Changemaker haluaa muuttaa maailmaa

19.9.12

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva verkosto nuorille ja nuorille aikuisille, jotka haluavat tehdä maailmasta paremman ja oikeudenmukaisemman paikan.
   – Pyrimme vaikuttamaan kampanjoillamme suomalaisten poliitikkojen sekä yritysten toimintaan, jotta nämä tahot kantaisivat vastuunsa niin kotimaassa kuin kauempanakin. Vaikuttamistoimintamme kohteena ovat myös yksittäisten ihmisten asenteet. Pysyviä vuositeemojamme ovat velka, rauha ja ympäristö, kertoo Oulun paikallisryhmän yhteyshenkilö Saara Tolvanen.
   – Yritämme esimerkiksi kannustaa ihmisiä pohtimaan ja muuttamaankin omia kulutustottumuksiaan, hän lisää.
   Oulussa Changemaker-toiminta on vielä tällä hetkellä pientä, mutta sitäkin innostuneempaa. Tolvanen toivoo, että mukaan saataisiin lisää vaikuttamisesta kiinnostuneita ihmisiä.
   – Meillä ei ole ikärajaa, vaan kaikki maailman muuttamisesta kiinnostuneet voivat tulla katsomaa, olisiko tämä heidän juttunsa, Tolvanen kehottaa.
   Changemakerin puitteissa järjestetään myös leffa- ja lukupiirejä sekä kokkausiltoja teemoihin liittyen.
   Oulun paikallisryhmä kokoontuu seuraavan kerran 27.9. Tapaamispaikka ja kellonaika ovat vielä auki, mutta kiinnostuneet voivat kysellä lisätietoja sähköpostilla, saaratol@mail.student.oulu.fi.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 30/2012