Asikainen Lapsityön Keskuksen puheenjohtajaksi

4.9.12

Hiippakuntasihteeri Pekka Asikainen Oulusta on valittu Seurakuntien Lapsityön Keskuksen johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi.
   Kasvatuksesta vastaavana hiippakuntasihteerinä työskentelevän Asikaisen mukaan on tärkeää huolehtia siitä, ettei parhaillaan käynnissä oleva vanhuuspoliittinen keskustelu jätä varjoonsa lasten ja perheiden hyvinvointikysymyksiä.
   – Ihmisistä on huolehdittava niin elämänkaaren alku- kuin loppupäässä. Seurakuntien varhaiskasvatustoiminta on merkittävä tekijä myös perheiden jaksamisen ja arjen hallinnan näkökulmasta, Asikainen muistuttaa.
   Seurakunnan varhaiskasvatuksessa toimivien lasten määrä on suurin piirtein sama kuin kunnan päivähoitoon osallistuvien. Seurakuntien perhekerhoihin osallistui vuonna 2011 yli 460 000 aikuista ja 720 000 lasta, päiväkerhoissa lapsia oli 46 000.
   Suomen ev.lut. Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:n on valtakunnallinen seurakuntien (351) muodostama palvelu- ja asiantuntija- ja yhteistyöjärjestö, joka kehittää seurakuntien varhaiskasvatustoimintaa, järjestää koulutusta sekä tuottaa varhaiskasvatukseen liittyvää materiaalia.

KOTIMAA24
RAUHAN TERVEHDYS

Artikkeli on osa lehteä 28/2012