Lapsen menetys koetteli elämän arvojärjestystä

7.3.12

Antellin kahvilan pöydässä istuu hehkeä pariskunta, josta huokuu odotuksen onni. Aviopari menetti esikoispoikansa, mutta nyt perheeseen odotetaan taas kevätvauvaa.
   Nainen ja mies maistelevat leivosta toistensa lautasilta. He tulevat molemmat siihen tulokseen, että raparperihyve on parempaa kuin omenahyve.
   Nykyisin Köyliössä asuva vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen on tullut miehensä, kuljetusalan yrittäjä Juha Laihoniemen kanssa kotikonnuilleen Ouluun juhlimaan äidin syntymäpäiviä ja tapaamaan mummoaan. Pariskunta halusi nähdä myös kummilapsia ja viettää aikaa heidän kanssaan.
   Tutuissa maisemissa ollaan. Poratien kahvilan ikkunasta näkyy Kalevan toimitalo, Johannan entinen työpaikka.
   – Olen työskennellyt siellä lähettämössä sekä sisä- että autolähettinä. Siivousosastolla olen ollut sekä konttorin että painon puolella. Olin varmaan kolmena, neljänä vuonna kesätöissä ja siivoamaan pääsin muulloinkin tuuraajana, Pakonen muistelee.

Madetojan musiikkilukiosta
tangokuningattareksi

Melkein kivenheiton päässä on Madetojan musiikkilukio, josta Johanna kirjoitti ylioppilaaksi.
   Kiinnostus musiikkiin oli alkanut jo pikkupiiperona, jolloin hän soitti sähköurkuja korvakuulolta ja lauleskeli yhdessä isänsä kanssa.
   Lukion jälkeen Johanna oli jonkin aikaa ravintola-alalla töissä tarjoilijana, mutta musiikki alkoi vetää puoleensa.
   Radio Megan Lyly Rajala houkutteli Johannan mukaan Radiotähti-kilpailuun vuonna 1996 ja sponsoroi hänelle kisamatkan Ikaalisiin. Matkan jälkeen Johanna pääsi Dannyn show-kiertueille Suomessa ja Kiinassa.
   Vuonna 2000 nuori laulajatar oli Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalissa, ja tangokuningattareksi hän ylsi parin vuoden päästä.
   Kymmenen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Sinnikäs ja määrätietoinen nuori nainen on noussut tanssiyleisön suosikiksi, levyttänyt useita albumeja, keikkaillut, konsertoinut ja juontanut.

Katkeruus
ei johda mihinkään

Myös yksityiselämässä on ollut mullistuksia. Reilut kaksi vuotta sitten Pakonen avioitui köyliöläisen Laihoniemen kanssa. Tanssikansa eli mukana odotuksessa, kun julkisuuteen saatiin tieto tulevasta perheenlisäyksestä.
   Joulukuussa 2010 pariskunnan odottamat identtiset kaksospojat syntyivät kuitenkin ennenaikaisesti ja menehtyivät. Syynä oli TTTS-oireyhtymä. Se on identtisissä kaksosraskauksissa esiintyvä yhteisen istukan aiheuttama verenkiertohäiriö, joka on hoitamattomana hyvin vaarallinen. Oireyhtymästä käytetään myös termiä fetofetaali-transfuusio.
   Pakosen ja Laihoniemen tapauksessa oma hoitava taho Satakunnassa tulkitsi tilanteen niin, ettei erikoissairaanhoitoa tarvita ja kieltäytyi antamasta maksusitoumusta erikoissairaanhoitoon odottavan äidin tuntemuksista huolimatta.
   Oulussa keikalla ollut Pakonen pääsi alan spesialistin hoitoon ainoastaan siksi, että hänen äitinsä tiesi tämän lääkärin olemassaolosta ja osasi ohjata tyttärensä hakeutumaan oikeaan paikkaan.
   Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä pelastaa lapset, jotka syntyivät jo kahden päivän päästä lääkärillä käynnistä. Jälkioireiden takia Pakonen oli Oulun yliopistollisen sairaalan osastolla ja sai siellä todella hyvää hoitoa ja arvokasta henkistä ensiapua.
   Lapsensa menettäneen äidin on vaikeaa ymmärtää, miksi joillekin hoitoalan ammattilaisille on niin vaikeaa lähettää potilaita eteenpäin sellaiseen paikkaan, jossa on se tietotaito, jota heillä itsellään ei ole.
   Viivyttely asiassa saattaa pahimmillaan johtaa ihmishenkien menetykseen. Tämän kokemuksen jälkeen Johanna Pakonen ei ole suostunut synnytykseen samassa lähisairaalassa, vaan aikoo mennä Turkuun synnyttämään.

