järjestöjen auttamisverkostosta.
   – Esimerkiksi syntymäpäiväkäynnit ovat merkittävä keino tavoittaa vanhuksia, Rättyä mainitsee.
   Etsivää diakoniatyötä olisi sekin, että diakoniatoimistosta soitettaisiin rohkeasti perään kuulumisia kysellen, kun tuttua kävijää ei enää näy ryhmissä, Rättyä ehdottaa.
   Hänen mukaansa tässä voisivat olla apuna myös diakonian vapaaehtoiset ja toiset ryhmäläiset.

Uusia velvollisuuksia
ei olla lastaamassa

Lea Rättyä haluaa korostaa, ettei terveyden edistäminen diakoniassa tarkoita sitä, että diakoniatyöntekijöiden päälle lastataan uusia työtehtäviä, esimerkiksi vaativaa hoidollista auttamista.
   – Kirkko ei ole ottamassa kuntien tehtäviä. Diakoniatyössä on entuudestaan esimerkiksi paljon ryhmiä.Terveyskysymykset voivat olla esillä esimerkiksi niissä.
   – Työtä ei olla lisäämässä. Pikemminkin kyse on uudenlaisesta näkökulmasta diakoniaan. Kun terveyskysymykset tulevat asiakkaan kanssa puheeksi, niihin on tartuttava. Mieluimmin jo ennaltaehkäisevästi, Rättyä sanoo.
   Hän kertoo, että esimerkiksi Perhossa on selvitetty kyselyllä, millaista terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa seurakunnalta odotetaan.

Vanhusten huono-osaisuus
erityisenä huolena

Lea Rättyän työtoverin, Diak Pohjoisen lehtorin Mirva Heikkilä-Tynin tutkimuksessa on selvitetty Oulun hiippakunnan diakonissojen kokemuksia vanhusten terveyden edistämisestä. Tutkimuksen mukaan diakonissoilla on merkittävä rooli vanhusten terveysongelmien havaitsemisessa.
   – Vanhukset uskoutuvat työntekijöille usein myös hyvin arkaluonteisissa terveysongelmissa. Se tarkoittaa, että diakoniatyöntekijöihin luotetaan, Heikkilä-Tyni selvittää tutkimustuloksia.
   Heikkilä-Tynille selvisi tutkimuksen vastauksista, että diakonissojen hoidollinen apu maaseudulla on paljolti lääkkeiden jakamista kunnallisen kotihoidon kanssa tehdyn työnjaon perusteella. Diakoniatyöntekijät neuvovat myös liikunta- ja ravitsemusasioissa. Myös neuvontatyössä on keskeistä yhteistyö kunnan sekä järjestöjen kanssa.
   Diakonissat näkevät, että terveyttä edistävää tukea on sekin, että työntekijät auttavat vanhuksia esimerkiksi sosiaalietuusasioissa ja neuvovat taloudellisesti sairaus- ja muissa kuluissa.

Diakonissoilla huoli
syrjäseutujen vanhuksista

Mirva Heikkilä-Tynin mukaan tutkimuksessa paljastui, että diakonissojen mielestä vanhusten terveyden edistämisessä olisi paljon kehitettävää. Diakonissat ovat huolissaan erityisesti niistä vanhuksista, jotka asuvat keskuksien ulkopuolella haja-asutusalueilla ja ovat kaukana peruspalveluista.
   Heikkilä-Tyni huomauttaa, että maaseuduilla kotikäyntimatkat saattavat olla pitkiä, jopa yli sata kilometriä.
   – Kuntien ja seurakuntien yhteistyö on nykyisin hyvää, mutta siinä on tehostamisen varaa erityisesti syrjäseuduilla. Raja-aidat murenevat, mutta se ei tarkoita, että kirkon perustehtävä unohtuisi, molemmat naiset sanovat.
   Myös hengellisen tuen antaminen on hyvinvoinnin edistämistä, Mirva Heikkilä-Tyni sanoo.

”Olisiko kuntoutus
mahdollista kotikäynnillä?”

Eevi Pohjolan sisar Ritva Jokikokko kyselee Kati Riipiseltä, olisiko mahdollista, että diakoniatyöntekijä voisi kotikäynnillään tarvittaessa jumppauttaa, jos vanhus tarvitsisi ohjausta kuntoutuksessa.
   – Aika paljon diakoniatyöntekijän työn sisältöön varmaan vaikuttaa se, millaiseksi kunnan kotipalvelu menee tulevaisuudessa, Jokikokko arvioi itse.
   Riipinen pyrkii tekemään kunnan kotipalvelun kanssa yhteistyötä, jotta samassa paikassa ei vierailisi peräjalkaa niin kunnan kuin seurakunnan työntekijä.
   Kati Riipinen pitää seurakuntien kirkkokyytiseteleitä yhtenä keinona huolehtia vanhusten hyvinvoinnista. Eevi Pohjola ei tällä kertaa kaipaa seurakunnan tarjoamaa kyytiä kirkkoon. Hän aprikoi, ettei uskalla lähteä tien päälle, koska tuntee terveytensä epävarmaksi.

Lääkeneuvontaa
uusista lääkkeistä

Kati Riipisen kotikäyntikierros Ylikiimingin perukoilla jatkuu Sylvi ja Vilho Pelkosen kotiin. Riipinen ei ehdi istua ystävällisen pariskunnan luona pitkään, kun jalkavaivoista kärsivä Sylvi Pelkonen haluaa näyttää tulijalle oman uuden lääkkeensä.
   Kati Riipinen kyselee ja kertoo lääkkeen mahdollisista sivuvaikutuksista. Diakoniatyöntekijä tarkistaa myös talon toisen lääkedosetin: kaikki on kunnossa.
   Pelkosen pirtissä iloitaan yhdessä siitä, että kipugeeli auttaa Sylviä niin paljon, että ylösnouseminen aamulla sängystä onnistuu.
   Kolmannessa kyläpaikassa Ylikiimingin Aittokylällä Valma ja Juhani Kääriä eivät tarvitse tällä kertaa Riipisen sairaanhoitajan taitoja.
   – Huolehdimme kaikista itse, Valma Kääriä sanoo.
   Talon emäntä selvittää kuitenkin, ettei epäröisi kääntyä Riipisen puoleen esimerkiksi juuri lääkeasioissa. Katin entinen ammatti ja osaaminen tunnetaan tässäkin perheessä.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 6/2012