Haukiputaan kirkko 250 vuotta

8.8.12

Haukiputaan seurakunnassa vietetään 19.–26. elokuuta kirkon 250-vuotisjuhlallisuuksia.

Poimintoja juhlaviikolta

Rovasti Timo Holma saarnaa Haukiputaan kirkossa pidettävässä perinnejumalanpalveluksessa sunnuntaina 19. elokuuta. Kirkko on Holmalle tuttu, sillä hän toimi pitkään Haukiputaan seurakunnan kirkkoherrana. Holma jäi eläkkeelle vuonna 1996.
   Mitä Haukiputaan kirkko teille merkitsee?
   – Voi hyvänen aika! Se on lapsuuteni kirkko. Olen ollut siellä 30 vuotta pappina kauheassa vastuussa. Haukiputaan kirkon merkitystä minulle ei voi kuvata yhdellä tai kahdella sanalla. Tunneskaala on niin laaja.
   Miltä tuntuu palata tuttuun saarnastuoliin?
   – Se on suuri lahja, sillä on niin monia vuosia siitä elokuun päivästä, jolloin pidin lähtösaarnani. En ole sen jälkeen saarnannut Haukiputaan kirkossa päiväjumalanpalveluksessa.
   Vuonna 1996 Holma puhui, kuinka Jumala paimentaa ihmisiä.
   – Kaikki on Jumalan kädessä Sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta, Holma totesi silloin.
   Tulevan saarnan sisältö on vielä hahmottumatta.
   – Aina kun nousee saarnastuoliin ja näkee seurakuntalaiset, ei voi aavistaa, mitä heidän sisimmässään liikkuu. Tunnen suurta voimattomuutta, kun pitäisi niin monille ihmisille sanoa jotain olennaista

Haukiputaalla
onkin kaksi kirkkoa

Juhlaviikolla kirkossa on näytteillä Timo Holman pojan, Tervolan kirkkoherran Heikki Holman tekemä kirkon pienoismalli, joka oli lahja isän 50-vuotissyntymäpäpäiville. Lahjaa tehtiin monta vuotta eikä isä tiennyt mitään.
   Parikymppinen Heikki Holma rakensi pienoismallin lähes kolme vuosikymmentä sitten.
Pienoismallin mittakaava on 1:66. Pisimmillään teos on 50-senttinen ja korkeimmillaan 30-senttinen.
   Heikki Holma aloitti varsinaisen rakennustyönsä vuonna 1979. Noin viisi vuotta Holma työskenteli aktiivisesti, sitten tuli kymmenen vuoden tauko.
   – Vuonna 1993 maalasin kirkon ulkoa. Sen jälkeen en ole työskennellyt. Kattotiilet on vielä tekemättä.
   Pienoismallissa voi ihastella Mikael Toppeliuksen maalauksia, jotka Holma on uskollisesti kutistanut miniatyyrikokoon. Myös alttari, saarnastuoli, lampetit ja muu kirkon sisustus ikkunalaseja myöten ovat pikkuruisina mukana lilliputtikirkossa.
   Toppeliuksen tekstit kirkon seinillä ovat myös pienoismallissa, millimetrin vahvuisina. Tekstin erottaa juuri ja juuri lukea.
   Vahvin hengellinen kokemus Holmalle oli maalata Jeesuksen ruoskiminen.
   –Ajattelin, että tätä minä en halua tehdä, en halua pistää verijälkiä Jeesuksen puhtaaseen ruumiiseen. Samalla tajusin, että tätähän minä teen läpi elämäni. Samalla kirkastui, että Kristuksen haavoissa on elämäni lunastus.

