Pääkirjoitus

13.7.12

Pääkirjoitus

Ryyppyputki on aina yhteinen ongelma

Kuulin vastikään, kuinka kuuttakymmentä lähestyvät siskokset muistelivat lapsuuskesiään. Muistoja eivät värittäneet helteiset kesät, soratiet, kukkaniityt ja lehmipaimenena olo.
   Heille lapsuuskesistä tuli ensimmäisenä mieleen jatkuva lähtövalmiudessa olo. Koska isä ryyppäsi kesäloman, ja oli humalassa väkivaltainen, pakomatka saattoi olla edessä hetkenä minä hyvänsä. Nukkuakin piti ikkuna auki, jotta kuuli isän paluun reissuiltaan ja saattoi paeta, jos tarpeen oli.
   Humalassa isä puhui kovalla äänellä. Joskus hän saattoi laskea kuulema vitsiäkin ja hyppyyttää lapsia polvella, mutta yleensä lapset ja talossa asuvat vuokralaiset pääsivät todistamaan äidin ja isän karjuntaa toisilleen. Joskus heilahti nyrkkikin. Rahasta oli tiukkaa, mutta viinaan sitä tuntui riittävän.
   Kun kesäloma päättyi, elämä rauhoittui jonkin verran. Viikolla isä oli asiallinen, pyöräili aamulla tehtaalle ja illalla takaisin valmiiseen ruokapöytään. Viina ei hallinnut arkea, vaikka kellarista palaava isä tuoksahtikin monesti oudolle. Mutta perjantaista sunnuntaihin elämä oli taas kuin kesälomalla, ainaista jännitystä. Vaikka monella muulla naapuruston lapsella oli samanlaista, kyllä se kuulema hävetti.
   Monessa perheessä eletään parasta aikaa samanlaista elämää. Ainaisessa pelossa ja jännityksessä kasvaneista lapsista kasvaa ihannetapauksissa aikuisia, jotka päättävät vakaasti antaa omille lapsilleen pelottoman elämän ja lapsuuskesät, joita haluaa muistella. Mutta moni myös omaksuu lapsuudessa nähdyt toimintamallit omikseen.
   Varsinkin kesälomilla juominen riistäytyy monella hallinnasta. Meiltä jokaiselta tarvitaankin kansalaisrohkeutta puuttua lähimmäisen juomiseen. Se voi pelastaa monen
lapsuuden.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 24/2012