Caritas-Kodin kirjasto täyttyy naurusta

Nautittavaa yhdessäoloa

15.3.12

Rauhan Tervehdys vieraili kahdessa ikäihmisten kerhossa

Nautittavaa yhdessäoloa

Sata vuotta täyttänyt Elis Isomaa käy seniorikerhossa, jonne kerholaiset ehtivät ikävöidä viikon aikana.

Oululaisen palvelukeskus Runolan seniorikerhossa on alkamassa kuohuviinitarjoilu. Aivan normaali päiväjuoma ”kuohari” ei sentään ole, mutta harvinaislaatuiset syntymäpäivät antavat aiheen pienelle kippistelylle.
   Juhlien keskipiste, satavuotias Elis Isomaa on tapansa mukaan herrasmies, eikä pidä itsestään melua ”tähteydestään” huolimatta. Hän istuu tyynenä paikallaan ja kehottaa muitakin olemaan hättäyttämättä häntä, huonosti näkevää ja kuulevaa vanhaa miestä.
   Kun onnittelukäynnille saapunut Tuiran seurakunnan pastori Pasi Kurikka tiedustelee syntymäpäiväsankarilta pitkän iän salaisuutta, Isomaa hymyilee veikeästi: tulihan se klassikkokysymys sieltä.
   – Pitkäikäisyys taitaa olla Korkeimman kädessä, mutta kyllä se itsestäkin vähän riippuu, hän arvelee pastorille.
   – Minä olen saanut aikanaan liikkua paljon työssäni metsänhoitajana. Siksi taidan istua nyt tässä näinkin hyvävointisena, hän lisää.

Jumppaamista lähes
satavuotiaaksi

Vaikka seniorikerhossa on useita korkean iän saavuttaneita kerholaisia, satavuotiasta päästään kerhon 12-vuotisessa historiassa juhlimaan nyt ensimmäistä kertaa. Kunnioitettava tasaluku saa koko joukon pohtimaan papin peräämää syytä korkealle iälle.
   – Kyllä ihmisellä pitää olla halua elää ja sisua myös, Runolan seniorit aprikoivat.
   Elis Isomaasta he kertovat, että mies on käynyt jumpassa 98-vuotiaaksi saakka. Säännöllisen liikuntaharrastuksensa hän aloitti jo 1970-luvulla.
   – Ei olisi pitänyt vielä lopettaa, satavuotias kiirehtii kommentoimaan päätöstään jättää jumppa väliin.
   Isomaa kertoo saaneensa elää ilman lääkkeitä viime vuosiin saakka, ellei silmätippoja lasketa mukaan.
   – Kerran minulle määrättiin lääkkeitä, mutta tutkin niiden sivuvaikutuksia ja kysyin lääkäriltä uudestaan niiden tarpeellisuutta. Lääkäri mietti asiaa muutaman päivän ja päätyi sanomaan: ”Älä sitten käytä”, vanha mies kertoo vakavana niin kuin hyvää tarinaa tavataan kertoa.

Kerho on
tärkeä paikka

Seniorikerhon hyväntuulisuus ei kenties kelpaa tieteelliseksi selitykseksi Isomaan pitkälle iälle, mutta kerholaiset sanovat avoimesti viihtyvänsä hyvin yhdessä. Mikään suljettu sisäpiiri ryhmä ei ole, sillä joukkoon on mahtunut uusiakin tulijoita.
   Kerholaiset kertovat odottavansa viikoittaista yhteistä aikaa välillä toisiansa ikävöiden.
   Seniorikerhossa on tapana muun muassa lukea lehtiä ja keskustella ajankohtaisista aiheista. Koska Runolan kerho on tarkoitettu kuulonäkövammaisille ikäihmisille, lukemiseen tarvitaan apujoukkoja. Päivätoiminnan ohjaajat Irma Koskela ja Sirkka Roininen saavat kiitosta siitä, että he pitävät ryhmäläiset ajan tasalla maailman tapahtumista.
   Vaikka presidentinvaalissa senioreiden mielipiteet jakaantuivat, yksituumaisuus palasi, kun yhdessä voitiin todeta ”Kekkosen olleen sentään kova poika”.

Caritas-kodin tietovisailussa paras palkitaan kehystetyllä Albert Einsteinin valokuvalla.

Oululaisen Caritas-Kodin Einstein-kerhon ikäihmiset ovat kuin pahaisia teinejä: he nauravat omille jutuilleen estoitta, herjaavat toisiaan vähän väliä hymyssä suin ja puhuvat kilpaa. Pieniä romanssejakin kerholaisten välillä on.
   Jos vanhuudesta on syntynyt viime vuosina uutisotsikoiden perusteella melkeinpä ankea mielikuva, mustavalkoinen käsitys saa uusia värejä äänekkäässä Einstein-kerhossa. Lähes vallattoman, tietovisailusta innostuneen joukon kapteeni on Caritas-Kodissa toimiva vapaaehtoinen Ulla-Maria ”Maikki” Wiebenga-Kiviharju. Hän laatii viikoittain tuoreet kysymykset viikonlopun Kaleva-lehden uutisista.

Miten paksu
jäätien on oltava?

Oikeastaan einsteinpooppoon hervottomuudesta pitääkin epäillä juuri Maikkia, visailijat sanovat. Wiebenga-Kiviharjun rempseät puheet saavat muutkin heittämään varautuneisuuden sikseen ja pärjäämään kisassa omana itsenään.
   Maikki Wiebenga-Kiviharju kertoo alun perin kuulleensa ikäihmisten visailukerhosta Helsingin Vuosaaren palvelutalo Ceciliassa. Siellä kysymykset perus-tuivat Helsingin Sanomiin, mutta Oulussa kun ollaan, luetuimmat uutiset löytyvät paikallisesta lehdestä.
   Parisen viikkoa sitten yksi ajankohtainen kysymys kuului: Kuinka paksua jään on oltava kauttaaltaan ennen kuin Hailuotoon avataan tie?