Kuvia
uudesta kulmasta

Haukiputaan kirkko ja sen kuuluisat maalaukset on kuvattu ja kolattu läpi monta kertaa. Voiko niistä saada enää mitään irti? Voi, sanoo kirkon 250-vuotisjuhlakirjan taiteellinen johtaja Ilpo Okkonen. Hän johtaa Studio Ilpo Okkonen Oy:ta.
   Taidehistoriantuntijoiden artikkelien lisäksi kirjassa on valokuvin otettu tarkkaan esittelyyn Toppeliuksen maalaukset, joita ei useinkaan kuitata pelkällä yleiskuvalla vaan monilla yksityiskohdilla.
   Lukija saa uppoutua maalauksiin ja niiden yksityiskohtiin ajan kanssa. Tällä tavalla on vältetty kuvaähky, joka itse kirkossa uhkaa vierailijaa. Kirja avaa Okkosen mukaan Raamatun tarinan, jonka Toppelius maalauksillaan kertoo. Koko Biblia ei ole tietenkään mukana teoksessa vaan keskeisimmät osat.
   Juhlakirja julkistetaan Haukiputaan kirkossa 16. elokuuta kello 12. Sitä myydään kirkossa ja kirkkoherranvirastossa 15 euron hintaan. Juhlaviikon jälkeen kirjan hinta on 20 euroa.
   Kirkossa teos on myynnissä 16–24. elokuuta saakka maanantaista perjantaihin kello 10–18.
   Kirkkoherranvirastossa kirjaa myydään 26. elokuuta saakka

PEKKA HELIN

Juhlaviikolla kirkossa on ohjelmaa kaikenikäisille

Kirkon juhlaviikot aloittaa perinnejumalanpalvelus su 19.8. klo 10. Jumalanpalveluksen toimittaa Arto Nevala, saarnaa rovasti Timo Holma ja kanttorina on Hannu Niemelä. Haukiputaan Mieskuoro avustaa. Jumalanpalvelus toimitetaan 1700 -luvun lopun järjestyksen mukaan ja siinä lauletaan v. 1701 virsikirjan virsiä. Ennen perinnejumalanpalveluksen alkua klo 9.40 on kunniakäynti ja seppeleen lasku sankarihaudoilla, mukana Haukiputaan Mieskuoro. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon 3D-virtuaalimallin julkistamistilaisuus kirkossa ja kirkkokahvit kirkkopihalla. Seurakuntalaiset voivat halutessaan pukeutua vanhan ajan asuihin.
Ma 20.8. klo 19 seurat, puhujina Risto Haulos, Hannu Lauriala ja Pekka Siljander, kanttorina Hannu Niemelä.
Ti 21.8. klo 18 lasten messu, toimittaa Sami Puolitaival, saarna Leena Brockman, kanttorina Pirjo Mäntyvaara, seurakunnan lapsikuoro.
Ke 22.8. klo 14 vanhemman väen viikkomessu, toimittaa Jari Flink, kanttorina Elisa Murtoperä, avustaa Helena Seppänen. Mukana Kultasimpun ja Simppulanmäen palveluasuntojen asukkaita. Kaikki muutkin ovat tervetulleita. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit srk-keskuksessa.
To 23.8. klo 20 kesäillan sävelhartaus, lauluyhtye Capella pro Vocale, iltahartaus kirkkoherra Heikki Holma. Heikki Holma esittelee tekemäänsä Haukiputaan kirkon pienoismallia klo 19.30 alkaen.
Pe 24.8. klo 18 gospelmessu, Martti Heinonen, gospel-bändi.
La 25.8. klo 17 kirkkonäytelmä Jeesuksen ihmeellinen elämä.
Su 26.8. klo 10 piispanmessu, johtaa piispa Samuel Salmi, saarna kirkkoherra Jaakko Kaltakari, liturgi kappalainen Martti Heinonen, urkuri Elisa Murtoperä, Haukiputaan Kirkon Kamarikuoro, johtajana ja kanttorina Hannu Niemelä. Piispanmessun jälkeen ruokailu ja kirkkokahvit srk-keskuksessa
Messun jälkeen klo 13 kirkon 250-vuotisjuhla kirkossa.
To 16.8. klo 12 Haukiputaan kirkon 250-vuotisjuhlakirjan julkistamistilaisuus sekä juhlakantaatin esittely kirkossa. Tilaisuudessa kerrotaan tulevasta kirkon juhlaviikon ohjelmasta sekä kirkon 3D-virtuaalimallin julkistamisesta.
   Mukana juhlakirjan toimittaja Ilpo Okkonen ja juhlakantaatin säveltäjä Tuomo Nikkola. Tilaisuus on avoin kaikille. Kahvitarjoilu seurakuntakeskuksen monitoimisalissa tilaisuuden jälkeen.

Artikkeli on osa lehteä 26/2012