Hätkäyttävä kerjäläinen

12.7.12

Viime sunnuntaina lähtö jumalanpalveluksesta oli poikkeuksellinen. Kun kirkkoväki, minä muiden muassa, poistuimme Karjasillan kirkosta, kohtasimme kirkon ulko-ovella kerjäläisen tyhjä pahvimuki kädessä.
   Harvahampaisen naisen hymy sai minut täysin hämmennyksiin. Hetkeen en tiennyt, mihin päin lähtisin kulkemaan.
   Kohtaaminen kerjäläisen kanssa kesti muutamia sekunteja. Niiden aikana minun – ja monen muun kirkkovieraan – oli päätettävä, annammeko naiselle rahaa.
   Tilanne oli hätkäyttävä monella tapaa: Kukaan meistä ei osannut odottaa ulkoilmassa seisovaa kerjäläisnaista. Olemme tottuneet näkemään heitä kaupungilla, mutta emme kirkon ovilla.
   Typertynyt olo tuli myös siitä, että vain hetkeä aikaisemmin olimme antaneet rahaa kolehtiin, joka kerättiin Kirkon Ulkomaanavulle koulutuksen mahdollistamiseen ja tukemiseen kehitysmaissa. Näin meille kerrottiin.
   Paljoa emme siis kolehdista tienneet, mutta emme epäilleet osallistua.
   Kirkon rappusilla olleesta naisesta emme tienneet senkään vertaa, mutta luulen, että aika moni meistä kuitenkin tiesi, että hänelle ei kannata antaa rahaa.
   Ehkä näin olikin, mutta kerjäläisnainen jäi vaivaamaan minua. Millainen minun auttamisenlogiikkani on?
   Romanikerjäläiset ovat haastaneet jo muutaman vuoden ajan suomalaiset pohtimaan, kävelläkö ohi vai antaa rahaa. Suurelle osalle ihmistä ratkaisu tuntuu olevan helppo: rahan antaminen ei ratkaise romanien ongelmaa. Moni tietää, että täällä olevat kerjäläiset eivät ole oikeasti köyhiä, koska he ovat täällä: köyhällä ei ole vara matkustaa. He ovat myös pummeja, siksi heille ei heltiä rahaa.
   Kerjäläisnainen kotikirkkoni edessä ei poistu mielestäni näillä argumenteilla.
   Romanien kohdalla hyveeksi ajateltu auttaminen muuttuu kummallisesti vaaralliseksi teoksi: jos annat heille rahaa, tuet rikollisuutta.
   Romanikerjäläisen oikeudesta kerjätä on kirjoitettu paljon löytämättä lopullista viisautta.
   Itse ajattelen, että tärkeintä ei olekaan pätevältä kuulostava vastaus vaan se, että mietin asiaa perinpohjaisesti.
   Keskiajalla kadunkulmassa kerjäävää ihmistä pidettiin arvokkaana. Kirkko opetti köyhien olevan lähempänä Jumalaa kuin rikkaiden.
   Mielenkiintoinen historiantieto. Laitan sen yhdeksi ajatukseksi muiden joukkoon, kun etsin suhtautumistani romanikerjäläisiin.
   Samaan joukkoon laitan Helsingin sosiaalilaitoksen virkamiehen kehotuksen: Paras keino on, ettei kukaan anna heille (kerjäläisille) rahaa.
   Etsin netistä lisää puheenvuoroja kerjäläisistä.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 21/2012