Kilpikonna ja jänis

8.2.12

Haastateltavana oltiin silloinkin. Toimittaja Ilkka Malmberg teki Ylioppilaslehteen juttua, jota varten oli kokoontunut joukko nuoria saman pöydän ääreen.
   Virpin huomio kiinnittyi Jaakkoon, joka oli niin omistautunut tieteelle kuin olla saattoi ja lausui varmoja ja perusteltuja mielipiteitä. Virpi ei voinut muuta kuin ihailla niin määrätietoista ja järjestelmällistä miestä. Elettiin vuotta 1982.
   Molemmat olivat kirjaston vakioporukkaa ja molemmilla oli harvinainen ala. Virpi oli indologi ja Jaakon aluetta oli Lähi-idän tutkimus. Pari jutteli paljon, he kävivät tauoilla kahvilassa ja siirtyivät kesän puhjettua terasseille. Keskusteltavaa riitti loputtomiin.
   Mitään ei sovittu tai päätetty, virta vei heitä samaan suuntaan luonnostaan. Pari vuotta myöhemmin Hämeen-Anttilat solmivat avioliiton.

Jaakko Hämeen-Anttila syntyi Oulussa perheeseen, jossa kirjallisuus ja harvinaiset kielet olivat olleet läsnä jo useammassa polvessa. Tähtitieteen professori Antero Hämeen- Anttilan ja lastentarhanopettaja Saara  Hannosen toinen lapsi kiinnostui jo varhain arabian kielestä, jota hän lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon 17-vuotiaana.
   Jaakon luokkatoveri kertoo nuoren miehen olleen vakuuttunut jo lukioaikana siitä, että hän elää tutkijana yksin koko elämänsä. Tutkija hänestä tulikin, mutta rakkaus muutti yksinäisen elämän. Parisuhde ja lapset toivat elämään ihan uuden suunnan.
   Eikä hiljaisesta nössykästä ole muutenkaan paljoa jäljellä. Vuosien ja kokemusten kartuttua Jaakko Hämeen-Anttila sanoo olevansa nykyisin suulas. Hän esiintyy ja on esillä paljon – häntä pyydetään usein luennoimaan eri puolille maailmaa, radioon ja televisioon kommentoimaan ja taustoittamaan erityisesti islamilaisen maailman tapahtumia.
   Myös Virpi oli ujo ja hiljainen nuorena. Hänenkin kotonaan kirjoja ja taidetta arvostettiin. Virpi harrasti myös musiikkia. Opetustyö on koulinut rohkeammaksi. Parisuhde, äitiys ja perhe-elämä ovat tuoneet Virpin elämään uusia sävyjä.

Työnjako perheessä on loksahtanut paikalleen yhtä luontevasti kuin parisuhteen vakiintuminenkin. Kumpikin tekee sitä, minkä paremmin osaa ja mikä sujuu helpommin.
   Pariskunta muistelee tilannetta  lasten ollessa pieniä, kun oltiin muuttamassa uuteen asuntoon: Jaakko jäi kotiin kolmikuukautisen vauvan kanssa ja huolehti ruuat ja vaipanvaihdot. Virpi meni tapetoimaan uuden kodin seiniä.
   Perheen äidin kontolle on lasten vartuttua jäänyt harrastuksiin kuljettaminen, koska Jaakko ei aja autoa.
   Myös tyttäret lukevat paljon, joten kotona, mökillä ja matkoilla voidaan oleilla rauhassa siten, että jokainen lukee omaa kirjaansa. Perheessä myös puhutaan paljon. Pariskunta kuvailee, että kiireetön aamiainen kestää helposti kaksi tuntia, koska heillä on niin paljon puhumista.
   – On tärkeää, että kotona on sellainen ihminen, joka ymmärtää minulle tärkeitä asioita, Virpi sanoo.

Monet pariskunnat kasvavat erilleen, kun tehtävä vanhempina on tullut siihen pisteeseen, että lapset muuttavat pesästä. Hämeen-Anttiloiden mukaan pitkä yhdessäolo on vaikuttanut niin, että toinen taipuu kohti toista.
   Vaikka Jaakon loogisuus saattaa ärsyttää Virpiä ”niissä tilanteissa, joissa ei kaipaa loogisuutta”, parin yhteinen tuntemus on, että ”halutaan samoja asioita”. Ilmassa on aistittavissa keskinäinen kunnioitus ja ihailu.
   Virpi sanoo ihailevansa myös Jaakon rauhallisuutta, joka tarttuu muihinkin. Molemmilla on voimakas oman tilan tarve, jota puoliso osaa kunnioittaa, koska tunnistaa saman tarpeen myös itsessään. Iän myötä oppii sen, että jotkut asiat ovat tärkeitä ja jotkut eivät – niiden vähemmän tärkeiden asioiden kanssa on turhaa haaskata aikaa ja energiaa.
   Hämeen-Anttilan perhe on jo kymmenen vuoden ajan suunnannut ulkomaanlomillaan samaan paikkaan Italiassa, Riccioneen. Työn vastapainoksi he kaipaavat lomilla miellyttäviä rutiineja. Se tarkoittaa valmismatkoja samaan tuttuun kohteeseen, jopa samaan hotelliin.
   Loma merkitsee pariskunnalle ja koko perheelle sitä, että sanoudutaan irti maailmasta, viihdytään omissa oloissaan. Jaakko tarkentaa, että hänelle oma rauha merkitsee sitä, että hän saa olla tarvittaessa ihan yksin ja toisaalta sitä, että he voivat perheenä olla omissa oloissaan neljän hengen voimin.

Kumpikin puoliso on aikaansaava, ja yksistään kirjallinen tuotanto on molemmilla mittava. He sanovat työskentelevänsä intensiivisesti, koska työt ovat yksinkertaisesti niin kiinnostavia. Vapaa-aikaakin kyllä jää.
   Usein vapaa-aika ja työ limittyvät. Jaakko kertoo, että yhtenä kesänä hän alkoi lukea huvikseen persialaista anekdoottikokoelmaa 1200-luvulta. Hupilukeminen poiki sittemmin kolme kirjaa. Virpi toteaa, että kaikinpuolinen uteliaisuus ja ennakkoluulottomuus ovat työssä hyödyksi, koska romaaniin voi laittaa mitä tahansa. Aina mukana kulkevaan muistikirjaan tulee merkintöjä milloin mistäkin ja usein nämä muistiinpanot päätyvät jossain muodossa romaaniin.
   Yhteiset kirjaprojektit ovat myös hitsanneet pariskuntaa yhteen. Kirjoitusprosessissa näkyvät selvästi  luonteiden erot. Jaakko saa oman osuutensa aina nopeammin valmiiksi kuin Virpi, joka editoi, muuttaa, hioo niin että suunnilleen viideskymmenes versio on se lopullinen.
   Virpi sanookin huvittuneena, että yhteisten kirjojen tekemisessä Jaakko on jänis ja Virpi kilpikonna. Mutta yhteiseen maaliin päästään. Se on kuin tunnelin kaivamista niin, että kumpikin aloittaa työn omasta päästä työmaata. Viimeisessä vaiheessa työt yhdistetään ja lopputuloksena on valmis ja toimiva tunneli.

MARJO PÄÄKKÖNEN

Artikkeli on osa lehteä 5/2012