Seppo Koskinen

Kirkon itsehallintoa on kunnioitettava

28.3.12

Maallinen tuomioistuin kunnioittaa kirkon itsemääräämisoikeutta täyttää hengelliset virat haluamallaan tavalla, työoikeuden professori Seppo Koskinen sanoo. Kemijärven kirkkoherran vaalit nosti jälleen esille keskustelun naispappeuden torjujien asemasta kirkossa.

Yhdysvaltojen korkein oikeus päätti jokin aika sitten, että kirkoilla on oikeus palkata tai erottaa hengellisestä virasta kenet se haluaa. Työsyrjintälaki ei puolusta hengellistä työntekijää irtisanomistapauksissa, kuten se tekee maallisten työntekijöiden kohdalla.
   Oikeustapaus sai alkunsa, kun eräs luterilainen uskonyhteisö erotti hengellisen naistyötekijänsä.
   Presidentti Barack Obaman hallinnon mielestä naista ei olisi saanut erottaa. Korkein oikeus päätti kuitenkin toisin. Korkeimman oikeuden mukaan valtiolla ei ole tällaisissa asioissa sananvaltaa.
   Kirkon valtaan kuuluu, että se saa päättää, kuka sen oppia saarnaa.

Yhdysvalloista ”yhteyksiä”
Kemijärvelle
Lapin yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen näkee Yhdysvaltojen tapauksessa yhtymäkohtia Suomen kirkon naispappeuskysymykseen, joka nousi viime viikolla jälleen pintaan Oulun hiippakunnan tuomiokapituli hylätessä kappalainen Aki Lautamon oikaisuvaatimuksen Kemijärven seurakunnan kirkkoherran viran täytössä.
   Tuomiokapitulin mukaan kappalainen Lautamo ei ollut kelpoinen hakija Kemijärven seurakunnan kirkkoherraksi, koska ”häneltä ilmeisesti puuttuvat viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset”, kuten Oulun hiippakunnan tiedotteessa todetaan.
   Aki Lautamo on ilmoittanut, ettei hän tee yhteistyötä kaikissa virkatehtävissä kaikkien pappien
kanssa. Käytännössä kyse on Lautamon torjuvasta suhtautumisesta naispappeuteen.

Tuomioistuin kunnioittaa
kirkon itsehallintoa

Professori Koskisen mukaan Suomen oikeuskäytännön linja, joka koskee miespapin kieltäytymistä työskennellä naispapin kanssa, perustuu samaan lähtökohtaan kuin Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomio eli kirkon sisäiseen autonomiaan, itsemääräämisoikeuteen.
   Siihen kuuluu oikeus täyttää hengelliset virat kirkon haluamalla tavalla. Autonomian nojalla kirkko on voinut myös päättää, että pappien tulee työskennellä yhdessä sukupuolesta riippumatta.
   – Tämän jälkeen tuomioistuin on voinut todeta naispapin kanssa työskentelystä kieltäytyvän miespapin rikkovan velvoitteitaan, Koskinen selventää.

Työntekijä laulaa
työnantajan lauluja

Koskisen mukaan tuomioistuinten linja ei ole ollut suoraan tasa-arvolakia koskeva kannanotto.
   Koskinen toteaa, että tasa-arvo on tullut tapauksien yhteyksissä esille vain siksi, että evankelisluterilainen kirkko on hyväksynyt toimintatavan, jossa naispappien kanssa on tehtävä yhteistyötä.
   Koskinen kertoo, että Suomessa ei ole puututtu esimerkiksi ortodoksien, katolisten tai juutalaisten käytäntöön naispapeista, koska kyseiset kirkkokunnat eivät ole päättäneet samanlaisesta yhteistyöskentelystä kuin evankelisluterilainen kirkko.
   Naispappeuden vastustajan oma mielipide tai uskonnon vapaus ei Koskisen mukaan oikeuta kyseistä henkilöä puhumaan kirkon linjan vastaisesti.
   Koskinen antaa tästä esimerkin.
   – Jos joku tunnettu pappi kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan naispappeuden vastaisesti, se ei ole yksityishenkilön kannanotto, vaikka papin titteliä ei mainittaisikaan, Koskinen luonnehtii.
   – Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, vaikka työnantajana olisi uskonnollinen yhteisö, Koskinen määrittelee.

