Minun juttuni -sarja: Makeaa elämää

8.8.12

Minun juttuni

Makeaa elämää

Vanhan maatalon pihapiirin kupeessa, metsikön reunassa kohoaa styroksilaatikoista koottuja torneja. Niiden ympärillä käy melkoinen surina, kun tornien asukkaat ahkeroivat hankkiessaan ravintoa talven varalle.
   Kutsumattomat vieraat tuovat tullessaan savun tuoksun, joka keskeyttää aherruksen.
   – Savun tuoksu rauhoittaa mehiläiset, ja ne ryhtyvät syömään. Tarkkaan ei tiedetä, miksi niin käy, sanoo Limingan seurakunnan projektityöntekijä ja Pohjolan Mehiläishoitajien puheenjohtaja Hannu Luukinen.
   Hänen mukaansa vanha teoria on, että mehiläiset yrittävät vaistonsa varassa pelastaa hunajaa uhkaavalta metsäpalolta.
   – Niillä on erillinen mesimaha, johon ne voivat varastoida ruokaa ja ikään kuin sylkeä sen ulos. Siinä mielessä tuo teoria olisi mahdollinen.
   Mehiläiset pörräävät tunkeilijoiden ympärillä, mutta ne eivät juuri näytä olevan kiinnostuneita meistä. Kukaan ei saa edes pistoksia.
   – Mehiläistarhuri tottuu nopeasti käsittelemään hoidokkejaan ilman suurempaa pistosten vaaraa. Allerginen ei silti voi olla. Hanskoja käytän harvoin, sillä ne hankaloittavat mehiläisten käsittelemistä.
   Nopeat liikkeet voivat ärsyttää rauhallisetkin mehiläiset pistämään. Huitomista on hieman hankala välttää paarmojen käydessä päälle kuin yleiset syyttäjät. Onnistumme kuitenkin välttämään niiden puremat mehiläisiä hermostuttamatta.

Karkulaiset
talteen

Luukinen avaa mehiläispesän ja nostelee kennokakkuja tottunein ottein. Hän etsii emoa, joka on koko pesän sydän. Sen erottaa muista asukeista suuren kokonsa vuoksi melko helposti. Emo voidaan myös merkitä maalitäplällä tunnistamisen helpottamiseksi.
   – Nämä ovat näköjään kasvattamassa uutta emoa tähän pesään. Jos vanha emo huomaa, että uusi emo on kuoriutunut, se lähtee etsimään uutta pesää. Suuri osa mehiläisistä lähtee sen mukaan. Sitä sanotaan parveiluksi.
   Mehiläisten parveilu kannattaa estää jakamalla pesä ajoissa. Muuten ne karkaavat ja perustavat uuden pesän jonnekin muualle.
   – Karanneet mehiläiset täytyy löytää ja laittaa uuteen pesään, jonka ne ottavat kodikseen. Jos parvea ei löydetä, menetetään mehiläisten lisäksi merkittävä osa hunajasadosta.
   – Villiytynyt parvi tekee pesänsä usein ihmisille ja itselleenkin hankalaan paikkaan. Ikävä vaihtoehto on esimerkiksi savupiippu, Luukinen kertoo.
   Parveilemaan lähteneet mehiläiset voivat rakentaa uuden pesän muutamassa päivässä.
   – Niillä on kiire saada yhteiskunta valmiiksi ja kerätä satoa talven varalle. Karkulaiset on syytä löytää ja pyydystää mahdollisimman pian.
   Mehiläisten tuottama hunaja on valmista kerättäväksi, kun kennosto on täynnä ja peitetty mehiläisvahalla. Koska mehiläiset keräävät hunajaa talviravinnoksi itselleen, täytyy tehdä vaihtokauppa, jotta mehiläiset eivät jää ruoatta.
   – Tilalle laitetaan sokeria, joka on halvempaa ja parempaa ravintoa. Aito hunaja voi kovettua talven aikana, jolloin mehiläiset eivät pysty sitä hyödyntämään.
   Mehiläispesiä ei tarvitse erityisemmin suojata talveksi, sillä yhteiskunta pitää sen lämpimänä ruuasta saamansa energian turvin.
   – Kovillakin pakkasilla talvipallossa on 20 astetta lämmintä.

Tuottoisa
harrastus

Luukinen aloitti mehiläistenhoidon kesällä 2009, ja hankki heti viisi pesää.
   – Se on melko paljon aloittelijalle. Yksi pesä on riski, jos se ei menestykään, mutta kahdella pesällä pääsee jo hyvin alkuun.
   Tällä hetkellä hänellä ei ole omia pesiä, mutta hän hoitaa veljensä pariakymmentä mehiläispesää.
   – Noin 90 prosentilla tarhaajista on vähemmän pesiä. Me kuulumme suurtarhureiden vähemmistöön. Ammattilaistarhureilla pesiä voi olla satoja, jopa tuhatkin.
   Luukinen kertoo, että mehiläistenhoito on perinteinen harrastus, jossa yleensä sadon turvin saa kulut katettua ja hyvinä vuosina työlleen reilun tuntipalkankin.
   Hän ottaisi mielellään mehiläistarhauksesta kiinnostuneen nuoren opastettavakseen.
   – Nyt olisi sopiva aika aloittaa. Ehtii opiskella kaiken tarvittavan ennen ensi kesää ja tarhauksen aloittamista, Luukinen toteaa.

Kolme kivaa
• Mehiläistarhauksella on pitkä kirkollinen historia. Mehiläisvahan käyttö tuohuksissa ja kynttilöissä toi mehiläistarhat luostareihin keskiajalla. Suomessa mehiläistarhauksen aloitti piispa Mennander 1760-luvulla. Useissa Raamatun kohdissa puhutaan hunajasta.

• Työläismehiläisten elinikä lasketaan kilometreissä. Keskimääräinen elinikä on 800 kilometriä, mikä tarkoittaa kesäisin 1,5 kuukautta ja talviaikaan jopa 10 kuukautta. Emo voi elää useita vuosia.

• Mehiläistenhoitajien keski-ikä on noin 60 vuotta. Alalle kaivataan nuoria, ja kokeneemmat hoitajat tukevat aloittelijoita mielellään muun muassa neuvomalla ja myymällä heille mehiläispesiä.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 26/2012