Piristävää
muistitreeniä

Aija Ahi ja Pentti Vesasto kertovat käyvänsä Einstein-kerhossa siksi, että ”tämä on niin hauskaa ja piristävää”.
   – On mielenkiintoista katsoa, mitä päähän vielä tällä iällä jää lehden luvusta, Ahi nauraa.
   Molemmat myöntävät lukevansa perjantain, lauantain ja sunnuntain lehdet paremmin, koska tietävät Maikin kysymysten pohjautuvan juuri noiden päivien uutisiin.
   Ahi kertoo visailun hauskasta palkinnosta: viikon paras tietäjä saa seuraavaan kisaan asti haltuunsa suhteellisuusteorian luojan, neroksi mainitun Albert Einsteinin kuvan kehystettynä. Muuta palkintoa viikkovisan voittajat eivät kuulemma edes kaipaa.

Syke ei
nouse liiaksi

Allan Pietilä käy visailemassa säännöllisesti. Hänen vahvuutensa ovat urheiluaiheiset kysymykset, sillä mies toimi työvuosinaan rehtorina Lapin urheiluopistossa.
   Kun Maikki Kiviharju-Wiebenga jakaa kysymyslomakkeet, intoutuu Pietilä pohtimaan Ritva Laineen kanssa, mikä on naishiihtäjien korkein sallittu hemoglobiiniarvo. Pieni näkemysero sulaa sovuksi, sillä molemmat ovat asiasta hyvin perillä.
   – Täällä ei olla liian vakavissaan. Jos joku on, se ei tässä kerhossa taida pitkään viihtyä.
   – Kerho toimii hyvänä innoittajana perehtyä maailman tapahtumiin. Tämä on hengen ravintoa, joka kohottaa sosiaalista mielenlaatua, Allan ja Ritva sekä koko muu joukko toteavat.

Lunttausta
on yritetty

Vaikka kisaan ei osallistuta ”veren maku suussa”, tehtävien jakaminen aiheuttaa useissa kilpailijoissa aitoa harmitusta: Voi voi, nyt on pahoja kysymyksiä! Kyllä minä tuon luin, mutta en muista tarkasti.
   Ryhmäläiset kertovat kilpailevansa tietovisassa pikemminkin itseään kuin toisiaan vastaan. Jos oikeita vastauksia on jollakin kerralla vain muutama, pettymys on aito: Miksi luetut asiat eivät tartu muistikoppaan?
   Vaikka Einstein-kerhossa puhutaan paljon, erästä aihetta joukko ei paljoa käsittele.
   – Sairauksista täällä keskustellaan harvoin, Maikki Kiviharju-Wiebenga kertoo.
   Se ei tarkoita, että kerholaiset olisivat säästyneet vaivoilta, mutta kolotukset unohtuvat naurun, leikinlaskun ja visaisten kysymysten keskellä.
   Totta tai sitten ei: Visailijoiden mukaan kerhon viisivuotisen historian aikana, joku osallistujista on jäänyt kiinni jopa lunttausyrityksestä.
   Mutta tämäkin juttu kerrotaan hymyssä suin.

Toimittajan kommentti:
Vieraampi vanhuus

Eräs vanhenemisen tutkija on joskus sanonut: Vanhat ihmiset eivät ole toisia ihmisiä. Ikäihmiset eivät ole erillinen ihmisryhmä, joka eroaa meistä muista ihmisistä.
   Tämä toteamus tuli mieleeni, kun vierailin kahdessa ikäihmisten, senioreiden, kerhossa.
   Caritas-Kodissa kokoontuvassa Einstein-kerhossa oli hetkittäin jopa hulvaton meno. Runolan päivätoiminnassa sanottiin ääneen, että viikon aikana kerholaisilla ehtii tulla toisiaan ikävä. Niin hyvä heidän on olla yhdessä. Koskettavaa.
   Vanhuuteen liittyvät uutisotsikot kaventavat helposti kuvaa elämän ehtoopuolen vuosista. Ikääntymiseen kuuluvat herkästi kolotukset, erilaiset vaivat, mutta mielikuva jollakin tapaa vääjäämättömästä ilottomasta vanhuudesta ei ole todellisuutta. Jokainen ikäkausi – eikä vain vanhuus – on raskas niille, joilla ei ole voimavaroja onnelliseen elämään.
   Kenenkään ei kannata luulla, millaisia vanhat ihmiset ovat. Seniorit ovat heterogeeninen joukko. Ei ole olemassa mitään vanhuuspersoonallisuutta.
   Erään yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan tietyt henkiset ominaisuudet kehittyvät vuosien mittaan. Vanhukset ovat usein elämäniloisempia, älykkäämpiä ja sosiaalisesti taitavampia kuin nuoret.
   Harvinaisempi näkökulma vanhuuteen.
   Vanhuudesta pitäisi puhua nykyistä monipuolisemmin, jotta ikääntymiselle tulisi aiempaa useammat kasvot. Jotain on pahasti pielessä, jos toimittaja on seniorikerhossa yllättynyt ikäihmisten hervottomasta naurusta ja leikinlaskusta.
   Kirkko etsii kaiken aikaa vapaaehtoisia vanhusten pariin. Toivottavasti uudet ja vanhat vapaaehtoiset uskaltautuvat perustamaan omia ”Einstein-kerhoja” hyvän olon lisääntymiseksi. Ei ole olemassa mitään yhtä tapaa olla vanhusten kanssa.

Riitta Hirvonen

Artikkeli on osa lehteä 8/2012