Viimeinen päiväuni

25.7.12

”Kun Tiikeri heräsi mökin kuistilla, oli jo hämärää. Tiikerin vatsassa kurisi nälkä. Se nuuhki ilmaa tavoittaakseen ihmisten tuoksun – turhaan.
   Tiikeri tassutteli kohti metsän reunaa. Se ei ollut koskaan hankkinut itse ravintoaan, sillä ihmiset olivat huolehtineet siitä.
   Tiikeri haistoi jotain ja näki varvun liikkuvan. Hiiri tutki kaikessa rauhassa maata kuono väpättäen.
   Tiikeri arvioi etäisyyden ja ponnisti itsensä ilmaan kohti hiirtä. Juuri kun se oli saamassa hiiren kynsiinsä, saalis huomasi vaaran ja lähti pakoon. Kissa säntäsi hiiren perään yrittäen kahmia sitä tassuillaan. Lopulta hiiri luikahti turvaan suuren puun juuristoon, ja ajojahti oli päättynyt. Tiikerin vatsa kurisi entistä kovemmin.
   Se suuntasi rantaan ja huomasi ruohikolla jotain ihanaa. ”Kalan pää!”, se riemastui. Tiikeri hyökkäsi innoissaan kalan pään kimppuun. Se maistui taivaalliselta. Kaikki murheet tuntuivat olevan tiessään.
   Yhtäkkiä Tiikeri tunsi kyljissään raastavaa kipua, joka pureutui läpi koko pienen kehon. Se rääkäisi peloissaan ja tunsi tassujensa irtautuvan maasta. Valtava pöllö roikotti kissaa terävillä kynsillään kohti pesäänsä.
   Viimein ote irtosi ja Tiikeri putosi pehmeälle alustalle. Juuri ja juuri tajuissaan oleva kissa näki kaksi poikasta, jotka kiljuivat kurkku suorana. Nyt se näki myös sieppaajansa, valtavan pöllön, joka tuijotti sitä julmasti keltaisilla silmillään.
   Tiikerin ruumis vapisi hervottomasti sen yrittäessä pysyä tajuissaan. Pöllö kumartui saaliinsa puoleen ja iski kiinni sen kurkkuun. Kissa korahti hiljaa. Pieni keho lakkasi vapisemasta. Tiikeri oli poissa.”
   Joka vuosi vastuuttomat ihmiset ottavat kesäksi esimerkiksi mökille kissan, jonka he hylkäävät loman päättyessä.
   Joka vuosi nuo viattomat luontokappaleet kohtaavat karun todellisuuden, joka yleensä koituu niiden kohtaloksi.
   Älä ota kesäkissaa.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 25/2012