Kraaterinaama

8.8.12

The Rolling Stones. Legendaarinen Start Me Up -video. Mick Jagger tanssii ja vääntelehtii tavalla, joka olisi veivannut Tahko Pihkalan oksalle. Jagger on kuin paha, paha kone, joka ei lopeta käyntiään. Gas! Gas! Gas!
   Mick on jagger-kunnossa kuten aina. Hän teutaroi näyttävästi, mutta yhtäkkiä videoon tunkee kalpean kelpeä kulkurinhahmo, kitaristi Keith Richards.
   Tässä vaiheessa isäni rähähtää aina nauruun. Julmannäköinen mies, isäni sanoo Keithistä, jota myös ihmisriffiksi kutsutaan.
   Isä ja minä fanitamme Keithiä. Mick on idoli, mutta Keith sankari. Julmannäköinen mies on elänyt niin värikkään elämän, että häntä on pakko rakastaa. Uskon, että isällä ja minulla on Keithiin jonkinlainen tunneside. Kuten miljoonilla muillakin.
   Näin isäni kanssa Start Me Up -videon ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten, ja jo silloin Keithin kasvot näyttivät räjähtäneiltä. Ne eivät varsinaisesti olleet vanhat, vaan pikemminkin ajattomat ja äärimmäisen kuluneet. Vuosikymmenien myötä kasvot ovat räjähtäneet entisestään, mutta ne eivät kerro iästä, vaan pämppäämisestä ja hitonmoisesta elämästä.
   Keith on nähnyt liikaakin. Viinaa ja huumeita on virrannut enemmän kuin laki sallii. On ihme, että ihmisriffi ylipäätänsä elää. Ilmeisesti Keith on sopinut jonkun salaperäisen voiman kanssa, että hän ei kuole vaan kuolema istuu iäti hänen kasvoissaan, sen alati syvenevissä kraatereissa.
   Katson isän kanssa usein televisiota. Aina kun Keith ilmaantuu ruutuun, alkaa tarkastuksemme: onko ihmisriffi entistäkin pahemman näköinen? Miten kauan kasvot voivat ylipäätänsä jatkaa räjähtämistä?
   Päivittelemme. Ihastelemme. Hörähdämme nauruun ja toivotamme Keithille onnea: Kun et kaikesta huolimatta ole kuollut, elät varmaan ikuisesti, ruttuisen naamasi kanssa.
   Aina Keith ei ole sydämellisen päivittelyn kohteena. Isä soitti minulle muutama vuosi sitten hädissään: Keith oli pudonnut Tyynellämerellä puusta ja loukannut pahasti itsensä. Kitaristin onnettomuus tuntui minustakin pahalta.
   Ihmisriffi joutui leikkaukseen ja pääsi kuin pääsikin kiertueelle. Hän ei menettänyt kasvojaan.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 26/2012