Kultapossukerho takaisin

12.7.12

Minäkin olen kuulunut kultapossukerhoon. Olin silloin lapsi ja omaisuuteni mahtui possun muotoiseen muovisäiliöön ja pahvikantiseen pankkikirjaan.
   Lapsuudessani kultapossukerho ei tarkoittanut varakkaiden sisäpiiriä, vaan se oli Postipankin lasten oma säästökerho. Muillakin pankeilla oli vastaavat lastenkerhot.
   Mukuloita kannustettiin säästämisen autuuteen konkreettisilla toimilla. Kun oli kerännyt possun mahan täyteen markkoja ja pennejä, sen saattoi viedä pankkiin. Pankissa oli oikeita, eläviä pankkitätejä ja setiä, jotka palvelivat lapsiakin asiakkaina. Kun possu oli tyhjennetty pankin holviin, sai merkinnän pankkikirjaan, kultapossutarran ja aikuisten kehut kaupan päälle.
   Nykyisin tällaiset kerhot luokitellaan lapsille suunnatuksi markkinoinniksi, joka on kiellettyä. Kultapossukerho lakkautettiin 2003.
   Nyt vastuu säästämiskasvatuksesta on kouluilla ja vanhemmilla. Mediassa tenavat kertovat säästävänsä viikkorahoista ja värikkäässä pankin tiedotteessa lukee, että lapset ovat innokkaita säästäjiä. Jotain kuitenkin tapahtuu, kun astutaan lapsuudesta nuoruuteen.
   Nuoret velkaantuvat ja pahimmillaan turvaudutaan pikavippeihin. Nuoret aikuiset kamppailevat asuntolainan ja opintovelan takaisinmaksun kanssa. Velanottoa ei voi välttää, mutta sitä uskalletaan ottaa ronskimmin, samalla kun ympäröivä maailma on yhä epävarmempi. Velkaneuvonnassa käyvät nykyisin keski- ja hyvätuloisetkin.
   Olemmeko menettäneet todellisen kosketuksen rahaan ja sen arvoon, kun käteistä käsitellään yhä vähemmän? Tilillä olevia numeroita pääsee katsomaan laskujen maksamisen yhteydessä, mutta entä jos nekin menevät tililtä suoravelotuksella?
   Käteisen rahan saanti on tehty vaikeaksi. Pankkiautomaattien määrää on vähennetty. Vanhuksia kyykytetään pankin jonossa, koska he eivät tajua siirtyä verkkopankin käyttäjiksi. Meitä ohjataan näkymättömän rahan käyttöön korttien avulla. Se on pankeille edullisempaa. Sellainen on meidän nallekerho.
   Olisiko uudenlaiselle lasten ja nuorten kultapossukerholle tilausta? Sellaiselle, jossa harjoiteltaisiin rahankäytön perusteita ja säästämistä kouriintuntuvasti. Rahaa käsiteltäisiin oikeasti, eikä virtuaalisesti. Kerho ei olisi sidottu pankkeihin ja se olisi vapaa-ajan toimintaa. Valistus lähtisi nykyajan lähtökohdista. Edistyneemmät kerholaiset voisivat kokeilla muovirahan käyttöä.
   Suuri houkutus olisi, että kerho toimisi netissä. Mutta silloin lipsahdettaisiin samaan kuiluun, missä nyt ollaan. Raha muuttuisi aineettomaksi, ei todella kädessä olevaksi. Ja kerho voisi olla myös aikuisille.

Sanna Turunen

Artikkeli on osa lehteä 4/2012