Pohjalta uuteen elämään

11.7.12

Puhumme hänestä nimellä Sari. Se ei ole hänen oikea nimensä, mutta on helppo ymmärtää, miksei hän halua kertoa tarinaansa omalla nimellään. Tarina kertoo, kuinka Sarista tuli alkoholin väärinkäyttäjä, ja kuinka hän oli vähällä menettää kaiken.

Alkoholismi on sairaus, joka koskettaa jollain tavoin kaikkia suomalaisia. Jokainen tuntee ainakin yhden alkoholistin – ja tuntisi varmasti useampia, jos alkoholisminsa kanssa kamppailevat uskaltaisivat myöntää ongelmansa.
   Sari uskalsi myöntää ongelmansa. Hänen oli pakko, muuten hän olisi menettänyt lapsensa.
   2,5 vuotta sitten eronnut Sari kertoo eläneensä narsistimiehen kanssa. Kaikki tapahtui miehen ehdoilla, hän päätti perheen asioista ja vastasi rahoista. Sari hoiti kodin ja neljä lasta. Välillä henkinen paine kasvoi sellaiseksi, että tilanne oli ”nollattava”.
   – Ne ovat sellaisia ylilyöntejä. Tartun pulloon, ja sitten se onkin menoa muutaman päivän. En ole koskaan ollut kuitenkaan katkaisuhoidossa. Aloitan ja lopetan juomisen itse.

Uhka
lasten menettämisestä

Pakkoraitistuminen oli edessä, kun hän yhden kerran jätti hakematta lapset entisen miehensä luota sovittuna aikana.
   – Lapset pelkäsivät, kun en tullut. He eivät oikein viihdy isänsä luona, koska eivät pysty olemaan siellä normaalisti, Sari kertoo.
   Entinen mies toi laiminlyönnin esiin ja vaati huoltajuutta itselleen. Se sai Sarin toimimaan.
   – Sen jälkeen pidimme palaverin sosiaalitoimen ja työnantajani kanssa, ja keskustelimme miten asiassa edetään. Oli hienoa että sain tukea työnantajaltani niin että saatoin hoitaa itseni kuntoon.
   Sari juo yksin ”kaappijuoppona”, hän ei pyöri ryyppyporukoissa tai lähde etsimään sosiaalisia kontakteja maailmalta.
   – En tiedä, mikä minut saa juomaan. Lonkeropakettia kotiin kantaessani olen monesti ajatellut, ettei pitäisi tehdä niin, mutta kuitenkin olen tehnyt juuri niin.
   Lapset eivät ole kuulemma koskaan nähneet häntä humalassa. Väkivaltaa he sen sijaan ovat nähneet.
   – Pelkäsin sitä, että lapset saavat sellaisen käsityksen, että väkivalta on normaalia. On hyvä tietää heidänkin saavan apua.
   – Ero oli ainoa järkevä tekoni, Sari summaa parikymmenvuotisen avioliittonsa.

Kuntoutus opetti
puhumaan tunteista

Kuntoutuspaikka järjestyi Kaapontuvalta, Haukiputaan Kellosta.
   – Ajattelin, että täällä sitä oltaisiin neljä viikkoa laitosvaatteissa kaltereiden takana, mutta eihän se ollut ollenkaan sellaista, Sari naurahtaa.
   Isossa kodinomaisessa talossa on yhteisöllisyyttä, sillä samassa pöydässä syödään, jättimäisellä sohvalla katsotaan televisiota ja kotityötkin on jaettu kuin suurperheessä konsanaan. Lapsetkin pääsivät vierailemaan äidin luona.
   Alussa talon tavoille piti totutella.
    – Tuntuihan se ikävältä, kun kävelylenkin jälkeen minut puhallutettiin. Kyllä siinä ajatteli, että olenko minä tosiaan niin paha. Mutta sitten hoksasin, että niinhän se on tehtäväkin. Luottamus on ansaittava.
   Sari kertoo, että kotona hän oli käynyt koko ajan ylikierroksilla; pessyt pyykkiä, tiskannut, kuskannut lapsia ja koettanut olla ajattelematta omia ongelmiaan.
   – Täällä joutui olemaan omien ajatustensa kanssa, kohtaamaan kaikki tekonsa ja miettimään niitä. Itsesyytökset valtasivat minut: olin pettänyt paitsi itseni, myös muut. Morkkikset olivat kamalia.
   Ensimmäisen hoitojakson aikana hän alkoi kirjoittaa päiväkirjaa. Sari itki tämän tästä, mutta olo tasaantui, kun hän sai purkaa pahaa oloaan puhumalla ja kirjoittamalla. Tekstejä on käyty läpi myös hoitajien kanssa.
   – Alussa tekstit olivat sekavia, mutta niitä nyt jälkikäteen lukiessa huomaa oman mielen tasaantumisen. Ensimmäiseksi piti antaa anteeksi itselle. Toivon, ettei minun tarvitse enää koskaan tarttua pulloon.
   Kuntoutuksessa oli turvallinen olo, sillä joku oli koko ajan läsnä. Sari onkin löytänyt itselleen ystäviä muista kuntoutujista.
   – Ihmisiin kiintyy, kun asutaan ja eletään yhdessä.

