Lukunurkka: Jos käsi ei enkelin kädessä ois

26.9.12

Lukunurkka

Jos käsi ei enkelin kädessä ois

Immi Hellénin tutussa runossa todetaan: ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Hänt’ ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy.” Tätä lasten hengellisenä lauluna tuttua Suojelusenkeli-laulua lauletaan niin kastejuhlassa kuin myös hautajaisissa.
   Viime vuosina on ilmestynyt paljon enkelikirjallisuutta. Esko Miettinen pohtii uudessa kirjassaan kristillistä enkeliperinnettä Suomessa. Hän kertoo kirjansa taustasta näin: ”Kun tässä kirjassa yritetään hahmottaa kuvaa enkeleistä, se tehdään suureksi osaksi vanhan suomalaisen kristillisyyden kautta. Käsittelyyn otetaan virsikirjat, jumalanpalvelustekstit, katekismukset, saarnakirjat ja dogmatiikat eli kristillistä oppia pohtivat yliopistolliset esitykset”. Matka suomalaiseen angelologiaan eli enkelioppiin on pitkä ja haastava, se on etsijän taival.
   Kirja jakaantuu 14 alalukuun, käsittelyssä ovat esimerkiksi aiheet suomalaisen enkeliuskon kulmakivet, milloin enkelit luotiin, kristityt ja enkelien rukoileminen, kun Lucifer syöstiin taivaasta ja voiko enkelit havaita.
   Miettinen etsii ja pohtii enkelitekstejä pitkällä aikajanalla, aina 1600-luvulta nykypäivään asti. Hän panee merkille merkittäviäkin muutoksia, esimerkiksi katekismuksissa vuosilta 1923, 1948 ja 1999. Eero Huovisen kirjoittamassa katekismuksessa (1999) mainitaan enkelit vain yhdessä lauseessa: ”Enkelit Jumala on luonut tahtonsa ja rakkautensa sanansaattajiksi”.
   Miettinen paheksuu ja ihmettelee kovin tätä niukkasanaisuutta verrattuna vaikka vuoden 1923 katekismukseen. Samoin hän vertailee virsikirjojen ja teologien tekstien sisältämiä muutoksia. Miksi enkelioppi muuttuu? Mitä enkeleistä kertovia raamatunkohtia löytyy ja miten niitä pitäisi tulkita?
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä kirkkovuosikalenterissa on Mikkelinpäivä eli enkelien sunnuntai. Kuuluvatko enkelit vain lastenkammariin ja perhemessuihin? Miksei kirkossa puhuta enemmän enkeleistä?
   Esko Miettinen tekee etsijäntaivaltaan hitaasti puntaroiden ja aprikoiden. Hänen tyylinsä on rauhallinen ja keskusteleva. Hän ei pyri vaikeaselkoisuuteen eikä kikkailemaan sanoilla tai kätkeytymään niiden taakse.
   Pohdinnat synnyttävät osaltaan monenlaisia tuntemuksia. Hän herättelee pohtimaan enkeliopin nykytilaa ja etsimään omaa kantaa kysymykseen: Onko jokaisella ihmisellä oma suojelusenkeli? Kirjan lopussa Miettinen toteaa: ”Matka suomalaiseen angelologiaan päättyy hurskauden arvon korostamiseen. Hyvät enkelit eivät voi langeta, heitä ympäröi pyhyyden ilmapiiri. Joka lähestyy enkeliä, lähenee Jumalan tahdon toteutumista, eikä hän voi välttää oman elämänsä arviointia ja armon tarvetta.”

JUHA VÄHÄKANGAS

Artikkeli on osa lehteä 31/2012