Pääkirjoitus

1.6.12

Pääkirjoitus

Historia opettaa jälleen

Rauhan Tervehdyksen yksi tämän viikon haastateltavista, Saksassa asunut professori Aila-Leena Matthies kertoo mielenkiintoisen tiedon historiasta: saksalaisessa luterilaisessa kirkossa oli 1920–1930-luvuilla, ehkä vielä sotienkin jälkeen, olemassa käytäntö, että konfirmoitu, seurakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi tullut nuori sai ripille päästyään oman tehtävänsä seurakunnasta.
   Kyse ei ollut palkallisesta työstä, vaan vapaaehtoistoiminnasta. Tehtävän antaminen viestitti luottamuksesta seurakunnan uutta aikuista kohtaan.
   Vanha ja poisjäänyt käytäntö on mielenkiintoinen. Se kertoo muun muassa asetelmasta, joka hyvinvointiseurakunnissa meillä ja muualla tahtoo helposti unohtua: saksalaisnuoret eivät olleet tuolloin kaikkinaisen kirkollisen tekemisen kohteita, vaan täysivaltaisina, konfirmoituina jäseninä he olivat itse seurakuntatyön tekijöitä.
   Toki nykyisinkin rippikoululaisia kutsutaan vapaaehtoistoimintaan, kuten isosiksi, kerhonohjaajiksi ja pyhäkoulunopettajiksi. Hyvä niin, mutta seurakuntaelämä tarjoaa merkityksellisiä vastuita paljon laajemmin.
Nuoria pitäisi kutsua aiempaa selkeämmin mukaan esimerkiksi diakoniatyöhön. Tutkimusten mukaan ihmiset haluavat tehdä hyviä tekoja. Tarve hyvän tekemiseen on vain lisääntynyt viime vuosina erilaisen pahuuden ja epäkohtien noustessa yhä räikeämmin esille.
   Ihmisiä ei välttämättä kiinnosta valta vaan vaikuttaminen itselle tärkeisiin asioihin.
   Olisiko mahdollista vai utopiaa, että jumalanpalveluksen jälkeen diakoniatyöntekijä kertoisi kirkkokansalle, millaista tukea seurakunnasta on pyydetty ja sen mukaan, mihin itse kunkin taidot riittävät, messusta lähdettäisiin antamaan apua tarvitseville?

Välittäkää!

Hyvinkään surmat jouduttavat ajattelemaan, että meidän suomalaisten on opittava välittämään enemmän toisistamme.
   Kukaan ei tiedä tarkasti, miksi nuori mies tarttui aseisiin. Mieleen hiipii kuitenkin ajatus siitä, että jos ihminen kokee itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi, hän ymmärtää myös toisten elämän olevan arvokas.
Rippikoulussa nuorille opetetaan käskyjä, joista yksi on Älä tapa. Hyvinkään tragedia antaa viidenteen käskyyn uutta ajankohtaisuutta.
   Käskyjen lisäksi rippikoulussa opetetaan välittämistä. Sanojen ja puheiden lisäksi on oltava myös tekoja, mutta onneksi myös sanat ovat usein tekoja. Kun ihminen sanottaa välittämisensä jollekulle, se on mitä suurimmassa määrin myös teko.
   Surmien jälkeen kirkon viesti siis on: Välittäkää, välittäkää hyvät ihmiset toisistanne.

Artikkeli on osa lehteä 21/2012