Pappi puhuu politiikkaa, so what

13.6.12

Pastori Kai Sadinmaan mukaan kirkon tulee osallistua yhteiskunnalliseen muutokseen. Hän perää kirkolta radikalisoitumista.

Helsinkiläispastori Kai Sadinmaan puheisiin – ja myös tekoihin – on pakko ottaa kantaa. Kun hän radiohartauksissa puhuu kirkosta, jonka on noustava riistokapitalismia vastaan tai ”pippeliteologian” keskeisestä roolista kirkollisessa keskustelussa, kuulijan on mietittävä, mitä ajatella näin suorapuheisesta kirkonmiehestä.
   Toukokuussa Sadinmaa osallistui mielenilmaukseen romanikerjäläisten puolesta. Hän asettui Helsingin rautatieaseman edustalle polvilleen kerjäämään roposia ohikulkevilta. Tapaus ei jäänyt vaille huomiota.
   Sadinmaan puheet esimerkiksi hartauksissa kirvoittavat nettikommentteja puolesta ja vastaan: ”Jos tämmöisiä pappeja löytyy enemmän, niin tällä hetkellä konkurssikypsällä luterilaisella kirkolla ei ole mitään hätää.” ”Kai Sadinmaa saattaa olla vilpitön etsijä, mutta Kristusta hän ei näytä vielä tuntevan.”

Pakko
herätellä

Moni Sadinmaata kuunnellut paheksuu sitä, että pastorin hartauksissa tunnutaan puhuvan politiikkaa hengellisen sanoman sijasta.
   Mies itse näkee, että evankeliumi liittyy aina yhteiskunnan todellisuuteen. Jos kristitty keskittyy vain oman sielunsa pelastamiseen, ollaan hakoteillä ja upottavalla, loputtomalla suolla. Kirkon tulee osallistua yhteiskunnalliseen muutokseen. Evankeliumista on etsittävä tapoja parantaa elinympäristöä, Helsingin seurakuntayhtymän pastori sanoo.
   Kai Sadinmaa saattaisi olla olematta pappi. Mutta ”sokeripala” mustassa papin paidassa ei joutunut hyllynreunalle. Sadinmaa alkoi puhua niin kuin hänen täytyy, jotta itsekunnioitus säilyisi. Näin hän sanoo itse.
   – Minulle tulee paha olo, jos en sano tai toimi oikeudenmukaisuuden eteen. Kristillisyys velvoittaa tekoihin.
Joku on kritisoinut Sadinmaan puheita marxilaisiksi. So what, sanoo syytetty itse.

Kesken saarnan
ulos kirkosta

Sadinmaata on kuunneltu myös kirkon ”ulkopuolella”. Mediat kiinnostuivat pastorista, kun hän saarnasi mutkat suoriksi eräässä radiohartaudessa: ”Samaan tahtiin kun meidän takaamamme miljardit virtaavat Kreikkaan ja muihin kriisimaihin, niin saman tien ne virtaavat sieltä ulos, kansainvälisille suurpankeille. Eikä
kriisimaiden tilanne siitä yhtään arane vaan pahenee, sillä niiden velkataakka vain kasvaa. Tässä ei ole kyse kriisimaiden auttamisesta vaan pankkien puhalluksesta, jolla imuroidaan valtioiden rahat ennen niiden lopullista romahdusta.”
   Talouselämä-lehden haastattelussa Sadinmaa on todennut: ”Tuon tyylisiä mun jutut on. Haluan tuoda voimakkaasti esille miten tolkutonta, pelottavaa ja ahdistavaa tää on.”
   Kirkon saarnastuoleistakin Sadinmaa puhuu niin kuin ajattelee.
   – Olen saanut positiivista palautetta, mutta on minun silmillenikin tultu. Ihmisiä on lähtenyt kesken saarnan ulos kirkosta. Minulle on sanottu, ettei kirkossa sovi puhua politiikkaa, Sadinmaa kertoo.
   Mutta mutta: Jeesuskin saarnasi koko ajan riistäviä rakenteitavastaan, hän sanoo.

”Kirkolla oltava
kanttia olla suolana”

   Sadinmaata kommentit eivät saa hiljentymään. Hän perää kirkolta enemmän politiikkaa, radikalisoitumista ja kristityiltä kansalaisaktiivisuutta.
   – Asioita ei pidä katsoa läpi sormien. Kirkon ja kristittyjen tehtävänä on olla maan suolana. Tähän kehottaa Raamattu.
   Sitä Sadinmaa halveksii, jos kirkko puhuu yhteiskunnallisista epäkohdista hiljaisesti siksi, että se pelkää verotusoikeuden menettämistä.
   – Jos ryhdytään pelkäämään, emme uskalla tehdä mitään tai teemme vääriä ratkaisuja.
   Suora puhe yhteiskunnallisista asioista ärsyttää helposti. Kirkosta on erottu ennenkin suuttuneina sen kannanottoihin.
   – Teki kirkko niin tai näin tietty prosentti kansasta kuuluu kirkkoon. Kyse on ehkä pikemminkin siitä, keitä kirkkoon jäisi, jos kannanotot radikalisoituisivat.
   – Joitakin ne toisivat varmasti takaisin kirkkoon, Sadinmaa arvioi.

”Nykytilanne ei ole ihanteellinen”

Kirkon yhteiskunnallisen työn työntekijät ry:n puheenjohtaja pastori Raija Korhonen arvioi, että seurakunnissa irrotetaan tällä hetkellä huonosti työntekijöitä yhteiskunnalliseen työhön.
– Nykytilanne ei ole ihanteellinen. Päättäjät eivät ymmärrä, mitä kirkko menettää, kun satsaus ei ole riittävä. Kohderyhmiä olisi niin paljon, samoin kuin kysyntää kirkon yhteiskunnalliselle työlle, Helsingin seurakuntayhtymässä työskentelevä Korhonen on huomannut.
   Helsingin yhtymässä on kaksi yhteiskunnallisen työn papin virkaa, joista toinen on tällä hetkellä täyttämättä. Osassa seurakuntia, kuten Kalliossa tehdään yhteiskunnallista työtä.
   Tampereen seurakuntayhtymän tilannetta Raija Korhonen pitää erinomaisena. Siellä on perinteisesti satsattu yhteiskunnalliseen työhön. Seurakuntien nettisivujen mukaan Tampereelle perustetaan tänä keväänä Suomen ensimmäinen seurakunnan yhteydessä toimiva sosiaalinen yritys.
   Oulun seurakuntayhtymässä ei ole suoranaisia yhteiskunnallisen työn virkoja, mutta tuomiorovasti Matti Pikkaraisen mukaan jokaisessa seurakunnassa on paikallista yhteydenpitoa alueen yrityksiin.
   – Niiden kanssa on erimuotoista yhteyttä, hän kertoo.
   Tuomiorovasti korostaa, että yhteiskunnallinen työ on paljon muutakin kuin työpaikkatyötä.
   – Se on usein sisällöltään sellaista, josta ei ole ollut tarvetta tulla julkisuuteen.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 22/2012