Aatoksia-kolumni

8.8.12

Aatoksia-kolumni

Lestadiolaisen ateistin oma elämä

Kasteoppi, vanhurskauttamisoppi, naispappeus ja ehtoollinen: vanhoillislestadiolaisuutta ainakin medianäkökulmasta kuohuttavia kysymyksiä, joihin myös piispat haluavat sanoa sanottavansa. Ja hyvä niin, mutta samalla keskustelun ulkopuolelle putoaa suuri joukko tavallista herätysliikeväkeä, jota dogmatiikka ei kiinnosta tuon taivaallista.
   Vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluu ihmisiä, jotka eivät ole ollenkaan uskonnollisia. Jotkut ovat lähinnä agnostikkoja. Tunnen jopa muutamia ateisteja. He kulkevat liikkeen mukana, noudattavat sen periaatteita ja mieltävät itsensä lestadiolaisiksi, koska se tuntuu luontevalta ja mukavalta.
   Suku ja lähipiiri kuuluvat samaan joukkoon, joten elämä soljuu omalla painollaan. Taivaalliset tai tuonpuoleiset asiat eivät heitä kiinnosta. Eivät ole ehkä koskaan kiinnostaneet.
   Tarvittaessa suusta puristuvat kyllä ulos liikkeen linjan mukaiset vastaukset, mutta eivät ne välttämättä henkilökohtaisella tasolla liikauta. Paljon mukavampi on pohtia harrastuksia, ihmissuhteita, työtä ja säätä. Aivan samalla tavalla kuten suurin osa muustakin ihmiskunnasta tekee.
   Yksi esimerkki henkilökohtaisen uskon keveydestä voi olla vaikkapa se, että Raamattua luetaan tässä herätysliikkeessä Hanna Salomäen herätysliiketutkimuksenkin mukaan hyvin vähän. Elämäntapaan liittyvissä kysymyksissä ollaan yhtenäisiä, mutta henkilökohtaisen uskon kanssa voi olla niin ja näin – virallisesta näkemyksestä huolimatta.
   Tiukasti normatiivinen yhteisö kantaa, koska sen rakenne ja elämäntapaohjeet kuljettavat mukanaan, vaikka yksilön omat ajatukset kulkisivat omia polkujaan.
   Herätysliike muuttuu, kun sen tavalliset jäsenet alkavat äänestää jaloillaan. Sitten kun se ”ei niin kovin uskonnollinen” insinööri kavereineen päättää, että nyt riittää tämä tolkuton lisääntyminen ja talkootyön määrä. Tai kun käy ilmi, että epämiellyttäviä totuuksia piilotellaan ja vastuuta väistellään.
   Näillä ihmisillä on paikkansa. He ovat niitä maan hiljaisia, jotka tekevät sen mitä ihmisen kuuluu tehdä. Elävät elämäänsä ja pyrkivät huolehtimaan töistään ja lapsistaan. He haluavat hyvää elämää läheistensä kanssa.
   Heissä on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen tulevaisuus, koska liike pysyy kasassa vain pyyteettömän talkootyön voimalla. Elämäntapaliikkeettä on syytä lähestyä elämäntavan kautta.
   Hiljaiset signaalit kertovat enemmän kuin puheenjohtajien linjapuheenvuorot. Muutoksista kiinnostuneiden kannattaa pitää silmät ja korvat auki. Kun insinööri alkaa tehokkaaksi, jälki on sen mukaista.
   Elämäntavalliset muutokset voivat tapahtua yhtä sukkelasti kuin suviseurakaupungin purku. Siinä missä äsken oli 70 000 ihmistä, on nyt tyhjä peltoaukea.

REBEKKA NAATUS

Artikkeli on osa lehteä 25/2012