Rakasta, vihaa ja viisastu

19.9.12

Suurella osalla miehistä ei ole tunteita, väitti muuan tutkimus vuosia sitten. Tutkimustulos saattaa pitää paikkansa, sillä niin karseita monet, varsinkin johtoasemassa työskentelevät miehet, ovat.
   Nämä miehet ovat älykkäitä ja tuntevat ihmisen psykologian. He osaavat vetää oikeasta narusta ja saavat uhrinsa käyttäytymään halutulla tavalla.
   Viisaita nämä manipulaattorit eivät kuitenkaan ole, vaikka ovatkin melkoisia pelimiehiä. Heiltä puuttuu syvällinen tunne-elämä ja se rampauttaa heidät.
   Uskon, että syvällinen elämänviisaus syntyy silloin, kun ihminen uskaltaa käsitellä onnistumisiaan ja vastoinkäymisiään suurella tunteella. Tämä vaatii rohkeutta kohdata omat mörkönsä ja väärät tekonsa. Näin syntyy sivistyksestä suurin, sydämen sivistys, jossa on usein mukana rakkautta.
   Kyky nähdä ikävät tosiasiat ei riipu älystä vaan rohkeudesta. Keskinkertaisen älykkäästä, mutta rohkeasta ihmisestä voi tulla elämänviisas, mutta älykkäästä ja tunteettomasta manipulaattorista ei.
   Voiko tunteettomuus olla synnynnäistä? Jos on, ovatko manipulaattorit vastuussa tunteettomuuden aiheuttamista teoistaan?
   Ovat. Jumala on antanut heille järjen, joka pitää ottaa valintoja tehdessä käyttöön. Jos tunne ei kerro, mikä on oikein ja kohtuullista, kertokoon sen viileä harkinta.
   Ihmisen ei pidä kavahtaa kielteisiä tunteita, sillä Jumala on luonut nekin. Jostain syystä Luoja on varustanut ihmisen tunnearsenaalia muun muassa kateudella. Kateutta ei pidä hävetä, kunhan se ei johda epäeettiseen toimintaan. Samaan hengenvetoon myönnän, että kateus riivaa ihmistä ja onnellinen on se, joka tuntee sitä mahdollisimman vähän.
   Myös oikeutettu viha voi tehdä viisaammaksi. Oikean ja väärän pohdiskelu saattaa johtaa koko maailmaa palvelevaan vastarintaan.
   On pelottavaa, jos väärinkohdeltu ei uskalla kohdata vihantunteitaan ja antaa anteeksi ennen kuin on valmis siihen. Sillä tavalla ruhjoo vain sielunsa.
   Luin taannoin, kuinka syvää vihaa voi tuntea lapsensa surmaajaa kohtaan. Muuan omainen totesi, ettei hän anna koskaan tapahtunutta anteeksi eikä aio tuntea vihastaan syyllisyyttä. Se on ehkä vastoin Ison Kirjan opetuksia, mutta ymmärrettävää. Inhimillisesti katsoen Jumalan vaatimus loppumattomasta anteeksiannosta ei tunnu aina kovin viisaalta.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 30/2012