Keski-ikäiset ja kirkko etsivät toisiaan

25.4.12

Mikä seurakunnassa riehnaa ja tökkii monia parhaassa iässä olevia ihmisiä? He kokevat, että seurakunta on tylsä eikä edes järjestä tilaisuuksia, joihin kiinnostaisi osallistua.
   Näin kertoo muutama Rauhan Tervehdystä lähestynyt lukija.
   Oulun evankelisluterilaisten seurakuntien sekä Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon seurakuntien yhteisökuvatutkimuksesta selviää, että seurakuntiin suhtautuvat kielteisemmin 40–49-vuotiaat. Tämä ikäluokka pohtii myös paljon kirkosta eroamista.
   Neljä-viisikymppisistä lähes 70 prosenttia arvioi seurakuntaa enemmän tylsäksi kuin kiinnostavaksi.

Seurakuntalaiset
avaintekijöitä

Karjasillan seurakunnan kappalainen Erja Järvi järjestää yhdessä vapaaehtoisten kanssa Oulun Tuomasmessuja. Järven mielestä keski-ikäisille on tarjolla seurakunnissa paljon toimintaa toisin kuin on väitetty.
   Järvi huomauttaa, että seurakuntalaiset ovat yhtä kuin seurakunta. Heistä itsestään riippuu paljolti, minkälaista toimintaa seurakunnassa on. Hän kehottaakin seurakuntalaisia tulemaan rohkeasti työntekijöiden juttusille kertomaan toiveistaan.
   Järvi uskoo, että seurakuntalainen voisi löytää itselleen tehtäviä vaikkapa jumalanpalveluksista, esimerkiksi kirkkoväärtinä. Kirkkoväärtin tehtäviin kuuluu muun muassa suntion avustaminen.
   – Jotta mielikuva keski-ikäisille suunnatun toiminnan vähyydestä muuttuisi, tarvitaan lisää informaatiota olemassa olevasta toiminnasta, hän sanoo.

Miehet eivät turhaan
maksa jäsenyydestä

Onko tilanne keski-ikäisten suhteen sama muissa suomalaisissa seurakunnissa?
   Tampereen tuomiorovasti Olli Hallikainen toteaa, että heillä ei ole tutkittu, mikä ikäryhmä vähiten pitää kirkosta.
   Hallikaisen havainto on kuitenkin samansuuntainen kuin Oulun tutkimuksen: neljä-viisikymppiset ovat kaikkein nihkeimpiä kirkolle. He ovat useimmiten miehiä, sillä naiset ovat myönteisempiä.
   Hallikainen arvelee, että miehet ovat sosiaalisesti irrallisempia kuin naiset. Esimerkiksi avioeron tullessa, mies tekee herkästi irtioton myös kirkosta.
   Kastetilaisuuksissa Hallikainen on huomannut, että isät eivät usein ole kirkon jäseniä, mutta äidit ovat.
   Miesten innokkuus erota kirkosta alkaa näkyä jo kolmikymppisissä, mutta se ”puhkeaa kukkaan” viidenkymmenen iässä.
   Hallikaisen mukaan kirkko voisi taistella miesten eroamista vastaan tukemalla esimerkiksi perheyhteyttä tai tekemällä selvästi miestyötä. Kirkko voisi myös mennä mukaan miesten verkostoihin.
   Hallikaisen mukaan nihkeys kirkolle on yleinen koko maassa. Paikallisuudella sitä ei voi selittää.
Miehet ovat Hallikaisen mukaan materialistisia ja rationaalisia. Kirkon jäsenyys maksaa, joten kirkosta lähdetään.

Poppakonstit
kiinnipitämiseksi puuttuvat

Turkulaisen Martinseurakunnan kirkkoherra Tuomo Norvasuo tunnistaa ilmiön, mutta arvelee kuitenkin, että tyytymättömin ikäluokka on 30–40-vuotiaat ja kenties hieman nuoremmatkin.
   Viimeinen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisökuvatutkimuskin, josta on tosin vierähtänyt jo monta vuotta, kertoi, että 30–40-vuotiaat ovat herkimpiä eroamaan kirkosta.
   Norvasuon mukaan perhettä perustava ikäluokka on lähdössä, koska he kokevat, että kirkolla ei ole mitään annettavaa.
   Mitään poppakonstia seurakuntalaisten pitämisessä kirkossa ei ole, Norvasuo sanoo.
   Ainoa mahdollisuus on, että kirkko hoitaa työnsä hyvin ja palvelee seurakuntalaisia laadukkaasti.
   Mutta aina sekään ei riitä.
   Norvasuo kertoo, että heidän yhteisökuvatutkimuksessaan kysyttiin, mikä saisi eronneet jälleen liittymään kirkkoon. Vastauksien mukaan ei mikään sellainen, mitä kirkko heille tarjosi.
   Vastaajat mainitsivat, että jos heidän elämässään jokin muuttuisi, kirkko voisi olla jälleen heille merkityksellinen.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 16/2012