Itsetunnon nostaminen
nollasta

Sari käy parhaillaan huoltajuuskiistaa entisen miehensä kanssa. Oma-aloitteisen hoitoon hakeutumisen hän toivoo olevan oikeudessa merkki siitä, että hän taistelee tosissaan paitsi alkoholismia vastaan, myös perheensä puolesta. Näin uskovat myös hänen tukiverkostonsa jäsenet.
   – Itsetunto on melko nollassa vieläkin, mutta nyt uskallan laittaa jo hanttiin ex-miehelle. En ole enää yksin, eikä oikeustaistelukaan pelota.
   Eron jälkeen, jo ennen kuntoutukseen tuloaan hän oli käynyt juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mutta hoito oli jäänyt kesken heti kun olotila oli hieman helpottanut. Niin käy monelle muullekin.
   – Nyt on hienoa, että tiedän hoidon jatkuvan siihen asti kuin on tarpeen.
   Sari saa tällä hetkellä päihdekuntoutusta kotona kolme kertaa viikossa.
   – Ihana, kun he käyvät meillä kotona. Käymme läpi niin hyviä kuin huonoja asioita, Sari kertoo.
   Äidin mielestä lapsille on hienoa, etteivät perheessä vierailevat työntekijät vaihdu. Kaapontuvan henkilökunta tekee kolmivuorotyötä, joten vaikka kylään tulevat kasvot vaihtuvat, ne ovat aina jo tutuksi tulleet kasvot.
   Myös Sarin lapsille on alkanut uusi ajanjakso päihdekuntoutuksen myötä. Tarkoituksena onkin hoitaa koko perhettä. Miespuoliset työntekijät näyttävät lapsille erilaista miehen mallia.
   – ”Ajattele, se ei hermostunut meihin kertaakaan”, he totesivat minulle, Sari kertoo ja toteaa sellaisen olevan heille ennestään tuntematonta.

Varoittava esimerkki
omille lapsille

Sarin teini-ikäiset lapsen alkavat olla iässä, jossa alkoholia tekee mieli kokeilla. Pelottaako se viinan kiroista toipuvaa äitiä?
   – Lasten kanssa olemme pystyneet käsittelemään asiaa huumorillakin. Olemme puhuneet, että eiköhän se riitä, kun äiti on töpeksinyt.
   Toki Sari tietää, ettei se estä nuoria silti kokeilemasta. Hän itse tulee kodista, jossa kotiin menoa ei tarvinnut koskaan pelätä, olipa tilanne mikä tahansa. Sellaisen kodin hän haluaa antaa lapsilleenkin. Juominen ei saa olla pakokeino huonosta elämästä.
   – Minut kuntoutukseen pääsy pelasti. En tiedä, millaiseksi se olisi mennyt. Niin vähällä kuitenkin oli, että olisin menettänyt kaiken.
   Vaikka Sari iloitsee siitä, että hän on saanut pitää työpaikkansa, ja on henkisesti pääsemässä jaloilleen, lapset ovat tärkein asia maailmassa.
   – On hienoa, että he eivät ole menettäneet uskoaan minuun.

Jokainen kuntoutus on yksilöllinen

Päihdekuntoutusta tarjoaa Suomessa moni yksityinen laitos. Sellainen on myös Haukiputaan Kellossa toimiva Kaapontupa, joka aloitti toimintansa kuusi vuotta sitten. Se tarjoaa palvelujaan kunnille ja yksityishenkilöille.
   Kuntoutuksessa keskitytään etsimään kuntoutujan voimavaroja ja vahvistamaan onnistumisen kokemuksia.
   – Viime aikoina on tullut yllättävän paljon kyselyjä siitä, kuinka voi päästä kuntoutukseen. Asian näkyminen lehdissä on laskenut kynnystä ottaa yhteyttä, Kaapontuvan yrittäjät Leila Ojantakanen ja Minna Varpainen tuumivat.
   Päihdekuntoutukseen on mahdollista saada tapauksesta riippuen hoitotukea, kuntoutusrahaa ja vammaistukea. Kotiin annettavaan päihdekuntoutukseen on mahdollisuus hakea myös kotitalousvähennystä.
   Jokaiselle kuntoutujalle tehdään oma suunnitelma. Tärkeintä on, että juomisen syyt etsitään ja ne hoidetaan.
   Esimerkiksi katkaisuhoidoissa hoito päättyy, kun fyysiset vieroitusoireet loppuvat. Se ei kuitenkaan poista ongelmaa, joka aiheuttaa juomisen.
   Kuntoutus voi kestää vuosia, ja siihen kuuluu koko perheen hoitaminen.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 24/2012