Puolison ja ystävien tuki
tuli tarpeeseen

Lasten menetys on jättänyt jälkensä ja tuonut perspektiiviä asioihin.
   – Vieläkin olen pikkutarkka nipottaja joistakin asioista, mutten enää niin överi kuin aiemmin. Ärsyttää, kun ihmiset valittavat pienistä asioista tai yleensä ihan turhasta tajuamatta, miten paljon ikäviä asioita ihmisille tapahtuu ja miten paljon pahaa maailmassa loppujen lopuksi on, Pakonen sanoo.
   Esimerkiksi taloudelliset menetykset tuntuvat todella toisarvoisilta kovien kokemusten jälkeen.
   Näin vaikea asia koettelee parisuhdetta ja saattaisi ajaa puolisot eron partaalle, mutta Laihoniemen ja Pakosen suhdetta lasten menetys on tiivistänyt.
   – Vaikka tiivis se kyllä oli jo ennestään, Johanna huomauttaa.
   Laulajatar kiittelee Oulun yliopistollisen sairaalan henkilökuntaa. Hän kokee saaneensa siellä niin paljon tukea ja mahdollisuuden käsitellä asiaa läpi, ettei muuta ammattiapua tarvittu.
   On ollut kuitenkin tärkeää jakaa asia myös ystävien kanssa. Vanhempien kanssa ei niinkään ole asiaa puitu.
   Johanna Pakonen toteaa, että jokainen menetys on suuri.
   – Ehkä vaikeampaa on menettää sellainen ihminen, jonka kanssa on ehtinyt elää ja kerryttää yhteisiä muistoja. Kenenkään lapsensa menettäneen surua vähättelemättä, hän lisää samaan hengenvetoon.
   Muutamilla ystävillä oli hieman hankala tietää, miten pitäisi suhtautua esikoislapsensa menettäneeseen pariskuntaan.
   – Jotkut kyselivät, että voivatko tulla kylään lastensa kanssa. Selitimme heille, että ilman muuta. Eihän se meidän lapsia takaisin tuo, mutta ihan samalla lailla me pidämme heidän lapsistaan ja kaikista muistakin lapsista, kuten ennenkin.

Hautausmaalla ei kiroilla
eikä polteta tupakkaa

Johanna Pakonen kertoo, että lasten haudalla käyminen on hyvin arkipäiväistä, se kuuluu luonnollisena ja mutkattomana osana heidän arkeensa.
   – Se ei todellakaan ole sellaista kuin elokuvissa, että itkisin ja huutaisin epätoivoisena hautakiven edessä vaikeroiden, miksi tämän annettiin tapahtua minulle.
   Pakonen kertoo, että perheen ja suvun piirissä on aina käyty usein hautausmaalla ja hoidettu hautoja.
   – Minulle hautausmaa on pyhä paikka ja paheksun ihmisiä, jotka metelöivät, kiroilevat tai polttavat tupakkaa siellä.
   Kerrottuaan menetyksestä julkisesti pariskunta on saanut myös paljon negatiivista palautetta. Pakonen toteaa tyynesti, ettei koskaan voi miellyttää kaikkia ja ratkaisua arvostelleet ihmiset eivät todennäköisesti pidä hänestä muutenkaan.
   Hän itse koki helpompana kertoa asiasta julkisesti, muuten asiaa olisi kyselty häneltä loputtomiin joka esiintymisen yhteydessä.
   On niitäkin, jotka ovat epäilleet, että menetyksen kohdannut äiti ei sure lainkaan, koska hän on iloinen ja nauravainen.
   – Olen perusluonteeltani positiivinen ja iloinen eikä tämä kokemus ole muuttanut sitä miksikään.

