Evankelista Keijo Vatanen muistuttaa lähetyskäskystä.(Kuva: Pekka Helin)

Totuus puhuu kaduilla

8.8.12

Helluntaiseurakunnassa 4. elokuuta. Nuori mies ylistää.
   – Kiitos, että Oulussa saa kertoa Jeesuksesta. Viikon kuluttua räjähtää, nuori mies hehkuttaa.
   Räjähdykseen on itse asiassa enää kaksi päivää. Lauantaina 11. elokuuta järjestetään Oulussa yhteiskristillinen Totuus12-tapahtuma, jossa palvellaan ihmisiä monin tavoin. Tapahtuman ydin on evankeliointi, julistus Jeesuksen sovitustyöstä.
   Niinpä helluntaiseurakunnassa opeteltiin evankeliointia. Opettajana toimi evankelista Keijo Vatanen helsinkiläisestä Saalem-seurakunnasta. Hän on myös Evankeliointi elämäntapana ry:n puheenjohtaja.
   Evankeliointia oli oppimassa uskovia eri seurakunnista. Totuus12-tapahtumaan osallistuu tasavertaisina monia kristillisiä yhteisöjä.

Hengellinen
tila selville

Vatanen korostaa, että kristittyjen tulisi evankelioida aina kun tilanne sen sallii. Hän muistattaa, että Jeesus antoi Raamatussa selkeän lähetyskäskyn.
   Evankelioinnissa täytyy Vatasen mukaan saada selville ihmisen hengellinen tilanne, jotta keskustelu etenisi hyvin. Se tapahtuu esittämällä muutamia kysymyksiä ja sen jälkeen diagnoosi onkin valmis.
   Kun keskustelu on saatu viritettyä, puhe viedään entistä syvemmälle hengellisiin asioihin. Täkyinä voivat Vatasen mukaan olla juuri vietettävät juhlapyhät, järkyttävät tapahtumat ja uutiset, sairaudet, onnettomuudet ja lähiomaisen kuolema.
   Vatanen kertoo, että evankelioinnin oppii parhaiten käytännössä. Kokenut ”haistaa”, milloin joku on ratkaisun paikalla.
   Evankelioinnista ei Vatasen mukaan tule ottaa raskaita paineita.
   – Me emme pelasta ketään vaan tehtävänämme on vain kertoa Hyvä Sanoma. Ratkaisu jää ihmiselle itselleen.
   Vatasen mukaan ei ole syytä tuskailla omaa kyvyttömyyttään Hyvän Sanoman kertomisesta. Jumala kyllä tietää ihmisen kyvyt eikä vaadi yhtään sen enempää.

Jokaisella
on tarinansa

Vatasen mukaan Jumala saattaa johdattaa evankelioijat ihmisen luokse, joka kohtaamishetkellä on juuri toivonut, että joku tulisi hänen luokseen kertomaan Kristuksesta. Tällaiset tapaukset eivät Vatasen mukaan ole kovin harvinaisia.
   Pahin virhe evankelioinnissa on Vatasen mukaan tyrkyttää omaa näkemystään Raamatusta.
   – Raamattu ei saa olla lyömäase. Me emme saa lyödä ihmistä vaan hyväksyä hänet. Näin tekee myös Jumala. Hän vihaa syntiä, mutta ei syntiä tekevää ihmistä.

Herkkyys
havaita

Tuovi Piippo on yksi Totuus12-tapahtuman vapaaehtoisista. Hän kiittelee Vatasen ohjeita käytännönläheisiksi. Hän piti hengellisen tilan selvittämistä viisaana ajatuksena. Muutamilla kysymyksillä pääsee asian ytimeen.
   Evankeliointia ei pidä Piipon mukaan tehdä liian monimutkaiseksi ja pelottavaksi.
   – Ei tarvitse pelätä. Rakkaus voittaa pelon.
   Piippo lähtee tapahtumaan innokkaana näkemään mitä Jumala tekee. Piipolla on kokemus, että Jumala oli valmistellut Totuus-tapahtumassa kohdattuja ihmisiä.
   Mistä huomaa avoimuuden?
   – He kuuntelevat, mitä sanomme. Hyvä merkki on, jos heidän puolestaan saa rukoilla, Piippo kertoo. Kaikki eivät halua keskustella, mutta ilahduttavan moni tekee sen.
   Piippo pohtii hetkisen kysymystä, vaikuttavatko evankelioijan kyvyt ihmisen uskoontuloon tai uskonasioiden pohtimiseen.
   – Olen itse hoitoalalla ja minulla on kokemuksia monenlaisista ihmisistä. Se antaa minulle herkkyyden havaita tiettyjä asioita.
   Uskoontulo on Piipon mukaan kuitenkin Jumalan työtä.
   – Evankeliointi tehdään levosta käsin ja katsotaan miten Jumala johdattaa. Joskus voi yksi ainoa lause herättää kiinnostuksen ja kotona tartutaankin jo Raamattuun.
   Jos ottaa Jumalan vastaan, on hyvä tulla siihen seurakuntaan, joka tuntuu itselle luontevalta, Piippo toteaa.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 26/2012