Levoton nukkuja nukahti

12.7.12

Kevään tuleminen on tehnyt minusta levottoman
nukkujan. Hieman häkeltyneenä olen kysellyt, mihin turvallinen, rauhallinen yöuni on karannut elämästäni.
Öiset heräämiset ovat saaneet minut miettimään, mikä olisi sopivaa lukemista illalla takaamaan mahdollisimman hyvän unen.
Kun Kotimaa-lehden tilaajien postiluukkuun
jaettiin viime viikolla kuolema-aiheinen Suola-lehti, sysäsin sen sivuun päätellen, ettei ainakaan kuoleman pohdiskeleminen illalla viimeiseksi ole hyväksi minulle.
Eräänä iltana otin Suolan kuitenkin iltalukemiseksi. Katselin lehteä aluksi varovaisesti silmäillen:liian rankkoja pohdintoja en todellakaan kaivannut. Juutuin kirjoituksiin ja huomasin, etteivät Suolan jutut vieneet minulta loppujakin unia.
Suolassa on monta ajatusta, joiden kanssa on ollut hyvä nukahtaa. Yksi sellainen löytyy heti pääkirjoituksesta. Päätoimittaja kertoo oman puolisonsa näkemyksen kuolemasta: ”Yhtä vähän kuin kohdussa oleva lapsi tietää elämästä, niin ihminen voi tietää kuoleman jälkeisestä elämästä”.
Ajatus on minusta lohdullinen, jopa kaunis.
Suolaan on koottu Kotimaan blogistien tekstejä kuolemasta. Kuolema ja sen jälkeinen elämä oli aiheena Kotimaa24:n teemablogipäivänä helmikuussa.
Eräs bloggaaja kirjoitti kuolemasta näin: ”Nousen ylös kuolleista herätessäni päivään. Nukahtaessani kuolen.”
Viimeistään tämän pohdinnan luulisi tekevän
öistäni aiempaakin huonompia. Nukahtaessani en halunnut karkottaa tuota lausetta mielestäni. Se tuntui hyvältä ja tärkeältä.
Kun aamu valkeni, huomasin levänneeni paremmin kuin pitkään aikaan.
Suola alkaa olla loppuun luettu, enkä minä olen yhtään viisaampi kuoleman suhteen. Enpä tietenkään.
En taitaisi edes haluta tietää kuolemasta mitään varmaa, vaan pikemminkin haluan toivoa sen suhteen paljon.
Kuolema on minusta edelleen pelottava ajatus,
mutta ei liian kauhistuttava sysättäväksi kauas eteenpäin vanhuuden päiviin. Kohta on tulossa pääsiäinen, jolloin kirkoissa
puhutaan jälleen kuolemasta. Toivottavasti me tavalliset ihmiset, katujen tallaajat, uskaltautuisimme keskustelemaan elämän päättymisestä ilman, että se synkistää meidät, tai saa jonkun tokaisemaan, ettei kuoleman pohtiminen ole normaalia.
Kyllä se on aivan normaalia. Silti olen yhä ymmällä, miksi juuri kirjoitukset kuolemasta toivat minulle muutamina öinä vieraaksi käyneen levollisen unen.

Riitta Hirvonen

Artikkeli on osa lehteä 11/2012