Kiitä marjastajaa

12.7.12

Miksi ihminen haluaa tietää, ymmärtää, filosofoida, pähkäillä ja pohtia? Mikä on tieteen alku ja juuri?
   Vaara.
   Alkuihmiset elivät mahtavassa, vaarallisessa luonnossa, joka hallitsi täysin heidän elämänkulkuaan. Oli tiedettävä millaisia marjoja oli turvallista panna suuhunsa ja tunnettava parhaat kalaapajat ja rikkaimmat metsästysmaat.
   Mikä kauheinta, ihmiset kohtasivat pusikossa petoja, jotka raatelivat varomattomat hengiltä ja pistivät heidät poskeensa.
   Alkuihminen ei halunnut leijonan mahalaukkuun sulatettavaksi. Peto taltutettaisiin, jos vain tiesi tarpeeksi sen elintavoista. Asiaa auttoi, jos osasi kyhätä keihään tai jousipyssyn. Vaikeuksista selvisi, kun tiesi tarpeeksi.
   Ehkä evoluutio suosi tiedonhaluisia marjastajia ja härvelinkeksijöitä jo silloin, kun vaelsimme ilman rihmankiertämää Afrikan vihreillä kunnailla. Esi-isämme olivat kenties yksinkertaista väkeä, mutta kehittymispotentiaalia heillä oli valtavasti. Tarve tietää taltioitui geeneihin asti.
   Ihminen ohjelmoitiin pohtimaan toimintaympäristöään ja omaa itseään. Mitä enemmän tietää, sen turvallisempaa elämä on.
   Vanha joutavanpäiväinen viisaus väittää, että tieto lisää tuskaa. Höpö höpö, tiedon avulla ihminen selviää hengissä.
   Itsetuntemus puolestaan tekee elämän turvallisemmaksi, kun tietää omat rajansa ja mahdollisuutensa. Oman vajavaisuutensa ymmärtäminen ehkäisee yrittämästä liikaa ja lyömästä päätänsä seinään. On oivallettava, että oma ymmärrys ja kyvyt eivät riitä kaiken punnitsemiseen ja ratkaisemiseen.
   Kaikkein kykenevimmille itsetuntemus taas antaa luvan uskaliaisiin tiedonseikkailuihin, kun kyvyissä on mistä ammentaa. Tutkimusmatkoille tietoa etsimään lähtivät miehet, joilla oli realistinen käsitys taidoistaan. Kuuhun eivät lentäneet tolvanat vaan itsetietoiset pilottisankarit.
   Enää emme ole samalla tavalla luonnon armoilla kuin ennen, mutta tiedonhalumme ei ole kadonnut mihinkään. Halu tietää on jo aikaa sitten synnyttänyt kukoistavan tieteen, jolla ei välttämättä ole enää kytkentää vaaralliseen luontoon.
   Jo antiikin Kreikassa oli mahdollista harjoittaa tieteitä ilman vaaran ja turvattomuuden kylmää rinkiä. Vapaiden miesten joutilaisuus oli filosofian äiti. Kun ei ollut mitään tekemistä, keksittiin logiikka ja monta muuta ajatushippulaa.

Pekka Helin

Artikkeli on osa lehteä 13/2012