Kohti uutta
elämänvaihetta

Elämä kulkee omia latujaan. Johanna Pakonen ymmärsi olevansa uudelleen raskaana samana päivänä, kun laski esikoispoikiensa Janin ja Joonatanin uurnat hautaan viime vuoden puolella. Tällä kertaa tulokkaita on yksi.
   Haastattelun tekohetkellä Johanna Pakonen on juuri jäänyt äitiyslomalle. Laskettu aika on samana päivänä kuin esikoispojilla oli kaksi vuotta sitten.

Kokemuksia lapsen kuolemasta

”Kun se kauheista kauhein oli tapahtunut, ensimmäinen ajatukseni oli, että Jumalaa ei ole…” (Elsa)

Lapsen menetys on yksi ihmisen elämän raskaimmista kokemuksista. Kuolema pysäyttää vanhemman elämän ja muuttaa sen – usein täysin yllättäen, lupaa kysymättä.
   Vanhemman sosiaaliseen, psyykkiseen ja hengelliseen elämään kohdistuu monenlaisia paineita tällaisessa elämäntilanteessa. Kaiken myllerryksen keskellä koko elämä saattaa rakoilla fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja perheen taloutta myöten. Tapahtuma heijastuu vanhempien välisiin suhteisiin, menetetyn lapsen sisaruksiin ja perheen ystävyyssuhteisiin. Monilla vanhemmilla on kaksi ajanlaskua – on aika ennen menetystä ja toinen aika menetyksen jälkeen.
   Tutkija Harri Koskela on tehnyt väitöskirjan aiheesta. Hänellä on omakohtainen kokemus lapsen menetyksestä. Puolivuotiaan Heini-tyttären kätkytkuolema vuonna 1994 johti usean vuoden henkiseen ja hengelliseen kriisiin ja oli yksi motiivi aiheen tutkimiseen.
   Koskela lähestyy vanhempien kokemusta kokonaisvaltaisesti, lähdemateriaalina ovat vanhempien lähettämät kirjeet. Tutkimus on lajissaan ensimmäinen Suomessa.
   Perheen, sukulaisten ja muiden läheisten tuen merkitys korostuu vanhempien kokemuksissa. Monet turvautuvat Jumalaan, mutta toisaalta uskonkäsitys voi joutua kriisiin ja tulla uudelleen rakennettavaksi. Jotkut saavat lohtua unista ja yliluonnollisista kokemuksista. Yksi selviytymistä edistävä asia on uuden lapsen syntymä.
   Lapsen kuolemasta puhuminen on koettu hyvin vaikeaksi. Koskelan tutkimus tarjoaa tietoa surun ja kuoleman kohtaamisesta auttamistyössä mukana oleville, erityisesti hoitoalan ja seurakuntien työntekijöille. Laaja lähdeluettelo tarjoaa lisävalaistusta monesta eri näkökulmasta.
   Oman lapsen menetystä käsittelee myös Inhimillisen tekijän jakso Enkelivauvat. Se on katsottavissa Yle Areenassa osoitteessa http://areena.yle.fi/video/1310772 kesäkuulle asti. Ohjelmassa ovat mukana TTTS-oireyhtymän kautta kaksosensa menettänyt oululainen Taru Hallikainen sekä surututkija Anna Liisa Aho.
   Myös oululainen kirjailija Pauliina Vanhatalo käsittelee lapsen menetystä romaanissaan Korvaamaton (Tammi 2012).

Tekstit: Marjo Pääkkönen

Taustamateriaalina on ollut teos Tony Latva – Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY 2004.

Artikkeli on osa lehteä 9/2012