Saarna ja saarnaaja käsittelyssä suviseuroissa

27.6.12

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Tuomas Hänninen, mitä aiheita suviseurojen tiedotustilaisuudessa käsitellään tulevana viikonloppuna (29.6.–2.7.) Lopella? Miksi juuri nämä aiheet ovat esillä?
   – Lauantain päätiedotustilaisuuden lyhyt avauspuheenvuoro avaa käsitystämme saarnasta, saarnaajasta ja saarnaajan tehtävistä. Ajankohtainen aihe on eräs näkökulma naispappeuskeskusteluun. Sen voi liittää osaksi myös sitä keskustelua, jota käydään esimerkiksi saarnan arvostuksen alenemisesta kirkkomme jumalanpalveluselämässä.
   Eilen keskiviikkona tiedotustilaisuuden teemana olivat suviseurajärjestelyt. Organisaatio halusi jakaa tietoa muun muassa suviseurojen tarkoituksesta ja merkityksestä.

Mikä sinun arviosi on, käydäänkö suviseuroja nyt erilaisissa tunnelmissa, kun liikettä on myllertänyt viime aikoina ennenkokematon julkisuus?
   – Suviseuroja odotetaan, ja tiedän että erityisesti seurapuheiden merkitys on seuroissamme korostunut. Seurapuhujat haluavat valmistautua vuoroonsa tutkimalla Raamattua. Näiden vaiheiden keskellä uskovaiset toivovat kuulevansa raamatullisen luterilaista opetusta uskon perusasioista. Selkeä Jumalan sanan opetus sisältää myös arvokkaan kehotuksen parannukseen.

Merkitsevätkö suviseurat sinulle itsellesi jotain erityistä tänä kesänä?
   – Olen jo ennakkoon elänyt suviseuratunnelmissa. Tiedän, että Jumalan sana ja Jumalan lasten hengen yhteyden kokeminen keskellä tuhatpäistä seurakansaa koskettaa minua ehkä vastapainona niille – jopa ahdistavillekin – kokemuksille, joiden alla olen ajoittain ollut.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 23/2012