Piispa pyysi anteeksi saamelaisilta

8.2.12

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi on pyytänyt saamelaisilta anteeksi tapahtumia, joissa kirkko oli mukana alistamassa ja nöyryyttämässä saamen kansaa.
   Piispa esitti anteeksipyyntönsä viime lauantaina Saamelaiset kirkossa -seminaarissa Inarissa, missä hän nosti esille saamelaisiin kohdistuneet rotuopilliset tutkimukset ja kirkon suhtautumisen saamenkieleen ja kulttuuriin.
   Salmi viittasi 1930-luvulla tehtyihin rotututkimuksiin, joiden yhteydessä saamelaisten luita nostettiin haudoista kallonmittauksia varten. Saamelaisten pääkalloja vietiin Inarin hautausmaalta anatomian laitokselle Helsinkiin. Luita säilytetään edelleen eri yliopistoissa.
   – Olimme vieraan ideologian kannustamina valmiita alistamaan saamen kansaa ja viemään eteenpäin tutkimuksia, jotka olivat ihmisarvon kannalta nöyryyttäviä ja alentavia.
   Salmi tunnusti tuntevansa tapahtuneen johdosta häpeää.
   – Tämän viran haltijana Oulun hiippakunnassa tahdon sanoutua niistä irti ja pyytää rikkomuksia anteeksi, hän sanoi.

Kirkon rooli
perinteen hävittämisessä

Kirkon ja saamelaisten välejä satoja vuosia hiertäneet ongelmat ovat syntyneet nykyisen Oulun hiippakunnan alueella, joten Inarin uudessa kulttuurikeskuksessa Sajoksessa henkilökohtaisen anteeksipyyntönsä esitti Oulun hiippakunnan piispa.
   Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mielestä piispa Salmen anteeksipyyntö on hyvä alku, mutta ei kirkon virallinen kanta. Hänen mielestään anteeksipyyntö tulisi käsitellä virallisesti kirkolliskokouksessa.
   – Olemassa olevien tutkimusten ja perimätiedon valossa kirkolla ei sinänsä ollut virallista roolia luiden nostamisessa. Jos evankelisluterilainen kirkko haluaa pyytää anteeksi saamelaisilta, sen tulisi pohtia osuuttaan saamelaisen muinaisuskon katoamisessa, saamen kielten ja joikuperinteen uhanalaistumisessa sekä myös poliittisessa vaikuttamisessa, Näkkäläjärvi kirjoitti myöhemmin blogissaan.

Vaietut asiat
pysyvät taakkana

Arkkipiispa Kari Mäkinen piti seminaarin herättämiä kysymyksiä ongelmien selvittelyssä askeleena eteenpäin. Hän arvioi, että seminaari toi näkyväksi saamelaisten todellisuutta kirkossa.
   – Sellainen, joka tulee näkyväksi ja keskustelun piiriin auttaa kulkemaan eteenpäin. Se mikä pysyy näkymättömissä ja vaiettuna, pysyy myös taakkana.
   Arkkipiispa toivoi, että kirkko voisi olla auttamassa ja tukemassa sitä, että saamelaisten kokemushistoria tulisi kirkossa ja yhteiskunnassa näkyväksi ja ettei kenenkään tarvitsisi kantaa sitä sisällään taakkana.
   – Mitä enemmän kerrotaan ja käsitellään myös kipeitä ja vaikeita asioita, sitä enemmän prosessi voi olla vapauttavaa, hän sanoi.

Yhdenvertaisuus
kieleen ja kulttuuriin

Kirkon suhtautuminen saamenkieleen ja kulttuuriin on aikain saatossa vaihdellut kirkon viranhaltijoiden asenteiden ja mielenkiinnon mukaan. Piispa Salmen mielestä tämän päivän maail-massa on nähtävä kielten rikkaus ja tehtävä töitä, jotta kaikki olisivat yhdenvertaisia kielen ja kulttuurin suhteen.
   Saamelaisten sosiaali- ja terveysyhdistyksen SamiSosterin enontekiöläinen projektipäällikkö Ristenrauna Magga muistutti, että saamen kansan perusta on äidinkielessä.
   – Kieli on kansan muisti, joka säilyttää ja kuljettaa kulttuuriperintöä. Se sisältää saamen kansan arvot, kokemukset ja tietämykset, joiden kautta koko ajattelutapa määräytyy. Siksi saamen kielen turvaamiseksi ja edistämiseksi kirkon toiminnassa on tehtävä hyviä tekoja, hän sanoi.

Citysaamelaisia
uhkaa suomalaistuminen

Maggan mielestä anteeksipyyntö sinänsä ei ratkaise asioita, vaan saamelaisten yhdenvertaisuuden edistämiseksi kirkon on tehtävä myös konkreettisia tekoja.
   Hän huomautti, että saamelaisten yhdenvertaisuutta on vaikea edistää, jos työhön ei anneta resursseja. Rahaa ja työntekijöitä tarvitaan varsinkin kielen ja kulttuurin säilyttämiseksi.
   Saamelaisia on Suomen puolella noin 9 000, joista 65 prosenttia asuu saamelaisalueen ulkopuolella. Saamelaiskäräjien ensimmäinen citysaamelaisjäsen Pirita Näkkäläjärvi kertoi, että alle kymmenvuotiaista lapsista jopa 75 prosenttia asuu muualla kuin saamelaisalueilla.
   – Miten käy heille, jotka eivät pääse kasvamaan saamelaiseen kulttuuriyhteyteen? Onko seuraavan citysaamelaissukupolven kohtalona suomalaistuminen? hän kysyi.

Kaipuu
saamenkieliseen kirkkoelämään

Saamelaisalueella kirkolla on saamenkielisiä palveluja, joskin niiden saatavuus vaihtelee eri seurakunnissa. Sen sijaan citysaamelaisille kirkolla ei ole kovin paljon tarjottavaa.
   Helsingin Vanhassa kirkossa tullaan tosin järjestämään yhteisiä saamelais-suomalaisia messuja, mutta Pirita Näkkäläjärvi toivoi kirkon toimivan enemmän varsinkin lasten ja nuorten parissa. Hänen mielestään kirkko voisi tukea nuoria ja lapsia järjestämällä esimerkiksi yhteisiä leirejä saamelaisten kotiseutualueella sen ulkopuolella asuville saamelaislapsille ja -nuorille.
   Myös etelässä asuvat ikäihmiset kaipaavat saamenkielistä kirkkoelämää. Mahdollisuudet äidinkielisiin palveluihin kuitenkin ovat rajallisia, koska saamenkielentaitoisia kirkon työntekijöitä ei ole riittävästi.

KARI ALALUUSUA

Artikkeli on osa lehteä 5/2012