Aatoksia-kolumni

28.8.12

Aatoksia-kolumni

Seuraukset näkyvät

”Mais au noir, eh?”, oli Belgiassa usein kuulemani kommentti, kun olin vihdoin saanut lupauksen ammattimiehen avusta taloremonttiin.
   ”Mais au noir, eh?”, ”kyllä, mutta mustana sitten”. Siis ilman kuittia. Se on maan tapa erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolella, seuduilla, joissa ammatinharjoittajat edustavat yleensä yhden tai kahden miehen yrityksiä.
   Aivan yhtä yleinen maan tapa on, että yksityiset teettävät veroilmoituksensa alan eksperteillä. He osaavat ovelasti tulkita verolainsäädäntöä kansalaisten kulloistenkin tarpeitten mukaan.
   Ennen Belgiaa asuimme Hollannissa ja Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa Saksassa. Siellä asiat hoituivat aivan toisin.
   Kymmenien vuosien kokemuksista opin ymmärtämään, että Euroopan – EU:n kulttuurin – vedenjakaja kulkee Hollannin ja Belgian sekä Saksan ja Ranskan rajoja pitkin.
   Rajan eteläpuolella on Välimeren mentaliteetti ja pohjoispuolella protestanttinen. Etelässä ollaan iloisen leväperäisiä ja pohjoisessa tylsiä pinkoja yhteiskuntaluokasta ja tulotasosta riippumatta.
   Belgian valtio on jo parin sukupolven ajan ollut vastuuton sekasotku, korviaan myöten velassa ja vuosikymmenestä toiseen samojen politiikkojen laiminlyömä.
   Nyt tiedämme, mihin Välimeren huolettomuus on johtanut ja miten visuilla protestanteilla menee. Avuksi kelpaamme, siihen meitä jopa vaaditaan.
   Mutta, että emme saisi edes puhua siitä, niistä ilmiselvistä syistä, joiden vuoksi Italiankin talous on retuperällä.
   Signor Montin mukaan se on syyllistämistä.
   Ja kattia kanssa, Signor Monti. Lutheria lainatakseni: ”Avoin syytös on parempi kuin pisto aidan takaa”.

MAIKKI KIVIHARJU-WIEBENGA
Kirjoittaja on yli 30 vuotta Keski-Euroopassa asunut oululainen toimittaja

Artikkeli on osa lehteä 27/2012