Pahan kukkia

12.7.12

Muuan äänekäs nainen paheksuu Eino Leino -harrastustani. Leino kun juopotteli ja eli hulppean boheemisti. Eihän sellaisen miehen runoja saa lukea.
   Höpsistä nainen. Etkö tiedä, että taiteella ja moraalilla ei ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa? Monet taiteilijat ovat repsahtaneet väärille poluille, mutta se ei tee heidän taidettaan huonoksi.
   Georg Ots raportoi kuulemma KGB:lle. Pitäisikö minun vihata Saarenmaan valssia, koska sen laulaja oli kätyri? Tuskinpa vain. Antaa rakastetun tallinnalaisen laulaa. Jos kulisseista kyttää Neuvostoliiton salaisen poliisin perustajan Rauta-Feliks Dzierżyńskin ikävä hahmo, en piittaa siitä.
   Toinen kultakurkku, Frank Sinatra kaveerasi kuulemma mafiapomojen kanssa. Entä sitten? Vanha sinisilmä lauloi My Wayn niin upeasti, että annan hänelle anteeksi. Lennätä meidät laulullasi vielä kuuhun, Frank. Jos kuunkamaralla tönöttää kuvitteellisen kummisedän Vito Corleonen kolea hahmo, en piittaa siitä.
   Osaavat naisetkin laulaa ja erehtyä. Édith Piaf kuulemma viihdytti saksalaisia upseereja. Piaf ei katunut koskaan mitään, mutta suon sen hänelle. Joten laula vain laulusi, pikku Varpunen. Jos näyttämön orkesterimontusta pälyilee sotamarsalkka Erwin Rommelin tympeä hahmo, en piittaa siitä. En piittaa, koska taiteilijoiden työ pitää erottaa heidän virheistään.
   On opittava erottamaan henkilö ja hänen luova työnsä. Elämää vihaavaa, moraalitonta hyypiötä ei tarvitse rakastaa, mutta hänen nerouttaan kylläkin. Joskus jopa silloin kun nerous sisältää moraalisesti arveluttavia aineksia.
   Annan esimerkin. Ranskalainen kirjailija Charles Baudelaire provosoi, etsi nautintoa ja haki äärimmäisiä tunteita. Hänen mestariteoksensa Pahan kukkien keskeiset aiheet liittyvät dekadenssin eli turmion teemoihin. Turmiosta huolimatta Pahan kukat kannattaa lukea, jos haluaa tietää millaista ihmisen elämä saattaa joskus olla.
   Joskus mädän taiteilijan taidekin on mätää. Sosialistisen realismin edustajat saavuttivat varmaan loistavia taiteellisia voittoja, vaikka systeemi taidesuunnan takana oli kieroutunut. Se pani kansalaiset vakoilemaan toisiaan.
   Mikä kauheinta, natsitaiteessakin saattoi olla mestariteoksia. Jos teos on hyvä, se on hyvä, vaikka se olisi moraalisesti mätä ja sen olisi tehnyt itse vauhkoviiksi Adolf Hitler.
   En kuitenkaan kehota ihailemaan natsitaidetta. Pysyn siitä kaukana, sillä kaikkea ei pidä suvaita eikä ymmärtää.

Pekka Helin

Artikkeli on osa lehteä 1/2012