Sirkka alkoi Hilmaksi

22.2.12

Sanginjoentiellä pyryttää lunta. Ristinsielua ei näy tiistaina aamupäivällä kylänraitilla, kun käännän auton punaisen talon pihalle.
   – Tervetuloa, tule sisälle! Sirkka Syrjä rientää ovelle vastaan.
   Yhteisvastuu-lipas on laukussa valmiina. Lähdemme käymään eräässä kylän kodissa. Sirkka ei hennonnut soittaa tulostamme etukäteen Perälän Rauhalle, että talonväki ei ala touhottaa liikaa.
   – Saa sinne mennä! hän uskaltaa silti luvata.
   – Minä tunnen nämä ihmiset.
   Maaseudulla ei puhuta vapaaehtoisista, vaan Sirkasta, Hilmasta ja Rauhasta. Yhteisvastuukerääjillä on kasvot, tutut ja lämpimät kasvot.
   – Hilma Ollila keräsi aiemmin tämän saman alueen eli Sanginjoentien varren parinkymmenen kilometrin alueelta. Kun hän kuoli, diakoniatyöntekijä soitti, että ”alakko Hilimaksi”.

Kun aikaa
kerran jäi

Sirkka alkoi Hilmaksi ja hän tietää, että joskus hänen jälkeensä pyydetään taas uutta ihmistä Sirkaksi. Niin yksinkertaista se parhaimmillaan on.
   Sirkka nauttii siitä, että saa tavata ihmisiä ja olla avuksi. Hän toimi pitkään oman äitinsä hoitajana ja kun äiti sai kutsun taivaaseen, jäi aikaa auttaa myös muita ihmisiä.
   Sirkka on seurakunta-aktiivi muutenkin. Hän käy laittamassa puuroa Myllyojan seurakuntatalon aamupalatarjoiluun kerran viikossa ja lähtee tarvittaessa myös myyjäisiin. Seurakuntaretkillä hän on mukana mielellään.
   – Tämän vuoden keräyskohde, ylivelkaantuneet, on hyvä ja tärkeä. Hirviää, jos ihmiseltä menevät luottotiedot niin, ettei pankkitiliä saa avattua. Kyllä silloin täytyy auttaa, Sirkka miettii.
   Yllättävän vähän keräyskohde tulee silti taloissa puheeksi. Ihmiset yleensä luottavat, että yhteisvastuu menee tärkeään kohteeseen.
   Sirkka laskee, että hänen reitilleen osuu yli kolmekymmentä taloa, joista hän on käynyt jo yli puolessa.
   – Sehän tässä on ongelma, että minä tahdon jäädä suusta kiinni.
   Monessa paikassa pyydetään kahville, ja mielelläni jäänkin, jos vain aika antaa myöten. Mikään velvoite kahvin tarjoaminen ei tietenkään ole. Jos kodissa sanotaan, että koko asia ei kiinnosta yhtään, en mene seuraavana keväänä samaan paikkaan uudelleen. Täytyy uskoa vähemmästä.

Mukavaa, kun
tulitte käymään

Sirkka sanoo, että ei hänen varmaan muuten tulisi käytyäkään kylässä kylän taloissa, ellei Yhteisvastuukeräys ”pakottaisi” siihen.
   Sirkan mies osallistuu talkoisiin siten, että hän usein kuljettaa Sirkkaa taloissa.
   Sirkka Syrjä on toiminut ennen eläkkeelle jäämistään kylvettäjänä kaupunginsairaalassa. Työ oli raskasta ja vaatii toimeliasta ja rohkeaa luonnetta tekijältään.
   – Huijjautettiin ihminen ammeeseen ja sitten pestiin.
   Perälän Rauhan luona Sirkka lakaisee lumet portailta mennessään. Rauhan tytär harmittelee, että ei oltu vielä siitä ovesta kuljettu ja siksi portaat olivat vielä lumessa. Yllätysvieraat otetaan vastaan lämpimästi ja avosylin.
   – Onpa mukavaa, kun tulitte käymään, kiittelevät äiti ja tytär.
   Rauha Perälä hakee lompakkonsa ja kohta kolisee lipas.
   – Minä jo sunnuntaina mietin, että koskahan Sirkka tulee keräämää yhteisvastuuta. Muistin, että viime vuonnakin hän odotti, että pahimmat pakkaset menevät yli.

Entä mitäs
teille kuuluu?

Kun varsinainen asia saadaan hoidettua, poristaan talossa muuten vain. Mitä kuuluu? Miten terveys? Kaikki viimeaikaiset kokeet ja lääkärikäynnit käydään läpi.
   Rauha kertoo, kuinka on saanut käsitöiden avulla ajan kulumaan mukavasti. Isossa pirtissä on rauhallista ja kaunista. Eläkkeellä oleva tytär haluaa välttämättä keittää meille kahvit. Mikäs siinä!
   Kohta istumme keittiössä – eikä yllätysvierailukaan estä runsaita tarjoiluja. Kääretorttua, pullaa ja kakkua ilmestyy tarjottimille. Keliaakikolle löytyvät omat herkkunsa.
   Maalla tämä on tällaista!
   En tiedä, kuuluuko seuraava mitenkään toimittajan, tai edes yhteisvastuukerääjän repertuaariin, mutta sydäntään on kuunneltava. Ehdotan, että laulamme virren.
   ”Päivä vain ja hetki kerrallansa”, soi kohta Perälän keittiössä.
   ”Siitä lohdutuksen aina saan.”
   Kotimatkalla mietin, kuinka tällainen kohtaaminen kantaa sekä kerääjää että talonväkeä. Kaiken sen jälkeen lohtua koituu aikanaan myös ylivelkaantuneelle. ”Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan”.

Satu Kreivi-Palosaari

Kirjoittaja lahjoittaa tästä jutusta
saamansa kirjoitus- ja kuvauspalkkion
Yhteisvastuukeräykseen.

Artikkeli on osa lehteä 7/2012