Väite: Kirkkolaki ja
pappisvala unohtuvat

Utsjoen kirkkoherra, teologian ja oikeustieteen tohtori Arto Seppänen vertaa Yhdysvalloissa tehtyä päätöstä Suomen kirkon ratkaisuihin naispappeuskysymyksissä. Seppäsen mukaan Yhdysvalloissa oli kysymys uskonnonvapaudesta, mutta myös siitä, että kirkko saa maallisen oikeuden edessä pitää tunnustuksensa.
   Seppäsen mielestä Suomen luterilaisen kirkon tuomiokapitulit, muun muassa Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, ei ota huomioon pappislupausta (entinen pappisvala) ja Kirkkojärjestyksen ensimmäisen luvun tunnustuspykälää, kun se käsittelee naispappeuteen torjuvasti suhtautuvien tapausta.
   Seppänen korostaa, että pappislupauksessa pappi sitoutetaan nimenomaan noudattamaan tunnustuspykälässä mainittua uskoa ja kirkon järjestystä. Siksi hän pahoittelee, että tuomiokapitulit ratkaisevat tapauksia pelkästään hallinnollisina kysymyksinä.
   Joskus tuomiokapitulien päätökset menevät Suomessakin maallisten tuomioistuinten käsiteltäviksi.
   – Tunnustuspykälästä on tulossa kuollut kirjain, sillä tuomioistuimet ohittavat sen, Seppänen toteaa.

Oikeusturva
vaarantumassa?

Jos tilanne tulkittaisiin tuomioistuimissa oikein, Seppäsen mukaan tapaukset lähetettäisiin takaisin tuomiokapituleihin, joissa pohdittaisiin, ovatko valituksen perustelut merkityksellisiä tunnustuksen kannalta.
   – Tämä on tärkeää varsinkin, jos valittaja on vedonnut juuri kirkon tunnustukseen. Muutoin oikeusturva vaarantuu, Seppänen varoittaa.
   Korkein hallinto-oikeus ei ole Seppäsen mielestä oikea tuomioistuin tapauksille, joihin liittyy vakaumus kieltäytyä työskentelemästä naispappien kanssa.
   – Kyse on uskonasioista, Seppänen sanoo.
   Hän korostaa, että naispappeuden vastustaminen ei ole harhaoppi. Silti kirkko kohtelee vastustajia karsaasti, kuten Seppänen kokee.
   – Jolla on valta, se päättää, miten oppia tulkitaan, Utsjoen kirkkoherra näkee.

Yleinen mielipide
ohjaa oikeutta

– Presidentti Obaman hallinto tuli erotetun työntekijän tueksi. Jos Suomessa valtiovalta olisi puuttunut vastaavaan tapaukseen, olisiko oikeusistuin pitänyt pintansa? Seppänen kysyy.
   Hänen mielestä Suomessa yleinen mielipide kirkon asioissa vaikuttaa siihen, miten maallinen oikeus ratkoo tuomioita.
   Seppänen pohtii, voisiko Suomen evankelisluterilainen kirkko erottaa sellaisen hengellisen työntekijänsä, joka ei usko vaikkapa neitseestä syntymiseen.
   – Näin ei tapahdu. Minusta näyttää siltä, että Suomen kirkossa saa opettaa mitä tahansa taivaan ja helvetin väliltä uskomatta silti kummankaan olemassaoloon.
   – Tällä tarkoitan, että kirkossamme voi kieltää raamatullisia totuuksia, eikä niiden kieltäminen johda mihinkään, hän ihmettelee.

Pekka Helin

Aiheesta lisää pääkirjoituksessa.

Artikkeli on osa lehteä 12/2012